Henkilötunnus – ihmisten koodaaja

Keinotekoisia henkilötunnuksia

Henkilötunnus eli hetu, sosiaaliturvatunnus eli sotu, työeläkekortin numero. Suomalaiset on numeroitu ja koodattu rekistereihin näiden avulla. Henkilötunnus ei syntynyt sattumalta. Miksi se on juuri sellainen? Mistä tulee henkilötunnuksen loppuosa? Kätkeekö tunnus salaista tietoa? Onko Suomen henkilötunnus ruotsalaista parempi?

Tämä on henkilötunnuksen, sosiaaliturvatunnuksen ja työeläketunnuksen koodianalyysi. Analyysi kattaa tunnusten historian vuodesta 1962 alkaen. Matkan varrella seurataan isänmaallisessa hengessä, kuinka suomalainen henkilötunnus taistelee urheasti ruotsalaista henkilötunnusta vastaan. Tunnuksista löytyi yllätyksiä, jotka eivät kirjoitushetkellä olleet yleisesti tiedossa.

Katso Henkilötunnus kertoo sinusta ja näe oman henkilötunnuksesi salat!

Sisällys

  1. Hitunen historiaa
  2. Henkilötunnuksen rakenne
  3. Miksi henkilötunnus on juuri tällainen?
  4. Välimerkin kehitys
  5. Numeroinnin kulku ja yksilönumerot
  6. Vanhimmat tunnukset
  7. Henkilötunnuksen muuttaminen
  8. Henkilötunnus, tuo surkea salasana
  9. Henkilötunnus tietojärjestelmissä
  10. Väestökirjanpitokomitean ehdotus 1958
  11. Yhteenveto
  12. Lähteet

1. Hitunen historiaa

Työeläkekortti Henkilötunnus perustuu 1962 käyttöön otettuun työeläkenumeroon eli toiselta nimeltään työeläkekortin numeroon. Tämän numeron avulla alettiin koodata Suomen työväestöä tietokoneelle. Työeläkenumero muistutti läheisesti nykyistä henkilötunnusta. Numeron avulla talletettiin kullekin palkansaajalle kertyvät eläkkeet oikean henkilön kohdalle.

Työeläkenumeron idea oli hyvä, mutta sen jakelu ei sujunut aivan täydellisesti. Osa kansasta nimittäin sai väärän numeron, jopa useampia. Se ei kuitenkaan lannistanut suomalaisia. Itse numero havaittiin hyväksi tekniikaksi ihmisten rekisteröinnissä tietokoneelle. Niinpä samankaltainen tunnus päätettiin antaa koko kansalle. Kansaneläkelaitos jakoi 1964–1968 kaikille suomalaisille tunnuksen. Siitä käytettiin ensiksi nimitystä sosiaaliturvatunnus eli "sotu". Sotu tunnettiin myös nimellä väestörekisteritunnus. Tunnuksen nykyinen nimi on henkilötunnus eli "hetu". Kyseessä on täsmälleen sama numero.

Erillisestä työeläkenumerosta on sittemmin luovuttu. Se on kuitenkin tärkeä osa henkilötunnuksen historiaa. Työeläkenumeron muoto on edelleen, tosin muutettuna, käytössä henkilötunnuksessa.

Työeläkenumero kehitettiin suomalaisen tietotekniikan alkuhämärissä. Sen isänä pidetään matemaatikko Erkki Palea. Tiettävästi Pale kehitti työeläkenumeron muodon viikon sisällä vuonna 1962. Kyseessä on siis suomalainen keksintö. Aivan koko kunniaa ei voida Suomeen kuitenkaan omia. Ruotsi nimittäin oli jo ehtinyt kansalaisten numeroinnissa Suomea edelle. Ruotsissa oli jo 1947 jaettu jokaiselle kolminumeroinen "syntymänumero", jota käytettiin yhdessä syntymäajan kanssa. Ratkaisusta otettiin Suomessa mallia ja kehitettiin sitä edelleen. Näin saatiin aikaan tunnus, josta tuli ruotsalaista ratkaisua parempi.

Työeläkenumeron ja henkilötunnuksen käyttöönotto perustui tietotekniikan vaatimuksiin. Tarvittiin keino, jolla ihminen yksilöidään atk:n avulla pidetyissä henkilörekistereissä, jotka tuolloin edustivat tekniikan uusimpia saavutuksia. Tunnuksen avulla haluttiin myös yhdistää eri henkilörekisterien tietoja toisiinsa. Yllättävää on, että 1960-luvun alun tietotekninen ratkaisu on pitänyt pintansa nykypäiviin asti hyvin vähäisin muutoksin. Tuon ajan atk-ratkaisuista ei monikaan ole elänyt 2000-luvulle, joten voidaan perustellusti todeta tunnuksen olleen erityisen onnistunut.

Henkilötunnus ei ole vain Suomen ja Ruotsin yksinoikeus. Vastaava tunnus otettiin käyttöön muissakin Pohjoismaissa, vieläpä samoihin aikoihin. Henkilötunnuksen perusrakenne on kaikissa Pohjoismaissa samanlainen, vaikkakin yksityiskohdissa on poikkeavuuksia. Ihmisten numerointi tällä tavoin oli siis suosittu ajatus.

Henkilötunnus on nykyisin kaikilla suomalaisilla. Siirtymävaiheen osalta voidaan todeta, että se on annettu kaikille vuonna 1964 tai myöhemmin syntyneille sekä kaikille 1968 tai myöhemmin kuolleille. Vuosina 1964–1967 kuolleilla osalla on, osalla ei ole henkilötunnusta.

Sanaa sosiaaliturvatunnus pidetään vanhentuneena, mutta se on kuitenkin tavallinen arkikäytössä. Sana esiintyy edelleen sairausvakuutusasetuksessa. Sen mukaan sairausvakuutuskorttiin eli Kela-korttiin tulee sosiaaliturvatunnus. Itse kortissa on tosin jo vuosikausia lukenut henkilötunnus. Sanoja väestörekisteritunnus ja työeläkekortin numero ei käytetä enää kuin historiallisissa yhteyksissä.

2. Henkilötunnuksen rakenne

Henkilötunnus lomakkeellaSuomalainen henkilötunnus on 11-merkkinen merkkijono. Se sisältää henkilön syntymäpäivän, yksilönumeron ja tarkistusmerkin. Lisäksi tunnuksesta käy ilmi sukupuoli. Tunnus on tarkoitettu henkilöiden erotteluun tietojärjestelmissä siten, että oikeat tiedot kohdistuvat oikeaan henkilöön. Pian näet, kuinka henkilötunnus pilkotaan palasiksi. Joka palanen analysoidaan tarkasti.

Henkilötunnuksessa on alkuosa, välimerkki ja loppuosa:

ppkkvv-nnnt

Alkuosa eli ensimmäiset 6 numeroa ilmoittavat syntymäpäivän. Sitä seuraa syntymävuosisadan osoittava välimerkki. Loppuosassa on yksilönumero ja tarkistusmerkki. Tunnus on "itse itseään tarkistava": Jos tarkistusmerkki ei täsmää, tunnus on kelvoton.

Tutkitaan esimerkin vuoksi yksi henkilötunnus:

311299-9872

Henkilö on syntynyt 31.12.99. Välimerkistä (-) nähdään, että syntymävuosi on 1999. Yksilönumero on 987. Koska numero on pariton, on kyseessä mies. Tarkistusmerkki 2 varmistaa, että tunnus on oikein. – Yksilönumerosta 987 asiantuntija näkee heti, että henkilötunnus on keinotekoinen. Tämä ei siis ole kenenkään oikea hetu. Asiaan palataan pian.

Seuraavaksi pureudumme henkilötunnuksen eri osiin tarkemmin. Aloitamme alkuosasta ja etenemme hitaasti mutta arvokkaasti kohti loppuosan perässä häämöttävää, nerokkaaksikin luonnehdittua tarkistusmerkkiä.

Syntymäpäivä

Henkilötunnus alkaa syntymäpäivällä. Se ilmoitetaan 6-numeroisella luvulla. Numerot ilmoittavat syntymäpäivän ilman syntymävuosisataa. Syntymäpäivänumeroita seuraa syntymävuosisadan ilmoittava välimerkki.

Syntymäpäivä ilmoitetaan järjestyksessä päivä–kuukausi–vuosi, kukin osa kahdella numerolla. Järjestys on aikanaan valittu sen takia, että Suomessa päivämäärät perinteisesti ilmoitetaan tässä järjestyksessä. Näin oma henkilötunnus on helppo muistaa.

Luulisi, että syntymäpäivä on helppo käsite. Jokainenhan muistaa oman syntymäpäivänsä, eikö vain? Yllättäen syntymäpäivä ei aina olekaan ollut täsmällinen tieto. Edes viranomaiset eivät ole aina olleet selvillä oikeasta syntymäpäivästä. Kuten aiemmin jo mainittiin, sosiaaliturvatunnus jaettiin koko väestölle Kansaneläkelaitoksessa 1964–1968. Tuolloin havaittiin, että eräissä pohjoisen kunnissa ihmisten syntyminen oli kasautunut 15. ja 30. päivän tienoille. Ilmeisesti ainakaan vielä 1960-luvulla ei virallinen syntymäaika ollut aivan tarkka ja luotettava tieto.

Henkilötunnuksissa on sallittu myös muita kuin todellisia kalenteripäiväyksiä: ainakin 29.2. ja 30.2., kun syntymävuosi ≤ 1967 (Lähde: VRK:n systeemisuunnitelma 1974). Ilmeisesti tällaisia päiväyksiä on esiintynyt virallisissa väestörekisteriasiakirjoissa. Ei ole tiedossa, kuinka laajasti virheellisiä päiväyksiä on tunnuksissa ollut ja onko virheet sittemmin korjattu.

Hetumaaottelu: Suomi–Ruotsi

Suomalainen ja ruotsalainen henkilötunnus taistelivat. Kumpi voitti?

Ruotsalainen henkilötunnus eli personnummer on suomalaisen hetun kaltainen. Se on muotoa vvkkpp-nnnt. Alussa on syntymäpäivä. Välimerkin jälkeen seuraa Suomen yksilönumeroa vastaava syntymänumero. Lopuksi on vielä tarkistusmerkki. Vaikka ruotsalaistunnus on lähellä suomalaista, erojakin on: välimerkin käyttö, tarkistusmerkin laskentakaava ja syntymäpäivän esitysjärjestys.

Ruotsissa syntymäpäivä esitetään päinvastaisessa järjestyksessä eli vuosi–kuukausi–päivä. Suomessa harkittiin ruotsalaista järjestystä, sillä tuossa järjestyksessä päivämäärien vertailu ja järjestys on ohjelmallisesti yksinkertaisempaa. Suomalaiseen henkilötunnukseen kuitenkin valittiin suomalaisille tuttu päiväyksen esitystapa. Suomalainen tapa lienee paremmin perusteltu, sillä näin tunnus on helposti ymmärrettävä ja muistettava.

Maaottelu on alkanut ja Suomi painaa heti päälle. Maiden muihin eroihin palataan tuonnempana.

Välimerkki

Syntymäpäivän ja henkilötunnuksen loppuosan välissä on välimerkki. Siitä näkee syntymävuosisadan. Välimerkki on 1800-luvulla syntyneillä plusmerkki (+), 1900-luvulla syntyneillä yhdysmerkki (-) ja 2000-luvulla syntyneillä A-kirjain.

Asetustekstin mukaan 1900-luvulla syntyneiden tunnuksessa on siis yhdysmerkki. Ei miinusmerkki tai mikään muukaan viiva. Plusmerkki on hiljalleen jäämässä pois aktiivikäytöstä, sillä 1800-luvulla syntyneet suomalaiset ovat jo kuolleet. Nykyisin elossa olevien suomalaisten välimerkki on joko - tai A.

