Jammun juonet

Suomalais-mustalais-arabialainen veijaritarina

Luku 1

Oli synkkä ja synkeä syyskuun yö. Pimeässä lähes romahtaneen vajan seinustalla kahahti. Kiiluva silmäpari tuijotti nurkan takaa lähestyvää miestä, ja suusta valui vuolas kuola.

- Ti didididaa ti didididaa ti diddi daddi daa, kotijäätelöauton kuljettajamies loilotteli kantaessaan jäätelölaatikoita autostaan varastorakennukseen. Enää Jammu ei voinut hillitä himojaan, vaan ryntäsi suoraa päätä kuljettajan perään. Hän pysähtyi varaston ovelle.

Sisällä oli hämärää, ja pimeimmästä nurkasta kuului, kuinka jäätelölaatikot putosivat tömähtäen lattialle. Kuljettaja käännähti ympäri, ja näki Jammun uhkaavan hahmon ovensuussa. Salamannopeasti hän tempaisi yhden jäätelölaatikon auki, ja alkoi heitellä Jammua tuuteilla.
- Slurps, slurps!
- Ei ei ei ei aaarghhh! karjui Jammu, jonka naama oli valkoisenaan jäätelöstä. Jammu hyökkäsi jäätelökuskin kimppuun sorkkarautaa heilutellen. Kuski kaatui päin seinää. Jammu kohotti sorkkaraudan korkealle päänsä päälle ja oli juuri lyömäisillään, kun hänen kurkkuaan kuristi. Sorkkarauta kalahti maahan, ja Jammu korisi. Hänen silmänsä pullottivat kuin pingispallot, ja suu vääntyi irveen. Jäätelöliemi hänen naamallaan kupli ja porisi.

- Ha ha ha haa! kiljahteli jätskin kuljettaja. Jäätelö sai Jammuun kurkun turpoamaan niin, että tämä oli tukehtua. Firman kehittelemä tukehduttamisjäätelö siis toimi käytännössä! Vuosien testit eivät olleet menneet hukkaan. Murhajäätelö alkoi olla valmis markkinoitavaksi.

- Pitääkin soittaa pomolle, kuski tuumi. Hän näppäili numeron ja kuuli puhelimen tuuttauksen toisessa päästä. Pahaksi onneksi jätskimies ei huomannut, että Jammu oli taas jalkeilla. Hän oli saanut pyyhittyä tukehduttamisjäätelön kasvoiltaan ja sorkkaraudan käteensä. Jammu hiipi laatikoiden takana lähemmäs.

- Haloo?
- Moi pomo, Kake täällä. Tuli pikku ongelma...
- Saatanan tunari! Mitä helvettiä sie oot menny tekemään?
- Tänne varastolle tuli joku tyyppi. Nyt täytyis päästä ruumiista eroo... Hrghmpf aaaargh kolk urrrh öö nngh ää eiii mäts!
- Haloo, Kake hei saatana!

- - -

Ränsistyneen omakotitalon kuraisella pihalla odotti vanha Lada. Pomo ja kolme kansallispukuista nuorta eläkeläistä ryntäsivät pää kolmantena jalkana talosta ja räyhyyttivät Ladan ulos tielle. Pomo painoi kaasua minkä jaksoi, apurit latasivat pistooleitaan ja kaivoivat puukkojaan esiin.

- Nyt äkkiä apuun! huusi pomo ja lisäsi mättöä moottoriin. Vaan eipä ollut auto vielä päässyt edes pikitielle, kun se jo rupesi ykimään ja lopulta se sammui ojanpenkalle.
- Saatana! Saatanan saatana! karjui pomo.
- Milläs myö nyt päästään varastolle? hän raivosi.
- Hai sie, osta sie miu serkult uus auto. Sellanen vähän ajettu Samara. Halvalla saat, kymppitonnilla lähtee, ehdotteli yksi kansallispukuisista miehistä.
- Pidä saatana Lindström pääsi kiinni, tai saat nyrkistä, pomo rähjäsi, - nyt kaikki ulos autoa työntämään.

Noin puolen tunnin kuluttua varaston pihalle saapui rämä Lada perässään kolme rapaista romanimiestä.
- Lindström, Hagert ja Åberg! Nyt etsimään Kakea! komensi pomo. Pomo huomasi, että varaston ovi oli sepposen selällään. Hän meni sisään ja huomasi lattialla olevan runsaasti roskia ja jäätelövelliä, mutta Kakea ei näkynyt missään.
- Kake, missä sie oot? Huomattuaan, että mitään olennaista varastosta ei ollut anastettu, pomo asteli ulos ja sulki oven perässään.
- Lindström, Hagert ja Åberg! Missä työ ootte? Löytyyks mitään? pomo huusi. Kukaan ei kuitenkaan vastannut, eikä mitään näkynyt. Satoi vain.

- - -

Mannisen mummo ei saanut unta. Hän kääntelehti, vääntelehti, nousi sitten ylös. Köpötti keittiöön, istahti, katsoi ulos ikkunasta pimeään. Musti-kissakin nousi sohvalta ja hyppäsi pöydälle mummon seuraksi.

Naapurin pihalla liikkui kelmeä valokiila.
- Uhvo! mummo ajatteli.
Valokiila poukkoili pitkin polkua, ja päätyi lopulta vajan ovelle. Nyt erottui tumma hahmo vajan seinää vasten. Hahmo raahasi sylissään joitain laatikoita.
- Uhvomies! päätteli mummo. - Ja toinen! Männööt vajjaan!
Musti naukaisi hyväksyvästi. Totta se oli. Vajan ovi jäi auki, ja sisältä vajasta kajasti hyppivä, välkkyvä valokiila. Ovesta lensi pieniä esineitä pihalle. Kuului karjuntaa.
- Soitanko polliisin. Herrajjeesus. Uhvot hyökkää!
Mummo köpitti puhelimeen, nosti jo luurin, mutta tuli sitten toisiin aatoksiin.
- Ei ne usko, ei se polliisi männä viikolkaa uskont uhvoloihi. Sano jot ei hyö tänne kerkiä tulemmaa. Emmie soita. Vanhaa ihmistä eivät usko, vaik mite hyvä ois näkö ja kuulo!

Pihalla valo sammui, ja puoleen tuntiin ei näkynyt mitään. Mummo alkoi jo väsyä. Hänen silmänsä lupsahtelivat kiinni, mutta urheasti hän yritti seurata naapurin tapahtumia.

Taas tuli valoja! Nyt niitä oli neljä. - Uhvoloihe sukukokkous!
Yksi valoista meni sisään vajaan kolmen jäädessä ulkopuolelle. Ulos jääneet valokiilat hajaantuivat, ikäänkuin olisivat etsineet jotain. Yksi valoista lähestyi Mannisen pihaa.
- Kyl mie nyt näytän niille jot täällä ei uhvoloihe sukukokkouksia joka viikko pietä!
Mummo nappasi luudan kouraansa, heitti saappaat jalkaansa, takin niskaansa ja köpötti ulko-ovelle.