Välimerkki on henkilötunnuksen merkeistä täysin poikkeuksellinen. Ensinnäkin se on ainoa merkki, jota ei oteta huomioon tarkistusmerkin laskennassa. Vaikka välimerkki vaihtuisi toiseksi, tarkistusmerkillä ei asiaa huomata. Toiseksi välimerkki on ainoa merkki, jonka määritelmää on muutettu, vieläpä useita kertoja.

Hetumaaottelu: Suomi–Ruotsi 1–0

Välimerkin kohdalla Suomi saa pisteen kotiin. Suomalaisten välimerkki on huomattavasti järkevämpi kuin ruotsalaisilla.

Ruotsin henkilötunnuksessa on välimerkki kuten Suomessakin. Ruotsissa välimerkki on aluksi yhdysmerkki (-). Välimerkki kuitenkin muuttuu plusmerkiksi (+) sinä vuonna, kun henkilö täyttää 100 vuotta. Toisin sanoen henkilötunnus vaihtuu. Esimerkiksi vuonna 23.8.1964 syntyneen ruotsalaisen henkilötunnus 640823-3234 vaihtuu tunnukseksi 640823+3234 vuonna 2064.

Ruotsissa välimerkiksi tulee + sinä vuonna, jona henkilö täyttää sata. 99-vuotiaan tunnuksessa voi siis olla jo plusmerkki tai 100-vuotiaan tunnuksessa vielä yhdysmerkki. Jokseenkin epätäsmällistä. Aiemmin tunnus oli säädetty vaihtumaan syntymäpäivänä, mutta myöhemmin lakiin korjattiin, että sama vuosi riittää! Onx se nyt muka niin tarkkaa hä?

Välimerkkisekoilusta johtuu, että ruotsalaista henkilötunnusta ei voida luotettavasti tallettaa rekistereihin sellaisenaan. Tunnushan happanee rekistereihin: yhdysmerkki ei itsekseen muutu plussaksi ilman muunnosajoja. Ruotsissa onkin erikseen henkilötunnuksen näyttömuoto (vvkkpp-nnnt) ja talletusmuoto (vvvvkkppnnnt). Talletusmuodossa on vuosiluvussa neljä numeroa ja näyttömuodossa vain kaksi. Talletusmuodosta tunnus voidaan muuntaa näyttömuotoon, joka sitten tulostetaan näytölle tai paperille.

Kovin on sekavaa. Ongelman ratkaisuna järjestelmissä käytetään jonkin verran kolmatta muotoa (vvvvkkpp-nnnt). Siinä vuosiluku esitetään täsmällisesti neljällä numerolla. (Ludvigsson ym. 2009)

Suomalaiset voivat tuntea välimerkkinsä osalta ylpeyttä. Jämäkkä suomalainen henkilötunnus on mikä on eikä sillä ole kolmea erilaista ulkoasua.

Loppuosa

Henkilötunnuksen loppuosa koostuu kolminumeroisesta yksilönumerosta ja sen jälkeen tulevasta tarkistusmerkistä. Loppuosa on muodostettu ohjelmallisesti, kun henkilö on ensi kertaa rekisteröity. Loppuosasta näkee sukupuolen ja sen, onko henkilötunnus oikein muodostettu.

Noin 1/3 henkilötunnuksen loppuosista koostuu pelkistä numeroista. 2/3:lla viimeinen merkki on kirjain. Numeromuotoinen henkilötunnuksen loppuosa ei siis ole erityisen harvinainen, mutta enemmistöllä henkilötunnus kuitenkin loppuu kirjaimeen.

Seuraavaksi tutustutaan yksilönumeroon ja sitten tarkistusmerkkiin.

Yksilönumero

Henkilötunnuksen loppuosan kolme ensimmäistä merkkiä ovat yksilönumero. Sen avulla erotellaan toisistaan ihmiset, joilla on sama syntymäpäivä.

Yksilönumeron viimeinen numero kertoo sukupuolen. Miehillä numero on pariton, naisilla parillinen. Miehillä henkilötunnuksen loppuosa on siis jokin seuraavista: xx1x, xx3x, xx5x, xx7x tai xx9x. Naisilla loppuosa on vastaavasti xx0x, xx2x, xx4x, xx6x tai xx8x.

Yksilönumero – järjestysnumero?

Yksilönumeron ainoa tietosisältö on sukupuoli. Muuta sisältöä ei ole. Ainakaan sellaisen tallennukseen ei yksilönumeroa ole tarkoitettu eikä sellaista myöskään ole julkisesti tiedossa.

Yksilönumero kertoo ihmisten rekisteröintijärjestyksestä. Voisi ehkä luulla, että numero ilmoittaisi vauvojen syntymäjärjestyksen kunakin päivänä. Tämä ei kuitenkaan olisi edes mahdollista, sillä suuri osa numeroista on annettu vuosikausia syntymän jälkeen. Mielenkiintoinen havainto on, että yksilönumeron alkuperäinen nimitys ETK:n yleiskirjeissä oli "samana päivänä syntyneiden järjestysnumero". Numeroa ei ollut kuitenkaan tarkoitus antaa synnytyslaitoksella, vaan lisättäessä työntekijä eläkerekisteriin. Järjestysnumero tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että rekisteröinnin yhteydessä henkilö sai järjestyksessä seuraavan vapaan numeron eikä numerolla ollut mitään tietosisältöä.

Jotta asia menisi sotkuisemmaksi, hämmennetään hiukan. Nykyisin (vuodesta 2005 alkaen) yksilönumerolla olisi periaatteessa mahdollisuus perustua vauvojen summittaiseen syntymäjärjestykseen. Henkilötunnus annetaan nykyisin tiettävästi hyvinkin pian lapsen synnyttyä, jo samana päivänä. Näin aamulla rekisteröity vauva saanee pienemmän numeron kuin iltapäivällä rekisteröity, puhumattakaan niistä, joiden rekisteröinti ei ehdi samaan päivään.

Muutakin järjestelmällisyyttä numeroinnissa on ollut. Siitä voi eräissä tapauksissa yrittää päätellä jotain. Asiaan palataan jäljempänä.

Yksilönumero ja keinotekoiset henkilötunnukset

Yksilönumero vaihtelee välillä 002–899. Myös numerot 000, 001 ja 900–999 olisivat säädösten mukaiset, mutta niitä ei käytetä virallisissa väestörekisterin henkilötunnuksissa.

Miksi yksilönumerot 000, 001 ja 900–999 jäivät virallisisten henkilötunnusten ulkopuolelle? Varmaa selitystä ei ole tiedossa. Kyseessä voi olla sattumalta muodostunut käytäntö, joka on jäänyt pysyväksi. 000:aa ei käytetä Suomessa kuten ei Ruotsissakaan. 001:n osalta selitys on tuntematon. Alueen 900–999 osalta voi olla kyse siitä, että 1960-luvulla sotuja jaettaessa Kela antoi tuota aluetta ETK:n käyttöön tiettyjen päivien osalta. Sotuja ei tullut 9xx-alueelle. Kerran muodostunut käytäntö olisi sitten jatkunut näihin päiviin.

Aluetta 900–999 käytetään ns. keinotekoisissa henkilötunnuksissa. Sitä tarvitaan, jos henkilöllä ei ole virallista henkilötunnusta tai tunnus ei ole tiedossa. Toisin sanoen henkilötunnus, jonka loppuosa alkaa numerolla 9, ei ole oikea henkilötunnus, vaikka se löytyisikin viranomaisen rekistereistä tai virallisista papereista. Keinotekoisia tunnuksia käyttävät omiin tarkoituksiinsa ainakin Kela ja Eläketurvakeskus, ilmeisesti myös sairaalat, verohallinto jne.

Keinohenkilötunnuksista on aikanaan säädetty vuoden 1984 Valtionhallinnon standardissa VHS 1021 Henkilötunnuksen esitysmuoto. Standardin mukaan keinotekoisia tunnuksia sai antaa vain väestörekisterikeskuksen luvalla. Tunnuksia varten virastolle tai laitokselle myönnettiin numerosarja väliltä 950–999. Tunnuksia sai käyttää vain viraston tai laitoksen sisäiseen käyttöön. (Jos kuitenkin tunnuksia jouduttiin luovuttamaan viraston tai laitoksen ulkopuolelle, keinotunnus ei saanut muistuttaa virallista henkilötunnusta. Tällöin yksi tai useampi yksilönumeron numeroista korvattiin jollain kirjaimella. Tarkistusmerkki jäi pois. Tämän käytännön laajuudesta ei ole tietoa.)

Nykyisin keinotekoisille tunnuksille varattu alue on edellä mainittu 900–999.

Parillisuus sukupuolen osoittimena periytyy suoraan Ruotsista. Ruotsissa otettiin 1947 käyttöön syntymänumero (födelsenummer), joka vastaa Suomen yksilönumeroa. Numeroinnissa käytettiin lukuja 1–999 (henkilötunnuksessa 001–999). Miehille annetaan pariton syntymänumero, naisille puolestaan parillinen, aivan kuten Suomessakin.

Miksi parillisuus on juuri näin päin? Tietoa ei ole, mutta arvaus voidaan esittää. Ruotsissa miespuolisten kuninkaallisten syntymänumeroksi annettiin 001 ja naispuolisten 002. Numerointitapaa käytettiin ilmeisen suunnitelmallisesti heti alusta alkaen. Tokihan kuningas on monarkiassa ykkönen. Miehet olkoot siis parittomia. Myös Suomen tasavallassa!

Miksi numeron parillisuutta käytetään sukupuolen osoittamiseen? Eikö olisi selkeämpää, että miehille olisi vaikka 001–500 ja naisille puolestaan 501–999? Ruotsissa käytettiin (aiemmin) alueellisia numerosarjoja. Esimerkiksi sarja 001–139 oli varattu Tukholman lääniä varten, 140–159 Upsalan lääniä varten jne. Näin oli kätevää, että juuri parillisuus kertoi sukupuolen. Suomessa alueellisia numerosarjoja ei tiettävästi ole käytetty, mutta sukupuoli koodattiin silti samalla tavoin.

Ruotsissa ei aluksi käytetty tarkistusmerkkiä syntymänumeron perässä. Näin sukupuoli tuli näkymään kolmannesta eli viimeisestä numerosta. Kun mallia kopioitiin Suomeen, lisättiin loppuun tarkistusmerkki (ppkkvv-nnnt). Niin sukupuoli tuli hiukan hämäävästi koodatuksi tunnuksen toiseksi viimeiseen merkkiin.

Tarkistusmerkki

Henkilötunnuksen viimeinen merkki on tarkistusmerkki. Merkillä varmistetaan, että tunnuksessa olevat numerot ovat oikeat.

Aluksi tarkistusmerkin laskukaava pyrittiin salaamaan, mutta siitä tuli pian julkista tietoa. Tarkistusmerkki saadaan seuraavasti: Henkilötunnuksesta otetaan välimerkki pois. Tunnuksen 9 ensimmäistä merkkiä tulkitaan 9-numeroiseksi luvuksi, joka jaetaan luvulla 31. Jakojäännös muutetaan tarkistusmerkiksi alla olevan taulukon avulla.