Mannisen mummo kyyhötti roskiksen takana.
- No nyt se tulloo tänne päin, hän sipisi itsekseen. - Tulispa vaan tänne saakka, niin mie kyllä näytän, mitä mie kaikenmaailman uhvoista tykkään!
- Ei saatana, täss on jonkuu kukkapenkki, kirosi Åberg, ja ennen kuin huomasikaan hän rähmätti maassa mahallaan, naama mullassa.
- Mitä v.ttua, hän ähkäisi ennen kuin sai luutanukutusta takaraivoonsa.
- Nyt mie siut sain, senkii uhvo! Kyl mie viel kaikenlaista siijänkin, mut miun kukkapenkkilöi sie et kyl ala talloo, vaik mikälie avaruusimmeinen oisitkiin. Tästäs saat! pasmatti mummo.
Mummeli raahasi Åbergia jaloista ja onnistui lopulta vipuamaan tämän roskik- seen, vaikka tämä painoikin turkasen paljon.
- Hihhii! Tulisiivatpa toiset vaan tänne niin mie näyttäisin niillekin!

Sillä välin oli Musti-kissa päässyt sisältä, ja se oli herättänyt naapurin Niko-koiran. Niko alkoi räyskiä aitauksessaan. Mummon oli mentävä hakemaan Musti pois. Ollessaan jo menossa häkin luota pois hän näki naapurin saunan takana valon kajon.
- Oiskohan siellä lissää uhvoloita? mummeli pohti mielessään. Hän hiippaili luutansa kera saunan nurkalle ja hosaisi kuin varmuuden vuoksi nurkan taakse.
- Klank. Kops. Rämps. Luuta osui suoraan Hagertin otsaan, ja hän rämähti maahan pudottaen lamppunsa.
- Hihihii! Mie taijankii olla aikamoinen uhvoloihe tappajamummo. Kyl ois Juuhan ah Kraanilla miussa ihmettelemistä. Mut tää uhvo saa jäähä tänne, tätä mie en ala raahaamaan tonne roskikseen. Nyt pittää viijä Musti sisään ettei se vilustu.

- Nikooooooo, heti pois sieltääääää, kaikui toisesta naapurista, ja toisesta kuului äkäistä kirontaa:
- Ååbeerg! Saatana! Lindströöm! Saatanan saatana! Oottekste saatanan kusipäät karannu! Haageert! mustalaisten pomo huuteli juoksennellen ympäriinsä.
- Nikooo, irti!
- Lindström! Saatanaakos sie siellä häkissä teet? pomo ryntäsi Nikon aitaukselle.
- Hau hau! Grr!
- Voi perhanan rakki minkäs teit! Tästä saat ja tästä! Lindström potki koiraa ja väisteli sen teräviä hampaita.
- Grr-rauh!
- Pomo auta nyt vähän! Ammu se rakki! huusi Lindström hädissään koirankopin katolta.
- Ei miulla oo kum Mora. Kiipeä pois nyt vaan, mie hämään sitä täl puukolla.

Pomo heilutti puukkoa Nikon kuonon edessä se aikaa, kun Lindström kipusi vapisevin käsin häkistä pois. Kalisevin hampain hän selitti jotain, kuinka joku oli pimeästä hyökännyt Hagertin kimppuun, ja Åberg oli hävinnyt kokonaan karmeasti karjaisten, ja kuinka hänen oli täytynyt piiloutua Nikon koppiin, kun tämä joku oli käynyt etsimässä häntäkin. Pomo ei saanut asiasta mitään tolkkua. Lindström anoi ja rukoili, että nyt lähdettäisiin ja kiireen vilkkaa pois, hän voisi vaikka työntää Ladaa koko matkan yksinkin.

Pomo pysyi kuitenkin kovana, eikä suostunut lähtemään. Nyt haettaisiin jäätelöä vajasta ja napattaisiin tuo salaperäinen hiippari.

Ja koko yön saivat pomo ja Lindström könytä pitkin pusikkoja hiipparia haeskelemassa, sillä mitään ei tietenkään löytynyt: Mannisen mummo oli jo aikaa sitten kerennyt kipittää takaisin kotiinsa. Pomo ja Lindström kuukahtivat lopulta suuren kuuseen juureen jossakin hyvin, hyvin kaukana varaston pihasta. Yön pikkupakkasessa jäätelökin oli sulanut Lindströmin kohmeiseen käteen.

- - -

Aamulla Mannisen mummo päätti lähteä tarkastamaan yöllisten retkiensä tuloksen. Hän köpitti roskikselle ja avasi kannen.
- Voi hyvät hyssykät sentään! hän ihmetteli. - Kyl se oli ihan oikee uhvo! Se ei nimittäin enää oo täällä, vaan se on päässyt karkuun! mummeli päätteli.
Tosin mummo ei ottanut huomioon, että roskisauto oli käynyt tyhjentämässä jäteastiat varhain aamulla. Åberg makasi tällä hetkellä tajuttomana roska-auton lavalla mustan jätesäkin sisällä.
- Onkoha se toinen uhvo viel tuolla naapurin saunan takana? hän pohti. - Taijanki mennä kattomaan.

Tuuli ulvoi saunan nurkissa. Hagert heräsi, pakkanen nipisteli hänen varpaitaan. Hän yritti nousta. Siitä ei tullut mitään, sillä pakkanen oli jäädyttänyt hänen hiuksensa kiinni kuralätäkköön. Hagert kirosi mielessään raskaasti. Pistoolikin oli pudonnut jonnekin tavoittamattomiin. Missä muut olivat? Nyt oli hengenvaara. Joku oli saanut vihiä heidän jäätelösuunnitelmistaan.

Kuului askelia. Raskaita, laahaavia askelia. Hagertin sydän pamppaili ja yritti hypätä kurkusta ulos, vaan ei päässyt. Oliko loppu jo lähellä? Askeleet pysähtyivät nurkaa taa. Kuului raskasta huohotusta ja rahinaa. Jotain mutinaa. Kolahdus.

- AAARGH! Hagert huusi kalmankalpeana, kun hän näki nurkan takaa ilmestyvän pään. Nyt oli Siperian lumimies eksynyt Suomeen! Miehellä oli turvonnut ja kelmeänkellertävä iho. Sotkuinen tukka oli kuin lumessa uitettu. Silmät harottivat punertavina, ja miehestä lähti kaamea korina. Hengitys rahisi kovin pahoin.

- Aahhughght Haghaghgher. Shaahaighghrgraalglhghaan. Mies tuli aivan lähelle Hagertia hömisemään.
Kun Hagert huomasi, ettei lumimies tappanutkaan häntä ainakaan yksin tein, hän uskalsi paremmin katsoja petoa. Siinä oli jotain kumman tuttua.
- Kake! Sieks se ootki?
Kake sai nyökättyä.
- Kyl sie oot nii kauheen huonon näkönen et siut pitää toimittaa sairaalaan. Hagert tuumi ja alkoi kömpiä maasta. Pahaksi onneekseen hän ei päässyt ylös, sillä hänen hiuksensa olivat edelleen kiinni vesilammikossa. Hagert päätti riuhtaista päätään oikein kovaa. Jää rätsähti, muttei antanut periksi. Mutta Hagertin päänahka antoi. Häneltä jäi hiukset ja vähän muutakin kiinni jäähän, mutta nyt ei ollut aikaa välittää siitä.

Hagert raahasi Kakea Ladan suuntaan. Sitten hän muisti, ettei auto toiminut.
- Voi saatana! Missähän pomo ja Lindström olivat? Nyt niitä tarvittaisiin työntöapuna. Kake ei uskaltanut mennä varastoon soittamaan poliiseja tai ambulanssia, koska silloin heidän jäätelösalaisuutensa olisi ollut vaarassa paljastua.