Henkilötunnuksen tarkistusmerkki
Jako-
jäännös
Tarkistus-
merkki
Kommentti
00
11
22
33
44
55
66
77
88
99
10A
11B
12C
13D
14E
15F
GG ei käytössä, sekoittuu helposti C:n kanssa
16H
II ei käytössä, sekoittuu helposti 1:n kanssa
17J
18K
19L
20M
21N
OO ei käytössä, sekoittuu helposti 0:n kanssa
22P
QQ ei käytössä, syy tuntematon
23R
24S
25T
26U
27V
28W
29X
30Y
ZZ ei käytössä, sekoittuu helposti 2:n kanssa

Esimerkki: Henkilötunnus on 010101A999T. Halutaan selvittää, onko tarkistusmerkki T oikea. Jätetään välimerkki A pois. Otetaan 9 ensimmäistä numeroa eli 010101999. Suoritetaan jakolasku. 010101999:31 = 325870, jakojäännös 29. Taulukosta saadaan tarkistusmerkiksi X. Tunnus on siis virheellinen.

Huomattavaa on, etteivät ääkköset Å, Ä ja Ö ole käytössä tarkistusmerkkeinä. Niiden käyttö olisi ollut ongelmallista 1960-luvun reikäkortti- ja tietokoneissa. Merkeistä osa (I, G, O ja Z) jätettiin pois sekaantumisen välttämiseksi. Syy Q-kirjaimen poisjätölle on epäselvä. Syyksi on esitetty teknisiä hankaluuksia. Q olisi myös saattanut sekoittua nollan kanssa. Merkistöä on jälkikäteen kritisoitu siitä, että useita käsin kirjoittaessa helposti sekaantuvia pareja jäi silti jäljelle: mm. U/V, 4/Y sekä 5/S. Kritiikistä lisää alempana.

Luku 31 ei ole jakajana sattumalta. Se on alkuluku. Se on myös vain vähän pienempi kuin erilaisten numeroiden ja kirjainten lukumäärä. Luku on tarkkaan valittu ja jokseenkin erinomaisesti onnistunut. Matemaatikko Matti Kurimo, joka oli mukana suunnittelemassa tarkistusmerkkiä, on listannut seikkoja, jotka vaikuttivat luvun 31 valintaan:

  1. Luvun on oltava mahdollisimman suuri, jotta virheen läpimeno minimoituu.
  2. Luvun täytyy toisaalta olla niin pieni, että tarkistusmerkkejä riittää.
  3. Luvun täytyy olla niin suuri, että tavalliset virheet päivämäärässä, esimerkiksi kuukauden ja päivän vaihtaminen keskenään, eivät tuottaisi jakajan monikertaa.
  4. Kahden numeron paikanvaihdon täytyy tulla ilmi. Jos jakaja olisi jaollinen luku, voisi olla mahdollista, että numeroiden vaihtuminen antaisi saman jakojäännöksen kuin alkuperäinen luku. Jaottomalla luvulla näin ei käy.
  5. Luvun on oltava jaoton. Tälle vaatimukselle tuli jo edellä perustelua, mutta sen nojalla tuntuu ilmeiseltä, että eräät muunkinlaiset virhekirjoitukset tulevat useammin ilmi, kun jakaja on jaoton luku (alkuluku).

Numeroita (0–9) ja kirjaimia (A–Z) on yhteensä 36. Jakajan tulee olla tätä pienempi, jotta selvitään yhdellä tarkistusmerkillä. Tällöin alkuluvuista jäävät jäljelle 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23, 29 ja 31. Näistä on valittu suurin.

Tarkistusmerkki ja kirjaimet

Tarkistusmerkki on siis joko kirjain tai numero. Kirjainten käytöllä saatiin tunnuksesta määrämittainen ja mahdollisimman lyhyt.

Kirjainten ja numeroiden sekakäyttöä on myös kritisoitu. Kirjaimista on aikanaan aiheutunut teknisiä ongelmia mm. reikäkorttilävistimien, optisten lukijoiden ja jopa kirjoitinten kanssa. Koska joissain tunnuksissa on kirjain ja joistain se puuttuu, on se voinut aiheuttaa sekaannusta. Tiettyjä kirjaimia on pidetty erityisen hankalina. Osa kirjaimista (BCDFJRWX) on hankalia puheessa. Toisaalta osa kirjaimista (BCDSUY) on virhealttiita täytettäessä lomakkeita käsin. On myös epäilty, että kirjaimia M ja N luultaisiin virheellisesti sukupuolikoodiksi, mikä voi olla ristiriidassa todellisen sukupuolen kanssa. Virheiden välttämiseksi on ehdotettu siirtymistä numeromuotoiseen tarkisteeseen. (Äijälä 1972)

Kritiikistä huolimatta tarkistusmerkki on loppujen lopuksi osoittautunut varsin käytännölliseksi. Tekniikan kehittyminen on varmasti helpottanut asiaa, sillä reikäkortteja ei enää lävistetä ja kirjoittimetkin ovat kehittyneet. Tunnuksen määrämittaisuus on auttanut sen käyttöä tietojärjestelmissä. On syytä epäillä, olisiko numerotarkiste ollut yhtään nykyistä parempi.

Tarkistusmerkin tarkistusvoima

Tarkistusmerkki on tarkoitukseensa varsin tehokas. Sillä voidaan tiettävästi havaita kaikki yhden merkin muuttumiset, samoin kahden merkin paikan vaihtuminen keskenään ja vieläpä päivämäärän ja kuukauden paikanvaihto.

Välimerkkivirhettä tarkistus ei kuitenkaan havaitse – eihän välimerkkiä oteta laskennassa lainkaan huomioon! Teknisesti oikeassa henkilötunnuksessa voi siis olla väärä vuosisata. 100 vuoden siirtymä lienee merkittävin virhe, mikä tarkistusmerkiltä jää huomaamatta. Ihmetystä herättää, miksi näin on. Asian ymmärtämiseksi on muistettava, ettei välimerkillä alunperin ollut mitään merkityssisältöä, kuten yllä on kerrottu. Kun väliviiva ei tarkoittanut mitään, ei sitä tietenkään tarvinnut erikseen tarkistaakaan. Kun plusmerkki myöhemmin otettiin käyttöön, ei tarkistusmerkin laskentamenetelmää enää muutettu.

Vuosisadan varmistaminen tarkistusmerkillä olisi kyllä tarpeen: Eräs satavuotias alkoi yllättäen saada Kelalta lapsilisää. Ilmeisesti syynä oli virheellinen tunnus: henkilötunnukseen oli merkitty väliviiva plusmerkin sijaan ja vanhus tulkittiin vauvaksi. Tämä olisi tapahtunut 1980- tai 1990-luvulla. Virheen korjaaminen kesti kauan. (Louhija 1998, s. 163)

Miksi tarkistusmerkki on olemassa?

Miksi tarkistemerkkiä ylipäänsä haluttiin käyttää? Yksi syy on luonnollisesti inhimillisten virheiden havaitseminen. Toinen virhelähde ovat koneet. Työeläkenumeron "isän" Erkki Paleen tausta oli reikäkorttikoneissa. Reikäkorttikoneita käytettiin tietojenkäsittelyyn jo ennen tietokoneita ja myös tietokoneiden kanssa niitä tarvittiin. Harmillista kyllä reikäkorttikoneet olivat epäluotettavia: mm. korttia luettaessa saatettiin saada vääriä merkkejä. Tarvittiin tarkistusmenetelmiä, joilla tietovirheet havaittiin. (Pale 1984) Näin henkilötunnuksessa näkyy reikäkorttiaikakauden perintö. Tarkiste on toki edelleenkin hyödyllinen, vaikkei reikäkortteja näe kuin museossa.

Reikäkortti

Eläkeilmoituksiin käytetty reikäkortti (ETK yleiskirje 3/63)

Hetumaaottelu: Suomi–Ruotsi 2–0

Kuten ruotsalaiset tietävät, Suomessa on kaikkea hienoa kopioimisen arvoista. Niin myös tarkistusmerkki, jota Ruotsissa ei aluksi käytetty ollenkaan. Ruotsalaiset lisäsivät sen henkilötunnukseensa vasta 1967 – ehkäpä suomalaisia matkien. Ruotsalaisten tarkistusmerkki lasketaan kuitenkin eri kaavalla. Tarkistusmerkkeihin perehtyneen Teppo Vuoren mukaan ruotsalainen kaava ei paljasta kaikkia tavallisia virheitä, toisin kuin Suomessa. Suomalaiset voivat siis tässäkin kohtaa tuntea kansallista ylpeyttä.

3. Miksi henkilötunnus on juuri tällainen?

On kiinnostavaa miettiä, miksi henkilötunnus on juuri sen muotoinen kuin se on. Yksi selitys on tietysti se, että Ruotsista otettiin mallia. Asia ei ole aivan näin yksioikoinen, vaan Suomessakin ehdittiin asiaa kyllä pohtia. Henkilötunnuksen käyttöönottoa valmistellut henkilötunnustoimikunta mainitsi 1964 lukuisia perusteita, miksi henkilötunnukseksi valittiin edellä selostettu merkkiyhdistelmä.

*) 1960-luvulla tila oli sananmukaisesti kortilla: tietoja tallennettiin mm. reikäkorteille. Lyhyt henkilötunnus oli tietojenkäsittelyn kannalta edullinen.

Henkilötunnustoimikunta oli ottanut huomioon seuraavat vaihtoehtoiset henkilötunnukset:

  1. Järjestysnumero
  2. Yksinomaan henkilön yksilöintitiedoista muodostettu henkilötunnus
  3. Yksilöintitiedoista ja järjestysnumerosta muodostettu henkilötunnus

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa hylättiin. Järjestysnumeron hylkäämistä toimikunta ei perustellut, mutta rivien välistä on luettavissa, että järjestysnumero voisi olla vaikea muistaa. Vaihtoehdon 2 hylkyperusteet olivat seuraavat: yksilöintitiedot voivat muuttua ja henkilöille, joilla on samanlaiset yksilöintitiedot, tulee samanlainen tunnus. Näin jäljelle jäi vaihtoehto 3.

4. Välimerkin kehitys

Virallinen tieto väittää, että henkilötunnuksen välimerkit ovat plusmerkki, yhdysviiva ja A-kirjain. Tätä artikkelia kirjoitettaessa (2012) paljastui yllättäen, ettei asia ole näin yksinkertainen. Välimerkin alkuperäinen käyttö oli painunut jo historian hämärään, josta sen selvittäminen osoittautui mutkikkaaksi.

Viivasta plussaan: Välimerkin kehitys 1962–1984

Välimerkki ei ollut alunperin aivan loppuun asti harkittu. Välimerkki ei oikeastaan edes kuulunut koko tunnukseen. Se oli tavallaan "ylimääräinen" merkki. Itse asiassa välimerkki puuttui ensimmäisistä sotua ja hetua koskevista asetuksista kokonaan. Tunnus oli niissä muotoa ppkkvvnnnt.

Ensimmäisissä tietojärjestelmissä työeläkenumero, sosiaaliturvatunnus ja henkilötunnus talletettiin ilman välimerkkiä. Syntymävuosisata talletettiin erikseen tai sitä ei talletettu lainkaan, järjestelmästä riippuen.

Välimerkki, sikäli kuin sellaista haluttiin, voitiin lisätä tulosteille. Aluksi välimerkkinä käytettiin ainoastaan yhdysviivaa. Viivalla ei ollut merkityssisältöä, vaan se oli "koriste". Koristeen tehtävä oli merkkien havainnollinen ryhmittely (samaan tapaan kuin auton rekisteritunnuksessa). Myös 1800-luvulla syntyneiden tunnuksessa oli viiva. Myöhemmin otettiin käyttöön plusmerkki erottamaan 1800-luvulla syntyneet 1900-luvulla syntyneistä. Näin välimerkille syntyi tietosisältö jälkikäteen.

Työeläkekortin numero lomakkeella Plusmerkki on ilmeisesti otettu käyttöön jo 1960-luvulla, ainakin osittain. Asiaa ei ennen tätä artikkelia ollut dokumentoitu missään saatavilla olleissa henkilötunnusta käsittelevissä lähteissä. Plusmerkin tarina oli 2012 mennessä unohtunut jo niin täysin, ettei asiaa tunnettu Väestörekisterikeskuksessa, Eläketurvakeskuksessa eikä Kelassa. Kehitys on kuitenkin jäljitettävissä.

Työeläkenumerossa vain väliviiva tai ei sitäkään

Kun työeläkekortin numero otettiin käyttöön 1962, oli väliviiva ainoa sallittu välimerkki. Väliviiva mainitaan Eläketurvakeskuksen yleiskirjeissä useaan otteeseen, selvimmin yleiskirjeessä 2/62. Tuossa yleiskirjeessä on esimerkkitunnuksena 210198-118E, josta väliviivan käyttö 1898 syntyneelle näkyy yksiselitteisesti. Jos tämä olisi nykyinen henkilötunnus, syntymävuodeksi tulkittaisiin 1998. Tietokoneeseen välimerkkiä ei välttämättä tallennettu lainkaan. Asiaan viittaa ETK:n yleiskirje 3/63, jonka mukaan työeläkenumero tallennettiin reikäkortille kokonaan ilman väliviivaa. Väliviiva oli siis ihmisten käyttämä "koriste", jolla tietokoneessa ei ollut merkityssisältöä.

Työeläkenumeroa käsittelevissä lähteissä plusmerkkiä ei mainita edes siinä vaiheessa, kun numerosta oli jo luovuttu. Ilmeisesti työeläkenumeroissa ei plussaa koskaan ollutkaan.

Hetu ja sotu: kaksi erillistä kenttää, väliviiva tai ei mitään

Myös henkilötunnus suunniteltiin ilman plusmerkkiä. Tunnuksen käyttöönottoa suunnitteli henkilötunnustoimikunta. Toimikunnan mietintö vuodelta 1964 toteaa seuraavaa: "Kirjoitettaessa väestörekisteritunnuksia voidaan syntymäaikamerkinnän ja yksilönumeron väliin merkitä väliviiva". Plusmerkkiä ei mainita eikä myöskään sitä, että väliviivalla olisi mitään merkityssisältöä. Sen sijaan mietinnössä ehdotetaan suoraan, että "eri vuosisatoina syntyneet erotetaan toisistaan vain yksilönumeron perusteella". Sotuun ja hetuun oli siis tulossa koristeeksi väliviiva, joka ei edelleenkään tarkoittanut syntymävuosisataa.

Henkilötunnustoimikunnan työn pohjalta annettiin 1964 Asetus väestörekisteritunnuksesta. Asetus ei tuntenut välimerkkiä lainkaan. Asetuksen mukaan hetun ja sotun piti olla muotoa ppkkvvnnnt. Myös sosiaaliturvatunnusta koskevissa uutisissa saatettiin käyttää tätä muotoa (HS 6.12.1964).

Väestörekisterin uudistamiskomitean mietintö (1966) käytti henkilötunnuksesta peräti kahta muotoa. Toisessa on väliviiva. Toisessa muodossa tunnus on jaettu lomakkeella kahteen kenttään: ppkkvv  nnnt. Tässä vaihtoehdossa tunnuksessa ei ole mitään välimerkkiä. Mietintö sisälsi vain 1900-luvulla syntyneiden tunnuksia eikä ottanut kantaa, pitikö 1800-luvulla syntyneet jotenkin erotella 1900-luvulla syntyneistä. Mietinnön jälkeen annettiin vuoden 1970 Väestökirja-asetus. Siinä henkilötunnus oli samanlainen kuin 1964 asetuksessakin: mitään välimerkkiä ei ollut olemassakaan.

Plusmerkki ilmeisesti "keksittiin" sosiaaliturvatunnukseen, josta se kopioitiin henkilötunnukseen – asetuksesta piittaamatta. Ensimmäinen varma havainto plusmerkistä on vuodelta 1968. Tuolloin Kela käytti sitä sosiaaliturvatunnusrekisterissään. Aivan kuten nykyisinkin, plusmerkkiä käytettiin systemaattisesti 1800-luvulla syntyneille. Käytäntö kuitenkin horjui mielenkiintoisesti. Samassa rekisterissä Kela nimittäin käytti myös väliviivallista muotoa: jos sotua oli jouduttu korjaamaan, korjaus merkittiin aina väliviivalla, vuosisadasta riippumatta.

Plussa ei levinnyt yleiseen tietoisuuteen heti. Vielä 30.1.1973 Väestörekisterikeskus antoi ohjeen, jonka mukaan henkilötunnuksen muoto oli ppkkvv-nnnt. Myös 1970-luvun alun tietosanakirjat tuntevat pelkän viivan.

Plusmerkki esiintyy Väestörekisterikeskuksen systeemisuunnitelmassa 1974. Suunnitelma mukaan "Syntymäaika ja tunnusosa erotetaan + tai - merkillä". Systemisuunnitelman mukainen järjestelmä on otettu käyttöön lokakuussa 1974, jolloin tunnusten myöntäminen siirtyi Kansaneläkelaitokselta Väestörekisterikeskukselle. Tuolloin tunnuksen nimi oli jo henkilötunnus.

Eräs 1960–1970-luvun manuaalinen viranomaisrekisteri antaa osviittaa alkuvaiheen käytännön horjuvuudesta. Rekisterissä plussaa ja viivaa käytettiin sekaisin. Pääasiallinen välimerkki 1800-lukulaisille oli yhdysviiva. Näennäisen sattumanvaraisesti on joillekin kuitenkin piirretty plusmerkki. Ilmeinen selitys on, että plusmerkki oli otettu käyttöön, kunhan se oli ensin "keksitty". Valitettavasti ko. rekisterin perusteella ei voida ajoittaa plusmerkin tarkkaa käyttöönottovuotta.

Plussan ja viivan sekakäyttöön viittaa myös Pertti Jotuni. Hän haastatteli ETK:n ja Kelan veteraaneja henkilötunnusta käsittelevään artikkeliinsa (Jotuni 1989). Jotuni toteaa, että osalla 1800-luvulla syntyneistä oli tunnuksissaan viiva ja osalla plusmerkki. Valitettavasti Jotuni ei tarkenna, oliko kyse eläketunnuksesta, sosiaaliturvatunnuksesta vai henkilötunnuksesta.

Välimerkit + ja - saivat virallisemman asema vuonna 1984 Valtionhallinnon standardissa VHS 1021 Henkilötunnuksen esitysmuoto. Standardi määritteli syntymävuosisadan merkitsemistavan, jota tuolloinen väestökirja-asetus ei tuntenut. Standardin mukaan henkilötunnuksen esitysmuodoksi tuli nykyisinkin käytössä oleva 11-merkin mittainen kenttä. Tunnuksen välimerkit olivat 1800-luvulla syntyneille plusmerkki (+) ja 1900-luvulla syntyneille miinusmerkki (-). VHS 1021 viittaa myös aiempaan käytäntöön, joka poikkesi standardin mukaisesta uudesta esitysmuodosta. Vanhaa käytäntöä sai edelleen käyttää virastojen ja laitosten sisäisissä tietojärjestelmissä. Vanhoja käytäntöjä on selvitetty jäljempänä.

Todennäköinen selitys välimerkkisekamelskalle on seuraava: Ruotsin tunnuksessa oli alunperin ilmeisesti vain viiva, jolla erotettiin syntymäpäivä ja yksilönumero toisistaan (tarkistusmerkkiä ei tuolloin vielä tunnettu). Viiva kopioitiin Suomen eläketunnukseen ja sotuun. Myöhemmin havaittiin tarve erottaa 0-vuotiaat 100-vuotiaista. Näin otettiin käyttöön plusmerkki, Ruotsissa 100 vuotta täyttäneille, Suomessa puolestaan 1800-luvulla syntyneille. Käytäntö virallistettiin vasta myöhemmin: Suomessa 1984, Ruotsissa 1991. (Ruotsin osalta kts. SOU 2008:60, 55–57)

Molemmissa maissa oli samankaltainen tunnus ja sama ongelma. Suomessa ongelmaan keksittiin parempi ratkaisu kuin Ruotsissa. Tästä lisää hiukan myöhemmin.

Miksi välimerkki keksittiin jälkijunassa?

Alunperin syntymävuosisata ei näkynyt tunnuksesta lainkaan. Miksei tunnuksessa ollut syntymävuosisataa edustavaa merkkiä?

Näyttää siltä, ettei tunnusta oikeastaan tarkoitettu syntymävuoden tallennukseen. Tunnuksen päätarkoitus oli erotella ihmiset toisistaan, ei tallettaa heidän syntymäaikojaan. Syntymäpäivä nyt vain sattui olemaan tarkoitukseen sopiva, helposti muistettava numerosarja.

Vuosiluku merkittiin muissakin yhteyksissä yleisesti kahdella numerolla. Asiayhteydestä lukijalle selvisi, mitä vuosisataa tarkoitettiin. Alkuperäinen tunnushan oli tarkoitettu työikäisille kertyvien eläkkeiden rekisteröintiin. Yleinen eläkeikä oli 65 vuotta. Eläkettä varten täytyi alkuvaiheessa rekisteröidä suurin piirtein vuosina 1897–1946 syntyneitä työntekijöitä. Siispä kaksi numeroa riitti aivan hyvin syntymävuoden yksiselitteiseen ilmaisemiseen. Syntymävuosisata oli aina pääteltävissä.

Työeläkenumeron rakenne periytyi puutteineen myös henkilötunnukseen. 100-vuotiaaksi eläminen oli 1960-luvun alussa hyvin harvinaista. 100 vuotta täyttäneet olivat oikeastaan poikkeustapauksia. Ehkäpä jo käyttöön otettua tunnusta ei haluttu muuttaa tällaisen poikkeusjoukon vuoksi. Tuskinpa tunnuksen suunnittelijat myöskään osasivat ennustaa, että tunnus on lähes sellaisenaan käytössä vielä 50 vuoden kuluttuakin ja että niitä on jaettu jo kolmelta vuosisadalta. Olihan ensimmäiset tietokoneet saatu Suomeen vasta muutamia vuosia aiemmin.

Työeläkenumeron ja henkilötunnuksen puolustukseksi todettakoon, etteivät ne ole vuosiluvun suhteen poikkeuksellisia. Aiemmin oli tietojärjestelmissä muutenkin yleistä, että vuosiluku merkittiin kahdella numerolla. Näin toimien säästettiin tilaa muistista, näytöltä ja tulosteilta. 1900-luvun lopulla jouduttiin moniin tietojärjestelmäremontteihin, etteivät systeemit aivan sekoaisi vuosiluvun kääntyessä 2000-luvun puolelle. Myös henkilötunnus joutui remontin kohteeksi. Remontti koski välimerkkiä.

Mikä 2000-luvulla syntyneiden välimerkiksi?

2000-luvulla syntyneille tarvittiin uusi välimerkki. Sen valinta ei ollut aivan yksinkertaista. 1990-luvun puolivälissä harkittiin useita vaihtoehtoja ennen kuin työ saatiin päätökseen. Pidettiin tärkeänä, että uusi välimerkki sopi tietojärjestelmiin ilman suuria muutoksia. A-kirjain tuli lopulta valituksi "vähiten huonona". Väestötietoasetukseen se lisättin vuonna 1997.

Seuraavassa on listattu hylättyjä ehdokkaita 2000-luvun välimerkiksi.

5. Numeroinnin kulku ja yksilönumerot

Työeläkenumero ⇒ Sosiaaliturvatunnus ⇒ Henkilötunnus

Kansalaisten numerointi alkoi työeläkenumeroiden jakamisella. Eläketurvakeskus (ETK) aloitti työväestön numeroinnin 13.11.1962. Tuolloin perustettiin työsuhderekisteri. Numero painettiin työeläkekorttiin.