- Toinenki uhvomies ol karant! manasi Mannisen mummo käytyään saunan takana tarkastamassa öisiä saavutuksiaan. - Hyö onki varmaan mänt uhvoloihe taivaasee. Mihi mie paan tän päänahan? Vienks mie sen polliisiasemal, tai ehkä mie taijanki ripustaa sen piirongi pääl.

- - -

Kake rohjotti ohjaajan paikalla, ja Hagert työnsi. Hagertin punavalkoinen, veren tahrima kallo vilkkui tukan alta.
- Nrrgoopheammrrggghin! Kake murisi yksikseen. Hänen suustaan valui mönjää. - Shathanan mushthrrggghharghlainen. Kake ei itsekään saanut muminastaan mitään selvää. Pitikin nyt lyöttäytyä noiden mustalaisten kelkkaan, olisi vain itse hanskannut koko jäätelölastin. Mustalaisten bisneksistä tuli aina vain harmia. Aina niillä oli joku heimosota tai jotain, mikä pilasi koko keikan.

Kake oli sentään päässyt eroon siitä hyypiöstä, joka oli rynnännyt sorkkarautaa heilutellen heidän salaiseen varastoonsa. Surkeaa. Melkein sen oli saanut jäätelöllä hengiltä, mutta jäätelöä oli tainnut olla hiukan liian vähän. Ei silti, tehokasta ainetta se oli, siitä ei ollut epäselvyyttä. Ojasta Kake oli herännyt, avaamaton (onneksi!) jäätelötuutti nenänsä edessä.

Hagert työnsi Ladaa, ja vihdoin päästiin mäen harjalle. Hagert hyppäsi kyytiin Kaken viereen ja potkaisi maasta vauhtia. Lada viiletti alamäkeä huimaa vauhtia. Miehet eivät kuitenkaan päässeet kuin mäen alle, kun heidän perässään jo tuli poliisiauto punaista valoa näyttäen.

- Saatanan saatana! Käynnistä se vehje! Hagert komensi Kakea. Mutta rikki mikä rikki, Lada ei edes luvannut käynnistymisestä puhumattakaan. Ei auttanut kuin kömpiä ulos pysähtyneestä autosta.

- Taisitte mennä hieman ylinopeutta, aloitti poliisimies, ennen kuin hän näki Hagertin päänahattoman kallon.
- Mitäh? Hei tota eiks teidän pitäis mennä sairaalaan? poliisi sai säikähdykseltään sanottua.
- Joo, joo, sinne myö ollaankin menossa. Tää Lada vaan ei suostu kulkemaan. Ette viitsis ottaa tätä hinaukseen, Hagert tajusi ehdottaa.
- Kuules, Notkonjalka, katos tätä tyyppiä täällä autossa, toinen poliisi sanoi Kakea tarkoittaen. Poliisimies Notkonjalka kurkkasi auton etuikkunasta sisään. Kuvotuksesta ei meinannut tulla loppua, vaikka hän käänsi päänsä pois.
- Oliskohan paras tilata auto tuolta laitokselta viemään nämä molemmat sairaalaan? konstaapeli Väyrynen tuumi. Hän pohti myös, mitä ihmettä miehille oli tapahtunut, mutta piti pohdinnat omana tietonaan. Tästä saattaisi vielä kehittyä iso juttu.

- - -

Kaukana korven syövereissä päätti käpy irroittautua oksasta ja liidellä alas maahan. Se pudottautui lentoon ja ilma vain suhisi kun se alkoi vajota alaspäin. Käpy kolahti vasten oksaa ja pongahti siitä sivulle osuakseen suoraan johonkin pehmeään ja takkuiseen.

- Aih saatana! mylvähti pomo ja hieroi päälakeaan. Hän avasi uniset silmänsä, näki möykyn vieressään ja potkaisi sitä. - Lindström! Ylös siitä! Mitä helvettiä sie oikeen nukut vielä?
- Mis mie oon? Mis sie oot? Mis myö ollaan? Lindström ynisi.
- Saatanan suunnistaja sie oot, karjui pomo ja ravisteli Lindströmiä puolelta toiselle. Lindström räpiköi vastaan minkä kerkisi.

Ei siinä mikään auttanut kuin lähteä tarpomaan umpimähkään. Maaperä oli soista ja kasvoi tummia kuusia. Kaksi kertaa pomon jalka jo upposi silmäkkeeseen, mutta Lindström sai hänet aina vedetyksi pinnalle. Niin he kulkivat, sadatellen, välillä nyrkkiäkin puiden, ylös harjulle, alas ryteikköön, sieltä taas kallion kuvetta ylös mäen päälle.

- Hei pomo kato! Lindström önähti ja osoitti mäen alle. Mäen alla oli tielle pysähtynyt kaksi autoa.
- Nyt myö päästään pois täältä, hän iloitsi. Lindström oli jo juoksemaisillaan rinnetta alas, kun pomo syöksyi hänen jalkaansa kiinni. Lindström kaatui naama mäntyyn mätkähtäen.
- Ai helv...! Lindström urisi nenäänsä pidellen.
- Nyt turpa kiinni ja pysyt siinä, pomo komensi. - Mie meen alas kattomaan, sie pysyt siinä etkä liiku mihinkään!

Pomo hiippaili varovasti rinnettä alas. Oksat rasahtelivat jalkojen alla, ja hän pelkäsi tielläolijoiden kuulevan hänet. Varovasti hän hivuttautui betonirummun taakse ja kuunteli korva pitkänä miesten puheita.

Puheista päätellen jotkut olivat jääneet poliisin haaviin ylinopeudesta. Kaikenlaisia tolloja sitä olikin liikenteessä! Kuitenkin jotain Bemarilla ajavia herroja, jotka vielä valehtelivat poliisille tulonsa. Sellaisilta pitäisi ottaa rahat ja kortti pois ja luovuttaa auto tarvitseville, pomo tuumiskeli.

Pomo sai vaivoin pidätettyä älähdyksensä ja salattua piilopaikkansa, kun hän lopulta rohkaistui vilkaisemaan tielle. Siellähän seisoi hänen oma Ladansa! Nyt oli piru merrassa. Jotkut autovarkaat olivat sen anastaneet. Kaiketi laittaisivat ylinopeudenkin hänen piikkiinsä. Nyt oli aika toimia.

- - -

Konstaapeli Väyrynen talutti Kakea poliisiautoon. Kake yski ja rohisi, möhnää valui hänen suupielistään. Notkonjalka puolestaan saatteli Hagertia. Sairaalaan nuo kaksi oli saatava ja pikimmiten, siitä ei ollut epäselvyyttä. Miehet kipusivat hiukan vastentahtoisesti takaovesta.

- Kops! Auuh! Notkonjalka ulvahti tuskasta päätään pidellen. Satoi nyrkinkokoisia kiviä. Väyrynen suojautui oven taakse. Notkonjalka horjui ojan partaalla.