Ensimmäiset työeläkekortit lähetettiin loppuvuonna 1962 lyhyissä työsuhteissa olleille ns. LEL-vakuutetuille työntekijöille. Pääosa LEL-vakuutetuista sai työeläkekorttinsa jo helmikuuhun 1963 mennessä, jolloin kortteja oli jaettu n. 215 000. LEL-työntekijät olivat siis uuden tunnusjärjestelmän koekaniineja – tai pioneereja, miten asian haluaa nähdä. Myöhemmin kortteja jaettiin myös TEL-vakuutetuille työntekijöille.

Kehitys kehittyi varsin nopeasti. Vuodesta 1964 alkaen kansalaisia numeroivat yhtä aikaa sekä Kansaneläkelaitos (Kela) että ETK. Kela jakoi sosiaaliturvatunnusta, kun taas ETK jatkoi työeläkenumeron jakamista.

Mahdollisuuksien mukaan työeläkenumero ja sosiaaliturvatunnus pyrittiin saamaan samoiksi. On arvioitu, että työeläkenumero saatiin 90-prosenttisesti kopioiduksi myös sosiaaliturvanumeroksi. Toisaalta osalle kansasta kävi niin, että työeläkenumero ja sosiaaliturvatunnus olivatkin eri numerot. Tällaisia henkilöitä oli noin 430 000.

Sosiaaliturvatunnus annettiin Kelassa aluksi sitä mukaa, kun asianomainen (tai hänen perheenjäsenensä) asioi sairausvakuutustoimistossa. Sotu kirjoitettiin kunkin henkilön omaan sairausvakuutuskorttiin. Numerointi oli valmis 1968 mennessä. Häggmanin (1997, s. 150) mukaan "rekisteri alkoi vuoden 1967 tienoilla olla sekä luotettava että kattava". Näin kaikille oli saatu sosiaaliturvatunnus. Kela jatkoi uusien numeroiden antamista mm. vauvoille. Vuoden 1970 huhtikuuhun mennessä sosiaaliturvatunnusrekisteriin oli kirjattu 5,124 miljoonaa tietuetta. Arvatenkin siis sosiaaliturvatunnuksia oli myönnetty sama määrä. Rekisterin tallettamiseen tarvittiin tuolloisella tekniikalla 18 magneettinauhaa. (Kokko 1970)

Ilmeisesti henkilötunnus annettiin ensin vain Suomessa asuvalle väestölle. Poissaoleva väestö eli ulkomaille muuttaneet kirjattiin 1971–1972.

Vuonna 1971 annetun asetuksen mukaan tunnuksen nimeksi tuli virallisesti henkilötunnus. Henkilötunnuksen antoa hoiti edelleen Kansaneläkelaitos, kunnes syksyllä 1974 tehtävä siirtyi Väestörekisterikeskukselle (VRK). Henkilötunnuksen antaminen siirtyi maistraattien tehtäväksi 1993.

Uusien henkilötunnusten antamisesta kertoo 1974 Väestörekisterikeskuksen systeemisuunnitelma seuraavaa: Henkilötunnuksia antoi vain Väestörekisterikeskus. Uusi tunnus annettiin seuraavissa tapauksissa: henkilön syntymä; ulkomaan kansalaisen muuttaessa ensimmäistä kertaa Suomeen tai henkilölle ei ole aikaisemmin jostain muusta syystä annettu henkilötunnusta; henkilön syntymäaikaa tai sukupuolta korjataan.

Työeläkenumeron kohtalo

Työeläkekortin numerolla on nykyisten henkilötunnusten kannalta historiallinen merkitys. Osa henkilötunnuksista (1 246 000) on alun alkujaan annettu työeläkenumeroiksi.

Työeläkenumero ei ollut täysin onnistunut ratkaisu. Numeron rakenne oli tehtävään erinomainen, mutta sen jakotapa oli puutteellinen. Numero jaettiin työntekijälle hänen omien työsuhdeilmoitustensa perusteella. Järjestelmän alkuvaiheessa työntekijä saattoi nimenkirjoitustavan eroavuuksien tai väärästä syntymäajasta johtuen saada useita työeläkenumeroita. Näitä oli tapauksia oli yhteensä yli 400 000!

Niistä työeläkenumeroista, jotka poikkesivat henkilötunnuksesta, luovuttiin 1970-luvulla: 1970 alkaen ei ETK enää antanut uusia työeläkekortin numeroita, vaan työeläkekorttiin painettiin sotu (eli hetu). Vuonna 1972 alkoi ETK muutenkin käyttää ensisijaisesti henkilötunnusta. Kun työeläkekorttien jakaminen lopetettiin 1977, oli työsuhdetiedot ETK:ssa jo lähes poikkeuksetta rekisteröity henkilötunnukselle.

Yksilönumeroiden jako

Yksilönumero kertoo ihmisten rekisteröintijärjestyksestä. Alkuaan yksilönumero jaettiin tiettävästi päivittäin juoksevassa järjestyksessä numerosta 002 alkaen.

Ensimmäisenä valmistuneen työeläkekortin yksilönumero oli ETK:n mukaan 009. Korttien valmistus ei siis tapahtunut välttämättä numerojärjestyksessä. Vaihtoehtoisesti numerointi ei alkanut aivan alusta. Tarkempaa tietoa ei ole.

Joka tapauksessa kaikkia numeroita ei suinkaan jaettu 002:sta alkaen. Vuodesta 1964 alkaen käytettiin sovittuja numeroalueita. Alueista on tietoa alempana olevassa taulukossa.

Vuoden 1974 väestörekisterin systeemisuunnitelma kuvaa yksityiskohtaisesti henkilötunnusten jakoa. Henkilötunnus annettiin tietyin aikavälein erityisessä rekisteriajossa useille henkilöille kerrallaan. Numerointi suoritettiin erikseen miehille ja naisille: "Yksilönumeroksi annetaan sallitun alueen suurimman annetun yksilönumeron jälkeinen numero. Välissä olevia mahdollisesti käyttämättömiä yksilönumeroita ei anneta." Yksilönumeroille oli varattu tietyt numeroalueet, joita siis täytettiin pienimmästä numerosta lukien. Tuolloin uusille tunnuksille oli varattu seuraavat alueet: 1.7.1897–31.12.1948 syntyneille 450–850 ja muille 002–549.

Vuoden 1981 tietosanakirjaselityksen mukaan "Yksilönumeroksi annetaan ensimmäinen käyttämättä oleva numero kunakin päivänä syntyneitä varten varatusta numerosarjasta siinä järjestyksessä, jossa henkilöt ilmoitetaan rekisteröitäviksi. – – Vanhempien tai holhoojan on ilmoitettava lapsi väestörekisteriin 2 kk kuluessa syntymästä." (Spectrum 1981)

Nykyisin yksilönumeroksi tulee syntymäpäivän ensimmäinen juoksevassa järjestyksessä rekisteröintihetkellä vapaana oleva numero, sukupuolen mukaan (Välimäki 2006). Vuodesta 1981 käytäntö on kuitenkin muuttunut siten, että numero annetaan jopa samana päivänä kuin lapsi on syntynyt. Lisäksi numerointi ei enää näytä alkavan 002:sta vaan suuremmista numeroista. Nykyisin käytetystä numeroalueesta ei ole löytynyt virallista tietoa.

Yksilönumeroalueet

Yksilönumeroiden numeroalueista on löytynyt hajatietoja, joiden perusteella voidaan tehdä numerointiin liittyviä päätelmiä. Seuraavaan taulukkoon on listattu tunnusten jakoperiaate eri aikoina. Tiedot perustuvat eri lähteistä yhdisteltyihin tietoihin ja päätelmiin. Asiassa voi olla epätarkkuuksia ja/tai virheitä erityisesti syntymävuosien ja toisaalta yksilönumeroiden osalta.

Yksilönumeroalueet
JakoaikaNumeroalue
1962–1964Työeläke­numero (ETK)
Syntymäaika 1.7.1897–1946002– *
1964–1970Sosiaali­turvatunnus (Kela)Työeläke­numero (ETK)
Syntymäaika –30.6.1897002–[549]
Syntymäaika 1.7.1897–1946450–899002–449 (ja 900-999) †
Syntymäaika 1947–1970002–549 (ylitettiin **)550–999
1971–1974Henkilötunnus (Kela)
Syntymäaika 1971–1974002–[549]
1974–1997Henkilötunnus (VRK)
Syntymäaika 1974–30.6.1997002–549
1.7.1997 alkaenHenkilötunnus
Syntymäaika 1.7.1997–[n. 500]–899

*) Moni eläkenumeroista kopioitiin sotuksi, muttei kuitenkaan kaikkia.
**) Numeroalue 002–549 oli alkujaan varattu Kelalle. Sotuihin tuli myös 549:n ylittäviä numeroita.
†) Alue 900–999 ei ole käytössä henkilötunnuksissa, vaikkakin se oli alkuaan sotulle varattu. Aluetta on mahdollisesti käytetty työeläkenumeroihin erityistapauksissa, erityisesti elokuussa 1945 syntyneille.

Ihmisille, jotka syystä tai toisesta ovat saaneet henkilötunnuksen muita myöhemmin, lienee annettu seuraava käyttämätön numero oman ikäluokkansa numeroalueen sisältä. Taulukossa ilmoitetut alarajat ovat ylärajoja varmempia. [Hakasulkeissa] olevat rajat ovat epävarmoja arvioita. Todennäköistä on, ettei ylärajoja ole saavutettu. Erikseen on mainittava, että vuoden 1974 systeemisuunnitelman mukaan korkein jaettava yksilönumero oli 850.

Tiedot vuosina 1947–1948 syntyneiden numeroalueesta ovat ristiriitaiset. Alun perin heidät piti numeroida kuten 1949 syntyneet. Vuoden 1974 systeemisuunnitelman mukaan heidät kuitenkin numeroitiin kuten 1946 syntyneet.

Ihmisille, joiden syntymäaika eroaa vain vuosisadan osalta (esim. 1.2.1880 ja 1.2.1980), ei anneta samaa yksilönumeroa. Käytäntö on perua ajalta, jolloin syntymävuosisata ei näkynyt tunnuksen välimerkistä. Nykyisin käytäntö on tarpeen sekaannusten välttämiseksi, sillä tarkistusmerkki ei paljasta vuosisadan vaihtumista toiseksi vahingossa. Näin voidaan varmistaa, että kahdella ihmisellä ei ole samantapaista henkilötunnusta siten, että ne eroaisivat vain välimerkin kohdalta. Tästä johtuu, että 100 vuotta nuorempien yksilönumero on (yleensä) suurempi kuin tasan 100 vuotta vanhemmilla.

1800-luvulla syntyneiden numeroinnissa on hyppäys heinäkuussa 1897. Muutos liittyy työeläkejärjestelmän syntyvaiheisiin. TEL-eläke koski 1.7.1897 ja sen jälkeen syntyneitä. Tuota päivää ennen syntyneet lienevät saaneet alhaisen yksilönumeron. Myöhemmin syntyneillä numerointi sen sijaan lienee alkanut pääosin numerosta 450. Tämä sen vuoksi, etteivät henkilötunnukset olisi menneet päällekkäin yhtä aikaa jaettujen työeläkenumeroiden kanssa.

Taulukon mukaan vuosina 1971–1997 syntyneiden numerointi olisi alkanut noin 002:sta. Käytännössä numerointi lienee alkanut sitä suuremmasta numerosta, mitä lähemmäs vuotta 1997 tultiin. Osa pikkunumeroista oli nimittäin jo kulutettu. Niitä oli tarvittu 1800-luvulla syntyneille, aina 1897 asti. Numeroita luonnollisesti kului sitä enemmän, mitä enemmän vanhusikäluokkaa oli numerointiaikana 1964–1968 vielä hengissä. 1890-luvun puolivälissä tarve on ollut kymmeniä numeroita päivässä, joten 1990-lukulaisille on täytynyt jäädä vain tätä isommat numerot. Päivittäistä vaihtelua tietysti on ollut suuntaan jos toiseen.