Pomo juoksi kohti poliisiautoa puukkoaan heilutellen. Väyrynen katseli peloissaan oven kaltereiden takaa, kuinka pomo potkaisi Notkonjalkaa polvitaipeeseen. Notkonjalka kupsahti päistikkaa ojaan. Väyrynen nappasi pampun kouraansa ja loikkasi ulos takakopista. Hän heilutti pamppuaan ja käski pomon pysähtyä heti paikalla ja heittää puukkonsa.

Pomo totteli. Hän pysähtyi, tähtäsi ja heitti puukolla Väyrystä. Eihän se mihinkään osunut, ohitse lensi kauas ryteikköön. Pomo murahti, otti vauhtia ja yritti hyppypotkulla konstaapelia päähän. Väyrynenpä väisti, ja pomo rämähti suoraan maijan takakoppiin. Väyrysen oli helppo sulkea ovi, ja niin jäivät Hagert, Kake ja pomo hölmistyneinä töllistelemään toisiaan kaltereiden taakse.

Lindström mulkoili männyn takaa epäuskoisena. Mitä se pomo nyt poliisien kimppuun kävi, ongelmia oli muutenkin jo tarpeeksi. Sinne se nyt suoraan hyppäsi mustaanmaijaan, mitä kummaa se oikein aikoi? Aikoiko varastaa poliiselta auton? Ei sentään, tuolla hän töllisteli sisällä nalkissa noiden oikeiden rikollisten kanssa. Mihin lie sakkiin nyt joutunut. Näkyi toinenkin poliisi jo nousevan ojasta autoon, ja niin katosi mustamaija pillit vinkuen mutkan taa.

Apeana ja orvon oloisena tallusti Lindström alas tielle. Silloin hänellä välähti: tuohan oli heidän Ladansa! Voi hitto, kaverit olivat varmaan kaikki häkissä! Mikä nyt neuvoksi? Ladakaan ei käynnistynyt, ei vaikka johdot miten olisi yhdistänyt. Pakko kai lampsia takaisin päämajalle odottelemaan, josko mitään kuuluisi.

Luku 2

Sheikki Ahmed abu Hasan al-Yussuf bin Bakr-il-Qahwa bin Muhammed min Beit Lahem-is-Samak wa-l-Gamal istuskeli palmun alla palatsinsa pihamaalla. Hän siveli äkeänä partaansa ja tuijotti keitaalle. Juutalaissotilaat olivat vasta yllättäneet hänen parhaan terroristiryhmänsä ja viskanneet koko joukon vankilaan.

Joukko oli nyt keinolla millä hyvänsä saatava ulos tyrmästä. Kun vaan tietäisi, miten. Parikymmentä äijää oli vielä jäljellä, mutta jutskuilla oli niin vankat vankilat ja niin paljon hampaisiin asti aseistettuja vartijoita, ettei millään perinteisellä rynnäkkökivääri-, sinko- ja itsemurhaiskulla nyt olisi kuin haitallisia seurauksia.

Sheikki Ahmed abu Hasan al-Yussuf bin Bakr-il-Qahwa bin Muhammed min Beit Lahem-is-Samak wa-l-Gamal, jota myös jotkut Walluksi kutsuivat - toiset taas pelkästään Ahmediksi, jotkut Muhammediksi ja muut taas Ählämiksi - suki edelleen partaansa ja mietti keinoja. Voisihan hän myrkyttää juutalaisten appelsiinisadon pistämällä myrkkyruiskeita hedelmiin. Tai hän voisi saastuttaa Jaffan ja muutaman muun kaupungin juomaveden Saddamilta saamillaan paiseruttobakteereilla. Mutta ehkä ne eivät silti olleet hyviä ideoita, koska myös arabiveljet saattaisivat kärsiä syntyvistä tuhoista.

Tarvittiin jotain tehokkaampaa täsmäasetta. Jotain, mikä tehoaisi vain hänen vihollisiinsa. Jotain, mihin vain jutskut koskisivat. Siis jotain uskontoon liittyvää. Mutta mitä? Sheikki Ahmed jne. päätti ottaa yhteyttä maailman kriminaaleihin. Hän käski Internet-avustajansa lähettää muutamia viestejä toisten maiden rikollisjärjestöille.

Seuraavalla viikolla tulikin lukuisia viestejä. Ku Klux Klan ehdotti, että heiteltäisiin palavia ristejä synagoogiin ja kiristettäisiin vangit vapaaksi. Voitaisiin vielä valkeat kaavut päällä hillua vankilan ulkopuolella, ja vartijat luulisivat, että pahat henget ovat päässeet valloilleen.
- Typerää, murahti Ahmed.

Leipzigin uusnatseilta tuli ehdotus, että perustettaisiin keskitysleiri Israelin rajalle. Sinne sitten muilutettaisiin mahdollisimman paljon juutalaisia.
- Hyvä idea, mietti Ahmed, mutta parillakymmenellä äijällä ei oikein kunnon leiriä pidettäisi. Sitäpaitsi oli kuuma, ei tässä nyt mitään jutsku-uuneja tarvittaisi. Surkea juttu kaiken kaikkiaan.

Skinit kirjoittelivat, että he voisivat tulla potkimaan ortodoksijuutalaisia päähän ja leikkaamaan niiltä parrat pois. Se kävisi hyvästä opintomatkasta muutenkin.
- Ääh, lastenleikkiä, mylvi Ahmed. Hän alkoi jo hermostua. Kellään ei tuntunut olevan mitään toteuttamiskelpoista ideaa, josta olisi ollut jotain hyötyä. Pelkkiä harrastelijoita kaikki.

Kaiken huippu oli kuitenkin joku Jamu jostain mistä lie Finlandista. Kehtasi ehdottaa, että jutskuille pitäisi syöttää niin paljon jäätelöä, että ne kuolisivat. Ahmed nauroi katketakseen ehdotukselle, hänestä se kuulosti hauskalta. Taisi olla harvinaisen kaheli tyyppi. Tulisikohan se tänne, sehän voisi olla niin hullu, että yrittäisi livahtaa vankilaan sen jäätelönsä kanssa, ja samassa hässäkässä hänen miehensä pääsisivät yllättämään etuportilta. Voitaisiin vaikka uskotella sille ettei ne jutskuvartijat mitään ammu, kun ne luulee että Jahve suojelee niitä.

- - -

- Kato saatana, tuolla se rahtaa meijän jäätelölaatikoita! röhisi pomo puskassa.
- Joo oikeessa olit. Tuo mut sillon kolkkasi. Minnehän se on lähössä? Mennään nitistämään se! Kake tavoitteli jo puukkoaan.
- Elä sie hullu mäne, sehän voi heittää meitä vaikka tötteröllä! Odotetaan parempaa tilaisuutta. Ammutaan sitä vauhdissa, nii se ajjaa ojjaan ja nirri pois! kähisi pomo Kakelle.
- Joo okei, mä lähen seuraan sitä, hae sä pojat ni tulkaa perässä ja napataan koko saalis! Ottakaa kivääri mukaan! Osuu paremmin!
- Saatanan saatana, elä sie siinä miuta neuvvo. Varokin jos hävität sen näkyvistäs! pomo kähelsi ja nilkutti autolle. Vieläkin jalkaa kolotti. Kakella oli kyllä asiat paljon huonommin, siltä oli melkein koko iho lähtenyt irti ja uusi rähmäinen nahkantapainen vasta yritti kasvaa päälle.