1997 näyttää tapahtuneen uusi hyppäys. Henkilötunnuksia tutkineen Teppo Vuoren mukaan numerointi muuttui 1.7.1997 lukien. Hänen arvionsa mukaan numerointi alkaa nykyisin 500:sta. Tietääkseni lukua 500 ei voida pitää tarkkana rajana, sillä 500:n ylittäviä numeroita on käytetty jo 1900-luvun alussa syntyneille. Lieneekin niin, että nykyisin jaettava numeroalue alkaa jostain 500:n yläpuolelta. Alaraja saattaa vaihdella päivittäin sen mukaan, mitkä numerot on jo kulutettu sata vuotta vanhemmille.

Erillisen työeläkenumeron jakaminen loppui 1970. Käytännössä 1951 lienee ollut viimeinen ikäluokka, joka olisi erillisen eläkenumeron voinut saada, sikäli kuin sosiaaliturvatunnusta ei olisi ollut saatavissa.

Suomenkieliseen Wikipediaan 2009 nimettömänä kirjoitetun tiedon mukaan työeläkenumerot olisivat alkaneet 002:n sijaan 001:stä. En ole löytänyt vahvistusta tai tyrmäystä tälle tiedolle. Asiasta tietävä voi ottaa yhteyttä minuun. Väestörekisteristä on erikseen siivottu 000-numerot vuonna 1977, koskematta kuitenkaan mahdollisiin 001-numeroihin. Ei ole tiedossa, oliko rekisterissä ainoatakaan 000- tai 001-numeroa ja miten ne sinne olisivat joutuneet.

Paljastuuko henkilötunnuksesta työnteko tai maahanmuutto?

Koska henkilötunnukset on annettu tietyssä järjestyksessä, voidaan yksilönumeroista tehdä tiettyjä päätelmiä. Seuraavassa esitettyä voidaan pitää enemmänkin viihteellisenä päättelynä kuin vankkana tietona.

Olitko töissä 1960-luvulla?

Tiettyjen vuosien henkilötunnuksista voidaan arvioida niiden todennäköistä antajaa. Seuraavaa päättelysäännöstöä voidaan pitää enemmän viihteellisenä kuin vankkana tietona.

Jos ajalla 1897–1946 syntyneen henkilön yksilönumero on ETK:n käyttämällä välillä 002–449, on kyseessä työeläkenumero. Voidaankin arvella hänen olleen TEL/LEL-eläkkeen alaisessa työsuhteessa 1962–1968. Jos taas numero on tätä suurempi, hän ei liene ollut tällaisissa töissä ainakaan 1962–1963, koska hänellä on alun perin Kelan myöntämä sosiaaliturvatunnus.

Vastaavaa päättelyä voidaan yrittää vuonna 1947–1950 syntyneille, joiden henkilötunnuksen loppuosa on vähintään 550. Jos näin olisi päässyt käymään, kyseinen henkilö lienee ollut työsuhteessa 1964–1968 välisenä aikana, jolloin hän olisi saanut työeläkenumeron ETK:lta. Eläkenumero olisi sittemmin siirtynyt sosiaaliturvatunnukseksi.

On huomattava päättelyketjun epävarmuus. Työeläkenumero ei koskenut yrittäjiä tai edes kaikkia työntekijöitä. Mitään tietoa ei ole saatavissa niistä, joiden eläkenumero ja sosiaaliturvatunnus poikkesivat toisistaan, eikä niistä, jotka saivat tunnuksen Kelalta mutta pääsivät sen jälkeen töihin. Näiden henkilöiden lukumäärä on tuntematon.

Olitko ulkomailla?

Kuten edellä todettiin, numerointi aloitettiin 1960-luvulla työeläkeasioiden ja Kelassa asioinnin yhteydessä. Vuosina 1962–1971 ulkomailla pysytelleet suomalaiset ovat todennäköisesti saaneet henkilötunnuksen muita myöhemmin. Poissaolevan väestön tiedot on tiettävästi rekisteröity vasta 1971–1972. Ulkomailla asuneiden yksilönumerot lienevät tästä syystä suuremmat kuin Suomessa asuneilla. Tämä arvelu perustuu päättelyyn eikä asiasta ole täyttä varmuutta.

Oletko maahanmuuttaja?

Entäpä muuta? Oletettavasti maahanmuuttajien yksilönumero on suurempi kuin samana päivänä Suomessa syntyneiden numero. Näin lienee ainakin 1969 alkaen, jolloin kahden numerosarjan yhtäaikaisen jakamisen on täytynyt loppua. Oletus perustuu siihen, että syntyjään suomalaisille olisi jaettu yksilönumerot järjestyksessä pienimmästä alkaen. Maahanmuuttajan saavuttua Suomeen on jäljellä enää "suuria" numeroita. Tämä sääntö on kuitenkin hyvin epämääräinen, sillä maahanmuuton paljastuminen yksilönumerosta edellyttäisi sen tietämistä, mitkä ovat syntyjään suomalaisten numerot tuona päivänä. Ei myöskään ole tiedossa, kuinka paljon numeroinnissa on aukkoja, joita myöhemmin voidaan täydentää maahanmuuttajilla. Teppo Vuoren mukaan erään irakilaispakolaisen yksilönumero on alle 200 eli siis melko pieni. Käytännössä henkilötunnuksen loppuosa ei siis paljasta, onko henkilö maahanmuuttaja vai ei.

Voisiko henkilötunnuksen alkuosasta voi saada viitteitä maahanmuutosta? Jos maahanmuuttajan todellinen syntymäpäivä on tuntematon, hänen syntymäpäiväkseen voi väestörekisteriin olla merkitty 1.1. (tai 1.7.). Tokihan nämä päivät ovat aivan tavanomaisia syntymäpäiviä kantasuomalaisillekin. Näin ollen ei alkuosastakaan voi arvausta luotettavammin havaita maahanmuuttoa. Toki jos syntymäpäivä on 0101 ja yksilönumero suuri, maahanmuuton todennäköisyys vaikuttaa korkealta.

Oletko evakko?

Näkyykö henkilötunnuksesta, että henkilö on Karjalan evakko? Onko henkilötunnukseen siis kirjattu, että henkilö on syntynyt luovutetulla alueella? Vastaus on yksiselitteisesti, että ei näy. Evakoita ei ole henkilötunnuksen yhteydessä rekisteröity erikseen eikä heitä ole koodattu maahanmuuttajiksi, kuten ei tietysti pitäisikään.

Entä jos henkilötunnukset loppuvat?

Erilaisia yksilönumeroita on teoriassa 1000 kappaletta (000–999). Todellisuudessa vain 898 numeroa (002–899) on käytössä virallisissa henkilötunnuksissa.

Se, että yksilönumerossa on nimenomaan kolme numeroa, on harkinnan tulos. Henkilötunnustoimikunta piti vuonna 1964 kolmea numeroa riittävän pitkänä. Toimikunta otti huomioon mm. päivittäin syntyvien lasten määrän. Todennäköisesti sekin vaikutti, että esikuvassa eli Ruotsin henkilötunnuksessa oli samoin kolme numeroa.

Toistaiseksi numerot ovat riittäneet. Päivittäin on syntynyt korkeintaan muutama sata vauvaa. Kaikista päivistä eniten suomalaisia syntyi 24.8.1945. Tuolloin syntyi vauvoja peräti 495. Suuret ikäluokat näkyvät muutenkin piikkinä syntyvyystilastoissa. Jos suuret ikäluokat jätetään huomiotta, on Suomessa keskimäärin syntynyt n. 150–250 vauvaa päivässä vuosien 1900–2010 aikana. Kyseessä on keskiarvo ja syntyvyys tietenkin vaihtelee. Kuukausitasolla tarkasteltuna vauvojen lukumäärä ei vuosia 1945–1949 lukuun ottamatta ole ylittänyt 300:aa päivässä, siis keskimäärin.

Tilastopiikkejä on yksittäisten päivien kohdalla. Erityisesti päiväystä 1.1. (ehkä myös 1.7.) käytetään maahanmuuttajille, joiden varsinainen syntymäpäivä on tuntematon. Jos tilastopiikki kasvaisi liian korkeaksi, arvattavasti käytettäisiin silloin maahanmuuttajille muita päiväyksiä kuin 1.1. Ruotsissa on menetelty näin.

Vaikkei vauvojen määrä ole lähelläkään yksilönumeroiden maksimimäärää, on henkilötunnusten loppumista pelätty toisesta syystä: Samana päivänä mutta eri vuosisadoilla syntyneille ei anneta samaa yksilönumeroa. Ennen pitkää tultaneen tilanteeseen, jossa vapaana olevat numerot käyvät vähiin. Ongelmaan kiinnitti huomiota jo henkilötunnustoimikunta 1964. Toimikunta ei kuitenkaan esittänyt asiaan ratkaisua. Se tyytyi vain toteamaan, että asia on helposti korjattavissa kehittämällä tunnuksen rakennetta tai antotapaa. Järjestelmän perustuksissa on siis valuvika, joka on aina tiedetty mutta jota ei toistaiseksi ole edes yritetty korjata.

Jos yksilönumerot alkavat jonain päivänä loppua kesken, mutta nykymallinen henkilötunnus haluttaisiin kuitenkin pitää käytössä ilman suurta remonttia, on ainakin tarjolla ainakin kaksi ilmeistä ratkaisuvaihtoehtoa: otetaan käyttöön alue 900–999 (ja 000–001) tai aletaan jakaa samoja yksilönumeroita uudelleen (kunhan vuosisata olisi eri). Molemmat tavat ovat jo nyt asetuksen mukaisia, joten säädöksiin ei tarvitse koskea. Kolmas vaihtoehto on luopua tarkistemerkin käytöstä ja käyttää vapautuvaa merkkiä osana yksilönumeroa. Näin on tehty Tanskassa. Silloin luonnollisesti lisääntyy riski, että virheellisesti kirjoitettu henkilötunnus kuuluukin jollekin toiselle ja henkilötiedot kirjautuvat väärän henkilön tiedoiksi. Neljäs vaihtoehto olisi uusi välimerkki, esimerkiksi B, jota käytettäessä tarkistenumeron laskentaa muutettaisiin. Näin saataisiin lisää loppuosia käyttöön siten, ettei vanhoja henkilötunnuksia tarvitsisi muuttaa, tarkistusmerkki jäisi edelleen käyttöön eikä tunnusten sekoittumisvaaraa olisi. Viides vaihtoehto olisi hyväksyä yksilönumeroon myös kirjaimia. Tässäkin vaihtoehdossa saataisiin lisää loppuosia ja vanhat tunnukset jäisivät ennalleen. Uusia tunnuksia varten jouduttaisiin järjestelmiin kuitenkin tekemään muutoksia. Kuudes mahdollisuus olisi luopua syntymäpäivän ja/tai sukupuolen koodaamisesta tunnukseen. Näin saataisiin lisää kelpo tunnuksia, mutta niillä ei enää olisi tietosisältöä. Seitsemäs vaihtoehto on otettu käyttöön Ruotsissa: syntymäpäivä merkitään likimain oikeaksi. Syntymävuosi ja kuukausi merkitään kuten ennenkin, mutta päivänumero ei (tunnusten loputtua siltä päivältä) välttämättä ole todellinen syntymäpäivä, vaan jokin muu (lähi)päivä. Näin saadaan piikkipäivien (erityisesti kuun 1. päivän) painetta tasattua muille päiville. Tarkka syntymäpäivä on ehkä menetetty, mutta kuukauden tarkkuus säilynyt.

Historian valossa todennäköisimmältä tuntuu järjestely, jossa vanhat tunnukset saisivat jäädä ennalleen ja uusia tunnuksia varten vaaditut muutokset olisivat mahdollisimman vähäiset.

Aivan piakkoin ei huoleen liene syytä. Väestörekisterikeskus on asiaa tutkinut ja ilmoittanut jo 1996, että vapaat yksilönumerot riittävät vuoteen 2100 asti.

Hetumaaottelu: Suomi–Ruotsi 3–0

Ruotsissa henkilötunnuksista on jo pulaa. Vanhoja henkilötunnuksia on otettu uusiokäyttöön: vainajien henkilötunnuksia on annettu uusille ihmisille, lähinnä maahanmuuttajille. Näin on käynyt sekä vahingossa (puutteellisten tietojärjestelmien vuoksi) että ihan suunnitellusti. Ruotsissa nimittäin henkilötunnukset ovat tietyiltä päiviltä vähissä, varsinkin 1. tammikuuta tiettyinä vuosina. Tämä johtuu siitä, että maahanmuuttajia on kirjattu ko. päiville runsaasti.

Ruotsin uusiokäyttöratkaisua tuskin voi pitää täydellisenä. Tunnuksellahan nimenomaisesti olisi tarkoitus erotella henkilöt toisistaan! Sama tunnus sekä elävällä että kuolleella sotii perusajatusta vastaan.

Suomalaiset kokevat kansallista huumaa tässä kohdassa. Hetumaaottelu päättyy täydelliseen voittoon; suomalaiset poistuvat katsomosta villisti kirkuen ja hurjasti ölisten.

6. Vanhimmat tunnukset

Miltä syntymävuodelta ovat vanhimmat jaetut tunnukset? Vanhimpia henkilötunnuksia on pakostakin annettu vain hyvin vähän, sillä vanhimpia ihmisiäkin on elossa vain vähän kerrallaan.

Vanhimmat tunnukset lienee annettu 1850- ja 1860-lukujen taitteessa syntyneille. Väestörekisterikeskuksesta saadun arvion mukaan aikaisimmat oikeat tunnukset olisivat 1850-luvun lopulta.

1850-luvulla syntyneen hetu herättää ihmetystä, sillä se olisi täytynyt antaa vainajalle. Ensimmäisiä sosiaaliturvatunnuksia luotaessa 1964 vanhimpien elävien suomalaisten syntymävuosi oli Tilastokeskuksen mukaan 1861. Viimeiset 1850-luvulla syntyneet ovat kuolleet vuosina 1962–1963. On toki mahdollista, että 1850-luvulla syntynyt olisi saanut tunnuksen vielä kuolemansa jälkeen. Eläketurvakeskuksesta saadun selityksen mukaan näin olisi saattanut käydä, jos vainajan perillisille olisi maksettu eläkettä. Tarkempaa tietoa ei tähän saatu.

Seuraavaan taulukkoon on kerätty vuosina 1962 ja 1964 elossa olleiden vanhimpien suomalaisten tiedot. Työeläkenumeroiden jako alkoi 1962 ja sosiaaliturvatunnusten vastaavasti 1964.

Suomen vanhimmat 1962 ja 1964
SyntynytElossa 1962Elossa 1964Kuollut
18501 nainen01962
18581 nainen0 1962
18591 mies, 1 nainen01962–1963
18601 mies, 2 naista01962–1963
18617 henkeä2 naista1962–1968
186216 henkeä7 naista1962–1967
186324 henkeä8 henkeä1962–1967
186442 henkeä8 henkeä1962–1968

Taulukon lähde: Tilastokeskus: Suomen virallinen tilasto / Väestömuutokset: kuolleiden määrät syntymävuosittain (1962–1979)

Taulukosta voi arvioida vanhimpien mahdollisten tunnusten lukumääriä. Todennäköisesti osa vanhuksista ei ole ehtinyt saada tunnusta ennen kuolemaansa. Toisaalta onhan tunnuksia saattanut mennä vainajillekin. Mahdollisia Suomeen tai Suomesta pois muuttaneita ei ole otettu huomioon.

Teknisesti vanhin henkilötunnus voisi olla päivätty 1800. Väestörekisterikeskuksen mukaan sellainen onkin olemassa. Kyseessä kuitenkin on vahinko: 1900 syntynyt on merkitty 100 vuotta liian vanhaksi. Tunnus on sittemmin passivoitu. Ilmeisesti väestörekisterissä on muitakin virheellisiä 1800-luvun syntymävuosia.

7. Henkilötunnuksen muuttaminen

Suomalainen henkilötunnus on lähtökohtaisesti muuttumaton (toisin kuin Ruotsissa, jossa välimerkki vaihtuu). Joissain tilanteissa tunnus voi kuitenkin muuttua.

Jo alusta alkaen on säädetty, että virheellinen tunnus on uusittava. Tällaisia tilanteita ovat teknisen virheen sekä syntymäpäivän tai sukupuolitiedon korjaus. Nykyisin muita syitä ovat mm. turvallisuusuhka ja väärinkäyttö. Muutos ei siis käy kevyin perustein.

Muutokseen vaaditut perusteet ovat aikojen saatossa vaihdelleet. Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta pureutua asiaan tarkemmin. Aiemmin käytettyjä muutosperusteita on listattu mm. päätöksessä Helsingin HAO 15.3.2002 02/0138/2, josta lainaus:

"Käytännössä henkilötunnus joudutaan muuttamaan silloin, kun henkilön sukupuoli vaihtuu, koska tunnus on sukupuolen vaihdoksen jälkeen virheellinen. Henkilötunnusta on käytännössä muutettu myös tapauksissa, jossa se on osoittautunut muodoltaan tai ulkoasultaan sellaiseksi, että se loukkaa henkilön itsensä tai hänen vanhempiensa uskonnollista tai eettistä vakaumusta tai sen voidaan katsoa olevan hyvän tavan vastainen tai sen voidaan olettaa vastaisuudessa tuottavan henkilölle kohtuutonta haittaa."

Vanhat henkilötunnukset säilytetään väestörekisterissä. Suomessa vanhaa tunnusta ei anneta uusiokäyttöön kellekään toiselle. Ruotsissahan näin on tehty, kuten edellä kävi ilmi.

8. Henkilötunnus, tuo surkea salasana

Henkilötunnusta käytetään joskus "salasanana", jolla varmistetaan, kuka henkilö oikein on. Tietoturva on valitettavasti heikko.

Henkilötunnus ei ole salainen tieto. Käytännössä henkilötunnuksen voi saada erilaisista rekistereistä täysin laillisesti. Siksi onkin merkillistä, miksi sitä pidetään salasanana.

Oletetaan kuitenkin, että joku haluaisi löytää toisen henkilötunnuksen ilman, että etsii sitä rekistereistä. Tutkitaan, voiko henkilötunnuksen alku- tai loppuosan arvata.

Henkilötunnuksen loppuosan arvaaminen

Henkilötunnuksen 4-merkkistä loppuosaa käytetään "tunnuslukuna" mm. korttiostoksissa ja puhelinpalveluissa. Se on valitettavan heikko salasana.

Erilaisia loppuosia on käytössä 27 838. Jos tietää sukupuolen, jää vaihtoehtoja vielä 13 919. Satunnaisesti arvaamalla tällaisen loppuosan keksiminen on toki hankalaa. Lisätietojen avulla se onnistuu sukkelammin.

Loppuosan arvaamista helpottaa, jos tuntee sukupuolen lisäksi syntymäpäivän. Sehän on useinkin julkisesti saatavilla oleva tieto. Tällöin vaihtoehtoja loppuosaksi jää maksimissaankin vain 449: jokin numero väliltä 002–899 + tarkistusmerkki. Tuntemalla henkilötunnusten rakentumista edes auttavasti voi vaihtoehtoja rajata vieläkin tiukemmin. Oletetaan, että 1900-luvun loppupuolella syntyneen yksilönumero on tavallisesti välillä 002–400 (vauvatilaston mukaanhan syntyneitä oli yleensä 150–250/pv). Vaihtoehtoja jää vain noin 200. Tällöin todennäköisyys "salasanan" murtumiseen jo yhdellä satunnaisella arvauksella on 0,5 %.

Valistunut arvaaja ei tietenkään arvaa sokkona. Hän aloittaa todennäköisimmistä numeroista ja jatkaa, kunnes osuu kohdalle. Tarvitaan alle 100 arvausta, ja "salasana" on todennäköisesti murtunut.

Jos sukupuolen ja syntymäpäivän lisäksi pystyy onkimaan vielä henkilötunnuksen tarkistusmerkin, jää vaihtoehtoja käytännössä enää 6–8. Henkilötunnuksen loppuosa on siis jo melkein paljastunut. Tie toisen ihmisen "salaisiin" tietoihin on nyt lähes vapaa. Jo 4 yrityksellä pääsee todennäköisesti käsiksi tietoihin, jotka on suojattu pelkällä henkilötunnuksen loppuosalla.

Voidaankin todeta, että satunnainen 4-numeroinen PIN-koodi on huikeasti turvallisempi kuin henkilötunnuksen loppuosa. PIN-koodissa vaihtoehtoja on sentään 10 000, kun hetun loppuosassa niitä on vain parisataa, jos sitäkään.

Henkilötunnuksen alkuosan arvaaminen loppuosasta

Koetetaanpa sitten samaa toisin päin. Jos sattuisi saamaan käsiinsä pelkän henkilötunnuksen loppuosan, voiko sen perusteella kehittää koko henkilötunnuksen? Toisin sanoen voiko loppuosasta päätellä syntymäpäivän?

Yhdessä vuodessa on 365 (366) mahdollista syntymäpäivää. Voidaan helposti listata ne mahdolliset syntymäpäivät, jotka käyvät yhteen loppuosan tarkistusmerkin kanssa. Sopivia päiviä on n. 12 vuodessa: yksi per kuukausi.

Jos henkilön iän arvioiminen on mahdollista edes 10 vuoden tarkkuudella, jää meille n. 120 mahdollista syntymäpäivää. Toisin sanoen nappaamalla korttimaksutosite ja päättelemällä ikä ulkonäöstä on käsissä jo hyvät mahdollisuudet: Vaihtoehtoina on noin 120 mahdollisen henkilötunnuksen joukko. Yksi tunnuksista on varmasti oikea.

Jos taas onnistuu onkimaan käsiinsä henkilön syntymävuoden, ja sehän on hyvin usein julkisesti saatavilla, onkin yllättäen jäljellä enää 12 synttärivaihtoehtoa. Toisin sanoen kädessä on 12 potentiaalista henkilötunnusta, joista yksi on väkisinkin oikea!

Jos taas löytää henkilön syntymäpäivän sellaisenaan vaikkapa Facebookista, Wikipediasta tai matrikkelista, ei tarvita mitään arvailuja. Henkilötunnus on jo löydetty. Kiitos. Syntymävuottakaan ei oikeastaan tarvita, pelkkä syntymäpäivä riittää. Vuoden voi laskea loppuosan avulla.

Näin helposti pystyy sopivan henkilötunnuksen generoimaan takaperoisesti. Mietipä siis, mihin loppuosan kirjoitat ja mihin dumppaat paperit, kun et niitä enää tarvitse.

9. Henkilötunnus tietojärjestelmissä

Tässä luvussa käsitellään henkilötunnuksen historiallisia talletus- ja esitysmuotoja sekä nykyisiä tekniikoita, joilla henkilötunnuksen muoto voidaan varmentaa.

Tunnusten muoto historiallisissa järjestelmissä

Edellä käsiteltiin henkilötunnuksen välimerkkiin liittyvää kehitystä tai paremminkin sekamelskaa. Tutustuminen vanhoihin tietojärjestelmiin valaissee välimerkin hidasta vakiintumista.