Jammu suuntasi kohti satamaa. Hän selaili papereitaan. Kaikki oli kunnossa: Väärennetyt vientiluvat ja verokuitit olivat muovitaskuissaan. Passin Jammu oli napannut jonkun Kauko Mäkisen taskusta. Ei passin kuvassa ja hänen omassa naamassaan paljon yhdennäköisyyttä ollut, mutta onneksi hiukset olivat samanväriset. Olisi siinä taas ollut selittämistä rajalla, jos väri ei olisi täsmännyt. Eivät ne saatanan arabit, tai mitä ne palestiinalaiset nyt olivatkaan, kumminkaan olisivat mistään hiusten värjäyksestä kuulletkaan.

Jossain vaiheessa Jammu äkkäsi, että sama Lada oli ajanut hänen perässään koko matkan Kuokanperältä moottoritielle. Äh, se oli tietenkin vain kuvittelua. Kuka muka voisi tietää hänen juonistaan yhtään mitään?

- - -

Aurinko teki jo nousuaan. Itäinen taivas maalautui verenpunaiseksi.
- Kohta maalautuu tuon jätkän naama verenpunaiseksi! Ja pää lähtee irti! Kake hakkasi Ladan rattia ja polki kaasua jalka suorana. Hän nappasi jupeilta nappaamansa kännykän ja soittaa pirautti pomolle.

- Mä oon nyt täällä moottoritiellä. Se menee Hesaan. Tulkaa äkkiä, täällä on hyvää tilaa ampua!
- Saatanan saatana, myö tullaan minkä tästä Lindströmin serkun Samarasta lähtee! Myö ollaan nyt jo Kuokanperästä ohi.
- Tulkaa nyt helevetin äkkiä sen kiväärin kanssa!
- Kuule sie, elä sie miuta komentele, tai pääset lahnaloihe ruuvaks! Pomo sulki kännykkäkaupasta kähveltämänsä puhelimen.

Kake manasi mielessään. Siellä ne mustalaiset köröttivät vielä melkein Kuokanperällä lähes tunnin jäljessä. Kakella ei ollut mukanaan kuin puukko. Kuinka hän sillä pysäyttäisi tuon jäätelövarkaan? Kake kiihdytti melkein puskuriin kiinni. Hän ajatteli ensin tönäistä pakettiauton ojaan, mutta tajusi sitten, että se tuskin onnistuisi, mutta hän saattaisi itse kärsiä.

Jammu alkoi jo huolestua. Joku taisi todella seurata häntä. Roikkui ihan perässä, vaikka ohitustilaa olisi kuinka. Saadakseen selville seuraajan aikeista Jammu kiihdytti vauhtia. Lada seurasi perässä. Taustapeilistä Jammu näki, että kuski vaikutti jotenkin oudolla tavalla tutulta. Nuo kasvot... nuo repaleiset kasvot... ei, ei Jammu noin pahannäköistä miestä ollut koskaan nähnyt.

Jammu päätti kurvata levähdyspaikalle. Lada tuli perässä. Jammu säikähti. Hän jarrutti äkkiä niin että Lada hivotteli jo peräpuskuria. Onneksi Jammu oli käynyt kanadalaisessa Gangster Drivers -autokoulussa, jossa hän oli oppinut välttämään peräänajon. Nerokkaasti hän osasi ratkaista kriisin ja lähti äkkiä uudestaan liikkeelle vonguttaen niin että renkaiden urat madaltuivat ainakin kolme milliä. Ladan meno sen sijaan töksähti pahan kerran.

Jammu ei kuitenkaan jatkanut matkaansa kauan. Hänen kiinnostuksensa oli herännyt. Kuka salaperäinen mie häntä oikein seurasi? Arveltuaan Ladan vetäneen viimeiset bensahörppynsä Jammu päätti kääntyä takaisin. Eihän hänen tarvitsisi mennä edes lähelle, kunhan katsoisi kauempaa, mitä repalenaama aikoi.

Jammu pysäytti mutkan taakse aivan levähdyspaikan lähelle. Puskien läpi hän näki, että repalelätty puhui kännykkään. Jammu pisti poliiseilta pihistämänsä kännyköiden salakuuntelulaitteen päälle ja alkoi tarkkailla puheita.

- Saatanan saatana, Lada simahti. Se saatanan saatanan tyyppi yritti tappaa mut peräänajossa, sähisi Kake.
- Hei mie voisin myyä siulle yhen miun serkun miehen Fiiatin, aloitti Lindström.
- Anna saatanan mutakalle sille pomolle! Tajuutsä ettei me ikinä saada sitä kiinni tällä menolla? Tuolla se jo varmaan menee Porvoon korvilla, manaili Kake.
- No nyt sie Kake menet ja kaappaat seuraavan auton. Siulla oli puukko? Puukol uhkaat. Esität niinku lihtarii ja ku joku pysäyttää nii änkeet sissää ja uhkaat puukol. Ja sit perää, pomo ohjasti.

Jammu huolestui. Hänen perässäänhän olikin monta tyyppiä repalelärvin lisäksi. Mitähän ne hänestä halusivat? Hän alkoi aavistaa. Olihan hänellä pimeitä keikkoja ollut muitakin, mutta tämä oli nyt suurempi sellainen pitkästä aikaa. Hän rupesi laskemaan. Viime kuussa oli se postiryöstö... niin ja se viihdelinjahuijaus. Samoin hän oli netonnut huomattavasti yrityksille lähettämillään huijauslaskuilla. Sitten oli se juttu, kun hän oli salakuljettanut sen Simbergin taulun Lontooseen. Ja se arvopaperiväärennös. Mutta eivät ne yksikään vetäneet vertoja tälle summalle, jonka hän tästä keikasta saisi... Ja se maine! Jammua oikein hymyilytti se, mitä hänen toimensa voisivatkaan saada aikaan. Hän maisteli jo lehtien otsikoita. "Suomalaisnero loi uuden maailmanjärjestyksen", "Lähi-idän tilanteen ratkaisija" ja niin edelleen. Kyllä noilla ansioilla luulisi arvostuksen nousevan!

Kake ei kuitenkaan aikonut päästää Jammua lööppeihin. Tosin Kake ei itse sitä tiennyt. Tällä hetkellä hän janosi lähinnä kostoa. Kake harppoi moottoritien laitaan ja nosti peukun pystyyn. Kaken nähdessään autokuskit väistivät hänet kaukaa. Ikkunoista näkyi hölmistyneitä naamoja. Joku piteli nenäänsä. Toinen oli oksentaa.

Kake odotti ja liftasi. Minuutit kuluivat hitaasti. Kukaan ei pysähtynyt, kaikki ohittivat hänet toiselta kaistalta. Sitten näytti lupaavalta. Yksi pakettiauto ei väistänyt, vaan tuli suoraan kohti. Hyvä, vihdoinkin joku pysähtyi. Ei se pysähtynytkään! Päälle yritti! Kake loikkasi päistikkaa ojaan.

Jammu harmitteli. Kuinka hän ei osunut? Gangster Drivers -autokoulussa tätä oli harjoiteltu lukemattomia kertoja. Jammu mietti, olivatko suomalaiset sittenkin parempia väistämään kuin ne mustat, joita GD- koulussa oli käytetty harjoitusmaaleina. Sitten hän muisti, että olisi pitänyt tarkkailla paremmin kohteen jalkoja, jotta olisi tiennyt, mihin tähdätä.