TEL-ilmoitus reikäkortilla 1963

TEL-ilmoituksia annettiin reikäkorteilla. Korttiin tuli lävistää työeläkekortin numero kymmenellä merkillä ilman väliviivaa (kuva).

Syntymäaika: ppkkvv
Synt. n:o: nnnt

Vtkk:n ehdotus 1964

Valtion tietokonekeskus teki 1964 ehdotuksen uudeksi väestötietojärjestelmäksi. Kyseessä oli ehdotus, jota ei sellaisenaan otettu käyttöön. Ehdotuksessa henkilön syntymävuosisataa ei talletettu mihinkään. Henkilötunnus oli 10 merkin jono, jossa ei ollut välimerkkejä. Merkit oli ehdotukseen kuitenkin ryhmitelty seuraavasti:

Henkilötunnus: xxxxxx xxx x

Kelan sosiaaliturvatunnusrekisteri (STR) 1966

Kelan STR-rekisteri on se alkuperäinen järjestelmä, johon sosiaaliturvatunnus talletettiin. Sotu talletettiin ilman syntymävuosisataa. Sotulle oli varattu 6 tavua tilaa. Tunnuksen alkuosa ja yksilönumero oli pakattu 5 tavuun, tarkistusmerkille oli yksi tavu. Välimerkkiä ei talletettu.

STT Sosiaaliturvatunnus, 5 tavua, pakattu
TM Tarkistusmerkki, 1 tavu

Syntymävuosisata oli erikseen talletettu kunkin henkilön tietueelle 1-bittiseen kenttään. Vuosisata ei kuitenkaan kuulunut itse sotuun. Sitä ei käytetty talletettaessa henkilölle äidin, isän, puolison tai lasten sotuja. Tarkkaa tietoa ei ole, missä muodossa Kelan järjestelmä tulosti sotut paperille tai reikäkorteille. Kelan tulosteilla 1968–1973 esiintyy plus- ja miinusmerkkiä sekaisin.

S Syntymävuosisata, 1 bitti (0=18, 1=19)

VRK:n väestörekisteri 1974

Henkilötunnus talletettiin VRK:n ensimmäiseen väestörekisteriin ilman syntymävuosisataa. Hetulle oli varattu 6 tavua tilaa. Tunnuksen alkuosa ja yksilönumero oli pakattu 5 tavuun, tarkistusmerkille oli yksi tavu. Välimerkkiä ei talletettu.

HT Henkilötunnus, 6 tavua, pakattu

Syntymävuosisata oli erikseen talletettu kunkin henkilön tietueelle 1-tavuiseen kenttään. Vuosisata ei kuulunut itse hetuun. Sitä ei käytetty talletettaessa henkilölle isän, puolison, huoltajan yms. hetuja. Tulosteilla henkilötunnuksen välimerkiksi kuitenkin tuli joko + tai -. 2000-luvulla syntyneille oli vuosisadan merkiksi kaavailtu tähti.

SYVS Syntymävuosisata, 1 tavu (+=1800, -=1900, *=2000)

Valtionhallinnon standardi (VHS 1021) 1984

Vuoden 1984 standardi yhtenäisti henkilötunnuksen esitysmuodon asiakirjoissa, syötössä ja tulosteissa sekä tietojen konekielisessä vaihdossa. Standardi ei puuttunut järjestelmien sisäisiin esitysmuotoihin. Standardin mukaan henkilötunnus esitettiin merkkimuotoisena 11 merkin mittaisessa kentässä. Välimerkkeinä käytettiin merkkejä + ja -.

Henkilötunnus: ppkkvv-nnnt

Henkilötunnuksen tarkistaminen ohjelmallisesti

Kun ohjelma saa syötteenä henkilötunnuksen, on sen oikeellisuuden varmistamiseksi tehtävä useita tarkistuksia. Syötehän on nykyisin seuraavan mallinen 11-merkkinen merkkijono:

ppkkvv-nnnt

Alkutarkistuksen voi suorittaa esimerkiksi tällä säännöllisellä lausekkeella eli regexillä:

^(0[1-9]|[1-2]\d|3[01])(0[1-9]|1[0-2])(\d\d)([-+A])(\d\d\d)([0-9A-FHJ-NPR-Y])$
$1 = päivä
$2 = kk
$3 = vuosi
$4 = vuosisata (välimerkki)
$5 = yksilönumero
$6 = tarkistusmerkki

Visual Basic -kielessä vastaavan tapainen Like-ehto on seuraava:

[0-3]#[01]###[-+A]###[0-9A-FHJ-NPR-Y]

Syöte on syytä muuntaa isoiksi kirjaimiksi (ucase) ennen tarkistusta. Lausekkeista voi poistaa +-merkit, jos tarkoitus on käsitellä vain nykyisin elävien henkilötunnuksia.

Lisätarkistuksia:

10. Väestökirjanpitokomitean ehdotus 1958

Henkilötunnus ei syntynyt yhtäkkiä tyhjästä, vaan asiaa oli pohdittu jo aiemmin. Väestökirjanpitokomitea ehdotti jo 1958, että jokaiselle tulisi antaa numeromuotoinen henkilön tunnus. Tunnus olisi poikennut nykyisestä henkilötunnuksesta. Sitä ei sellaisenaan otettu koskaan käyttöön, mutta esitys valaisee tunnuksen kehitystä ja teknisiä ratkaisuja.

Henkilön tunnusta olisi tarvittu henkilön yksilöintiin henkilötietojen koneellisessa käsittelyssä. Tuolloin koneellinen käsittely tarkoitti lähinnä reikäkortteja (magneettinauhat mainittiin myös). Suomen reikäkorttiyhdistys olikin toivonut tunnuksen käyttöönottoa, samoin kutsuntaviranomaiset.

Väestökirjanpitokomitea oli tutustunut Ruotsissa jo tuolloin käytössä olleeseen syntymänumeroon. Komitea ehdotti käytettäväksi samantapaista tunnusta eräin muutoksin.

9-numeroinen henkilön tunnus

Väestökirjanpitokomitean ehdotuksen mukaan henkilön tunnus olisi koostunut kolminumeroisesta järjestysnumerosta ja syntymäpäivästä. Tunnuksen muoto olisi ollut seuraava:

nnnppkkvv

Tunnuksen alkuosa (nnn) olisi ollut kolminumeroinen järjestysnumero alkaen numerosta 001. Miehillä sen piti olla parillinen ja naisilla pariton, siis päinvastoin kuin Ruotsissa tai nykyisin Suomessa. Järjestysnumeron pituudeksi ehdotettiin 3 numeroa. Tämän uskottiin riittävän, sillä vuosittain syntyi noin 90 000 lasta. Komitea ehdotti lisäksi, että maahanmuuttajat rekisteröitäisiin eri järjestysnumerolla kuin muut. Myöhemmin ulkomailta palanneet Suomen kansalaiset olisi numeroitu esimerkiksi luvusta 901 alkaen, ulkomaalaiset puolestaan 951 alkaen. Näin tunnuksesta olisi nähnyt, kuka ei ole ollut rekisterissä syntymästään saakka.

Tunnuksen loppuosa olisi muodostunut syntymäpäivästä (ppkkvv). Kahden numeron katsottiin riittävän syntymävuoden ilmoittamiseen. Tunnukseen ei ehdotettu tarkistusmerkkiä tai syntymävuosisataa.

Esimerkkitunnuksia komitea antoi kaksi: 001010160 (tyttö, syntynyt 1.1.1960) ja 001010163 (poika, syntynyt 1.1.1963). Jälkimmäinen esimerkki tosin oli virheellinen, sillä pojan järjestysluvun piti olla parillinen.

Komitean vaatimukset tunnukselle olivat seuraavat:

13-numeroinen henkilön tunnus

Vastoin viimeistä vaatimustaan komitea kuitenkin totesi, että jos reikäkorttirekisteriä ei otettaisi käyttöön, jo syntyneet ihmiset piti numeroida 13-numeroisella luvulla. Ilman reikäkorttien apua katsottiin nimittäin mahdottomaksi jakaa 3-numeroinen järjestysnumero syntymäpäivittäin. Jo syntyneille olisi näin tullut 13-numeroinen tunnus, mutta vastaisuudessa syntyville vauvoille 9-numeroinen yllä olevan mukaisesti. 13-numeroisen tunnuksen muoto olisi ollut seuraava:

nnnnnnnppkkvv

Tässä tunnuksessa alkuosa olisi ollut seitsennumeroinen järjestysnumero, miehillä parillinen ja naisilla pariton. Seitsemän numeroa olisi riittänyt koko tuolloisen väestön numerointiin. Järjestysnumero olisi annettu kuntakohtaisesta sarjasta, ei syntymäpäivittäin. Numerosta olisi siis käynyt ilmi asuinkunta numeron antamishetkellä. Tämän lisäksi, tuntemattomasta syystä, järjestysnumeron perään tuli edelleen merkitä syntymäpäivä. Tämähän olisi ollut oikeastaan tarpeetonta, sillä jo pelkkä järjestysnumero olisi riittänyt yksilöintiin. Esimerkkitunnuksena annettiin 0000001150298 (nainen, syntynyt 15.2.1898).

Tekniikan nopea kehitys teki 13-numeroisen tunnuksen tarpeettomaksi. 9-numeroinen tunnus sen sijaan jäi jatkokehittelyn pohjaksi ja sen perusidea tulikin käyttöön nykyisessä henkilötunnuksessa.

11. Yhteenveto

Historian merkkipaaluja
1947Ruotsi jakaa yksilönumeron koko kansalle
1958Ensimmäinen ehdotus henkilön tunnukseksi
1962Työeläkekortin numeron jako alkaa Eläketurvakeskuksessa
1964Sosiaaliturvatunnuksen eli väestörekisteritunnuksen jako alkaa Kansaneläkelaitoksessa
1967Ruotsi ottaa käyttöön henkilötunnuksen nykymuodossaan
1968Sosiaaliturvatunnusten jako valmis
1970Erillisen työeläkekortin numeron jako päättyy
1971Väestörekisteritunnuksen nimeksi henkilötunnus, jako edelleen Kansaneläkelaitoksessa
1974Henkilötunnusten jakaminen Väestörekisterikeskukselle
1977Työeläkekortin antaminen päättyy
2000A-kirjaimen käyttö välimerkkinä alkaa
2009Henkilötunnuksen viimeinen plusmerkin haltija kuolee
Käsitteet suomeksi ja ruotsiksi
suomeksiruotsiksi (Suomessa)ruotsiksi (Ruotsissa)
työeläkekortin numeroarbets­pensions­kortets nummer
sosiaaliturvatunnussocialskydds­signum
väestörekisteritunnusbefolknings­register­beteckning
henkilötunnusperson­beteckningpersonnummer
yksilönumeroindividuellt nummerfödelsenummer
tarkistusmerkkikontroll­beteckningkontrollsiffra
loppuosaslutdel

12. Lähteet

Mietinnöt

Lait, asetukset ja standardit

Suomi

Ruotsi

Oikeustapauksia

Tietoja ovat antaneet myös Juha Lempinen ja Kaj Välimäki (Väestörekisterikeskus), Jari Kannisto (Eläketurvakeskus), Erika Laaksonen (Kela), Teppo Vuori ja Jori Mäntysalo. Kiitän kaikkia avusta!

Sivulla esiintyvät henkilötunnukset ja työeläkekortin numerot ovat kuvitteellisia.

Sivua on päivitetty maaliskuussa 2013.

Henkilötunnus – ihmisten koodaaja
URN:NBN:fi-fe201201011000

Katso myös: Henkilötunnus kertoo sinusta

©Tuomas Salste