- No, lensipähän ojaan kuin karkkipaperi, tuumi Jammu. Kyllä se ukko oli niin pahan näköinen, ettei sitä kukaan kyytiin ottaisi, ei varsinkaan nyt, kun ukko oli aivan kurassa ja ravassa. Jammu vilkuili kelloa. Nyt saisi kyllä ajaa jo vähän yli rajoitusten, että ehtisi ajoissa satamaan. Mutta toisaalta ei pitäisi ottaa liikaa riskejä. Gangster Drivers -autokoulussa oli sanottu, että paras tapa jäädä keikalta kiinni oli ajaa ylinopeutta poliisin haaviin. Kaaharit herättivät aina huomiota. Jammu päättikin laittaa eräältä kriminaalilta kaappaamansa tutkanpaljastimen päälle ja ajoi sitten hippulat vinkuen kohti tavarasatamaa.

Sillä välin Kake könysi ojasta. Hän oli yltä päältä märkä ja likainen. Hänen naamansa näytti vieläkin hirveämmältä kuin äsken, koska häneltä oli irronnut kaksi hammasta ja nenä oli murtunut, kun hänen päänsä oli kolahtanut kiveen ojan pohjalla. Takkiin oli tarttunut ojassa olleita roskia ja housut olivat revenneet. Onneksi, onneksi kännykkä oli ehjä!

Kake pirautti taas pomolle.
- Nyt mulle shhaathana kävi vielä huonommin. Joku hullu yritti ajaa mut ojaan. Mä oon hei loukkaantunu, tajuutsä shaatana.
- No elä sie nyt pienistä suutu, sanoi pomo. Myö ollaa varmaa kohta jo siellä päin. Jos et sie pysty itelles ees kyytiä hankkimaa nii tuu sie sit meiän mukana. Mut se on kyl siun syy, että se tyyppi pääsi karkuun! moitti pomo.
- Mä shanon vaan että nyt shoitetaan nimetön puhelu poliishin huumevihje- puhelimeen, että shellanen auto on liikkeellä ja kuljettaa huumeita. Kyllä ne shen nappaa, selitti Kake.
- Turpa kiinni ja puhu kunnolla! ärjyi pomo. - Mie kyllä soitan sinne ihan ite. Kukaan ei siuta usko ko sie sössötät tollee. Iha ku sie oisit humalassa. Et kai sie aivokääpä oo ryypänny? pomo vihoitteli.

- - -

Aurinko oli jo noussut keltaiseksi palloksi, kun Jammu saapui perille. Varastorakennusten takaa jo vilkottikin Arabian Expressin keula.
- Jee jee jee, jammaili Jammu tyytyväisenä, laiva oli vielä laiturissa. Hänen huomionsa kiinnittyi tien varrella oleviin häkkiperävaunuihin. Kauempana, laivan vierustalla vilkkuivat siniset valot. Jammu hätkähti. Nyt täytyisi esittää tavallista, jottei poliisien huomio kiinnittyisi häneen. Jammu pysäytti pitkän varaston päätyyn. Tutkanpaljastin piiloon, samaten stiletti.

Jammu avasi ikkunan. Laivan viereltä kaikui karmea haukunta. Ainakin kaksikymmentä poliisikoiraa ulvoi villisti ja jahtasi poliisinhujoppia. Jammua nauratti. Poliisinhujoppi koikkelehti koiralauma kintuissaan ja yritti karkuun, mutta koirat seurasivat perässä. Lopulta muu ei auttanut kuin hypätä mereen.

- Poliisimies Notkonjalka, poliisimies Notkonjalka, heti paikalla pois uimasta! kailotti kovaääninen.
- En tule täältä, ennen kuin olet pistänyt nuo rakit kuriin! pärski Notkonjalka suu vaahdossa.
- Musti! Viiru! Paavo! Jere! Niko! Tessu! Huli! Vili! Teija! Sopa! Nen! Luru! Armas! Repe! Vänä! Mirri! Mansikki! Lipponen! Börje! Tipi! konstaapeli Väyrynen komensi koirat aloilleen. Notkonjalka uskalsi kavuta ylös satama-altaasta.
- Jos et saa noita rakkejasi pidettyä aisoissa, ne lähetetään teurastajalle. Mitenkäs luulet, että jotain huumekuriireja saadaan kiinni, jos piskit vaan haluaa leikkiä hippaa? ärjyi Notkonjalka.
- Ota ne makkarapaketit pois taskuistas, niin koirat jättää kyllä rauhaan, Väyrynen puolusteli kultamussukoitaan.

Sillä aikaa kun poliisit harrastivat uima- ja koiraleikkejä, Jammu oli jo ehtinyt käydä toimistossa laittamassa paperit kuntoon. Hän ajoi sisään laivaan vilkuillen taustapeilistä, kuinka uimapoliisille ja yhdelle koirista oli tullut riita makkarapaketista. Lopulta poliisi lensi uudestaan mereen vihainen hurtta mukanaan. Makkara jäi rannalle ja hävisi äkkiä muihin suihin. Jammu myhäili. Suomem poliisi oli melkein yhtä tehoton kuin Sierra Leonessa. Siellä vain sai maksaa siitä hyvästä, että poliisit eivät "huomanneet" salakuljettajaa.

Luku 3

- Kahtokaa, appelsiineja! huudahti Hagert ja kääntyi innosta hehkuen jengiin päin. - Mie lähen poimimaan!
- Piru vie Hagert, nyt paikallas! Kukkaa ei lähe tuonne ungala-bungaloihe maahan enne ko mie annan luva! Kahtokaa nyt mite myö tullaa satamaa ja mite myö päästää tullista lävite. Sitte myö otetaa se ketku kii, ja hakataa ja murhataa ja kidutetaa ja syötetää sille homeine leipä.
- Mis helvetis me ollaan? kysyi Kake.
- Kuule sie Kake, elä sie yritäkkää ajatella, mie hoijan sen puolen iha ite. Myö ollaa iha varmasti Ahrikassa tai ainaski Nepalissa. Mee sie kahtommaa, et ne kytät on kiinni ja pysyy! komensi pomo.

Kake teki työtä käskettyä. Hän kurkkasi, etteivät autokannen laivamiehet huomanneet, ja hiipi poliisiautolle. Kake raotti takaovea ja heitti pari makkarapakettia sisään. Sisältä kuului tyytyväistä murinaa ja maiskutusta.

- Hyvä poika hyvä! Kake kuiskutti Lipposen korvaan ja rapsutti sitä korvan takaa. - Ooksä vahtinu hyvin mitä?
Romuläjän alta kuului vaimeaa yninää. Kake tamppasi jalallaan läjää, ja yninä voimistui.
- Helvetin kyttä, hiljaa tai Lipponen puree sulta korvan pois! Ja sä Väyrynen myös! Kohta me mennään tullista läpi, ja jos ette oo kunnolla, niin me heitetään teidät alkuasukkaille!

- - -

"Tervetuloa Jaffaan" luki kyltissä. Jammu lisäsi pakastimeensa tehoa, jotteivät jäätelöt olisi sulaneet. Hän starttasi ja ajoi ulos laivasta tulliin. Aurinko kuumotti vimmatusti.

Tullimiehet kiertelivät Jammun autoa, tonkivat sitä pohjasta ja koputtelivat bensatankkia. Yksi kävi tarkistamassa pakastimenkin sisällön. Mitään huomautettavaa ei ollut, ja luvatkin näyttivät olevan kunnossa. Kaikki oli siis hyvin. Nyt täytyisi vielä ajaa Israelin halki Jordaniaan asti. Se sheikki, jolla oli kilometrin pitkä nimi, osaisikin jo odottaa.

Jammu ajeli hiljalleen tullista. Hän vilkaisi taustapeiliin. Jotkut olivat jääneet ilmeisesti tehotarkastukseen. Jammu hykerteli; kaikki eivät olleet niin fiksuja kuin hän, kokenut salakuljettaja. Jammu päätti jäädä hetkeksi nauttimaan tilanteesta, pysäytti sataman laidalle ja kiikaroi tilannetta.

Näky oli mielenkiintoinen. Kolme tullimiestä vastaan neljä luihun näköistä tyyppiä. Aurinko paistoi kovasti vastaan, eikä Jammu saanut nähnyt heitä kunnolla. Yhden takaraivossa oli jotain outoa, ihan kuin siitä olisi nahka joskus irronnut. Juuri se tyyppi viittoili kovasti tullimiehille ja näytti huutavan jotain. Toinen puolestaan näkyi estelevän tullimiesten pääsyä takaovelle. Taisi olla aika kuuma lasti, päätteli Jammu.

Herttinen sentään, sehän oli poliisiauto! Jammu ruuvasi kiikareitaan vinhasti. Suomalainen mustamaija! Ja eikös tuo ollutkin se sama tyyppi, jonka kanssa Jammulla oli ollut vaikeuksia jo Suomessa! Samassa tyypit hyppäsivät autoon, säätivät sireenin soimaan ja kaahasivat tullimiehet ympäriinsä lennellen ulos tullista. Jammulle tuli kiire. Tyypit olivat varmasti häntä etsimässä. Nyt ei tarvittu hankaluuksia.

Lusikka laudassa Jammu kaahasi päätielle ja antoi mennä. Kyttien autoa ei vielä näkynyt, mutta Jammu päätti panna parastaan jo nyt. Onneksi hän tunsi seutua vanhastaan sen verran, että tiesi, mistä voi oikaista. Hän kaarsi vanhan tiesulun läpi hiekkaiselle pikkutielle. Tänne tyypit eivät ainakaan osaisi tulla tai jos osaisivatkin niin eivät ainakaan uskaltaisi. Jammu tiesi nimittäin, että palestiinalaississit olivat miinoittaneet alueen vuosia sitten ja YK oli sulkenut tien, jottei kukaan loukkaantuisi. Mutta jos seurasi tarkkaan viitoitettua reittiä, ei mitään vaaraa pitänyt olla. Eivät arabit sentään niin tyhmiä olleet, että olisivat tuhonneet hyvän liikenneväylän.

Ajettuaan kolmisenkymmentä kilometriä Jammua alkoi väsyttää. Oli kuuma ja jano. Hän oli lukenut jostain oppaasta, että kuumilla seuduilla pitäisi olla viisi litraa vettä henkeä kohden joka päiväksi. Jammulla ei ollut kuin neljännes pissapojallinen. Ties miten kauan tämäkin reissu vielä kestäisi, Jammu kiroili. Kyllähän hän Jordanian rajalle ehtisi vielä tänään, mutta poispääsystä ei ollut takeita. Todennäköisesti vainoajat odottaisivat satamassa estäen häneltä pois matkustamisen. Pitäisi kai myydä auto ja mennä junalla Venäjän kautta.

Yhtäkkiä Jammu huomasi eksyneensä reitiltä. Hän oli ajamassa vuoren kuvetta ylöspäin, ja rinne nousi jyrkästi.
- Pirulauta, Jammu kirosi. Hän oli ajanut miinakentän lävitse ties minne. Jammu pysäytti lohkareen taakse varjoon ja rupesi miettimään, kuinka pääsisi takaisin reitille.

Rinteen takaa nousi rätti, nousi toinenkin, nousi kokonainen lauma rättipäitä. Rättipäät rynnistivät Kalashnikoveja heilutellen Jammun autolle niin nopeasti, ettei hän kerinnyt edes puukkoa napata.

- Allaahu akbar! rättipäät huusivat kuorossa ja sohivat aseillaan.
- Amriikii! he rähisivät ja viittoilivat käsillään kaulankatkaisumerkkejä. Jammu tempaistiin ulos autosta ja potkaistiin kumoon maahan. Rättipäät molottivat hurjistuneina.

- Finland, Jammu yritti. Rättipäät nauroivat pilkallisesti ja potkivat Jammua selkään. Yksi heistä penkoi Jammun autoa viskellen tavaroita ulos. Hän avasi pakastimen, ja näki jäätelöpaketit.

- Molomolomolomolo! Jamu Finland!
Toiset kääntyivät ihmeissään katsomaan. Jäätelöpaketit nähdessään he perääntyivät kunnioittavasti, laskivat aseensa ja ryhtyivät kumartamaan Jammua.

- Jamu akbar! rättipäät ylistivät. Heidän johtajansa tuli Jammun luo, auttoi hänet pystyyn ja tarjosi tupakkaa ja hasista. Jammu katseli tapahtumaa ihmeissään. Hän ei voinut ensinkään ymmärtää, mitä oli tapahtumassa. Muut jatkoivat vielä kumarteluaan, ja johtaja solkotti jotain, mistä ei ottanut mitään selkoa.

- Molomolomolomolo Ahmed molomolomolomolo Muhammed molomolo. Molomolomolo Jamu akbar molomolomolo. Jammu katseli silmät ymmyrkäisinä eikä ymmärtänyt höykäsen pöläystä. Johtaja huomasi tämän, mietti hiukan, ja tankkasi oikein hitaasti:
- Ahmed abu Hasan al-Yussuf bin Bakr-il-Qahwa bin Muhammed min Beit Lahem-is-Samak wa-l-Gamal.

Nyt Jammulle alkoi valjeta. Nämä rättiveikothan olivat hänen kauppakumppaneitaan. Jammu alkoi nyökytellä tyytyväisen näköisenä ja veti hasissavut noin niin kuin ystävyyden elkeenä. Sitten hän totesi yksikantaan:
- Ählämi. Mani mani.

Arabimiehet alkoivat hölpöttää jotain kiihkeään sävyyn. Sitten he viittoivat Jammua mukaansa. Jammu keräsi autosta tavaroita, joita hän vielä arveli tarvitsevansa ja elehti arabeille, että nämä kantaisivat pakastimen. Sitten koko joukko kapusi kapeaa polkua vuorenrinteen taakse.

- - -

Sillä välin pomo kumppaneineen matkasi hyvää vauhtia israelilaista valtatietä kohti Tel Avivia.
- Saatanan tunarit! Mitä työ päästitte sen karkuun! Nyt ei oo enää muuta vaihtoehtoo kuin ilmottaa Israelin turvallisuuspoliisille että suomalainen mies veljeilee aranbiterroristien kanssa, pomo laukaisi.
- Mist sie sen tiijät et hää sellast tekkee? uteli Hagert.
- No hölömö, en mistään. Mist sie luulet jot ne rupee ottamaan sitä kiinni ellei myö huijata oikee räkäsest!
Eipä pomo arvannutkaan, kuinka lähellä totuutta hänen valheensa oli.

- - -

Jammu katseli kummissaan, kuinka saattue lähestyi kivien takana piilottelevan luolan suuta. Johtava rättipää viittasi Jammun sisään, ja muut kumarsivat syvään. Sisällä luolassa oli pimeää. Hetken kuluttua Jammu erotti kapean käytävän, jonka päästä loisti lepattava valo. Saattue käveli käytävän päähän, jossa oli suurempi, valaistu luola.

- Mulk molk ählyn sählyn, huusi valtavassa tuolissa istuva mies, jonka otsalla kimalteli julmetun suuri jalokivi.
- Jamu Finland! esitteli saattueen johtaja uuden tuttavuutensa.

Jalokivimies ilahtui suuresti. Ja hänen suunsa levisi hymyyn, ja hän nousi tuoliltaan ja paiskasi kättä Jammun kanssa. Ja katso, hän oli sheikki Ahmed abu Hasan al-Yussuf bin Bakr-il-Qahwa bin Muhammed min Beit Lahem-is-Samak wa-l-Gamal.

- Kuules nyt Wallu, aloitti Jammu. - Mani mani!
Sheikki katsahti Jammuun, antoi tälle tukun seteleitä ja viittoi avustajansa luokseen. Avustaja toi suuren kartan, jolla näkyi vankila. Sheikki näytti vankilaa, osoitti Jammua sormella, näytti kiipeämiseleitä ja lupasi:
- Mani mani mani mani.

Jammu mietti kuumeisesti, mitä sheikki mahtoi tarkoittaa. Kyllä se palkan oli maksanut, mutta yrittikö se nyt hänelle lisätöitä antaa? Kyllä kai. Ei hän kyllä ryhtyisi mihinkään vankilaan kiipeämään näiden ählämeiden kanssa, ties mihin sitä vielä joutuisi.

Sheikki huomasi Jammun epäröinnin ja viittoili avustajalleen. Avustaja palasi hetken kuluttua säkki mukanaan. Sheikki avasi säkin. Se oli täynnä seteleitä. Sheikki osoitti Jammua sormellaan ja sanoi:
- Mani mani mani mani mani mani mani.
Jammu ei voinut vastustaa kiusausta vaan nyökkäsi. Rättipäät riemuitsivat.

- - -

- Saatanan saatana! Saatanan saatanan saatana! raivosi pomo Hagertille. - Siun piti tankata!
Hagert, Lindström, pomo ja Kake seisoivat poliisiauton kupeella keskellä autiomaata, ränsistyneen teollisuuslaitoksen vieressä.
- Hai sie pomo, osta sie miulta bensakanisteri! ehdotti Lindström.
- Perkeleen Lindström, kannu tänne ja sassiin, tai muuten...

Pomo katsahti muurin vierellä olevaa jätekasaa. Jokin liikkui kasan alla.
- Puukko tänne! karjui pomo. Puukko kourassaan pomo asteli kasan luo, ja potkiskeli jätesäkkejä. Kasan alta kuului vaimeaa yninää. Pomo hakkasi puukolla jokaista säkkiä, mutta yninä jatkui.
- Mikä helvetti siellä on? pomo huusi hurjistuneena.
- Nyt lähetään, uikutti Hagert.

Pomo heitteli haisevia säkkejä syrjään, kunnes kasan alta paljastui puolelta toiselle heiluva säkki. Säkin sisältä kuului vaikerrusta. Pomo raapi päätään ja ihmetteli. Mikä kumman eläin säkkiin oli sullottu? Hän veti puukollaan säkin auki. Hyi helvetti! Säkistä valahti tielle lähes luurangoksi muuttunut mies, joka haisi kuin norpan raato.

- Åberg!
- No Pyhä Isä sentään! Mite sie tänne oot joutunu? Kuule hyvä mies, mite sie oot tuon näköne? Voiku o kivaa ko siutakii näkkee välillä, loilottivat Lindström ja Hagert yhteen ääneen.
Olihan kivaa tavata heimoveli näinkin kaukana kotoa. Olisi tässäkin sukulaisämmillä juoruttavaa.
- Nyt lopetatta tykkänää nuo mannejutut! Nyt tää mies pitää saaha äkkiä hoitoon, pomo sanoi päättäväisesti.
- Voi helvetti, etsä bonjaa et meil on täs vähä muitaki ongelmii ku joku saatanan puolkuollu mutsku! Kake alkoi rähjätä.
- Me paahdutaan tänne saatanan Arabian autiomaahan, väläytti hän maantieteellisiä taitojaankin.
- Nyt sie Kake piä turpas kii ja ala lähtee ettimää vettä ja ruokaa. Täs on siulle ase, ojensi pomo Kakelle linkkarin.
- Eläkä tuu takas häirittemää enne ko oot hakenu mitä mie käskin. Kake ärisi vihasta harmaana ja lähti litomaan umpimähkään autiomaahan.

Sillä välin Lindström ja Hagert olivat nostaneet Åbergin auton varjoon. Hagert löysi autosta tilkkasen Masinolia ja tarjosi sitä Åbergille.
- Kelpaa tää deekuillekin, ota vaa! hän usutti. Åberg oli liian heikko laittaakseen vastaan.
- Osta sie Åberg miu serkulta jäteauto. Perusta oma virma, siullaha on jo kokemusta noista säkkilöistä, Lindström ehdotteli aikansa kuluksi. Åberg urisi epätoivoissaan jotain ufoista.

- - -

Jammu kyttäsi puskan takana. Yksi, kaksi, kolme, neljä vartijaa kulki edes takaisin vankilan kupeella. Jammun pitäisi kiertää takakautta. Vahdinvaihdon aikaan hänen onnistui livahtaa huomaamatta takavasemmalle. Hän pujahti suoraa päätä huussin tyhjennysluukun luokse.

- Huzmullah, Jammu kuiskutteli ällöttävässä löyhkässä. Nämä rättiveikot eivät tainneet olla kuullutkaan mistään karikkeesta taas muusta hajunsitojasta. Jäteallas oli täynnä pelkästään sitä itseään. Jammu kahlasi pimeässä altaassa kohti muurin sisäpuolta. Allas syveni syvenemistään, ja lopulta Jammun pää enää vaivoin ylsi pinnalle.

Jammu kiipesi altaan reunaa ylöspäin. Varovasti hän kurkisti huussin reiästä. Hyvä, ketään ei näkynyt. Jammu ahtautui reiästä ylös huussiin. Hän oli yltä päältä töhkässä. Jammu hiipi ovelle. Vankilan piha vaikutti autiolta. Pari vartijaa notkui pihan toisella puolen.

Hipihiljaa hiipi Jammu huusista ulos. Hän vilahti viereiselle vartiokopille, kuten sheikin kätyrit olivat häntä neuvoneet. Koppi oli tähän aikaan päivästä tyhjä. Jammu jätti paketin jäätelöä vartiokopin ikkunalaudalle, kipaisi kiireen vilkkaa takaisin huussiin ja hyppäsi saman tien altaaseen odottamaan ja toivomaan, että vartijat nielaisisivat syötin. Sheikin iskujoukot tulisivat varmasti pian nitistämään ne vartijat, jotka eivät vielä olisi tuupertuneet Jammun vastustamattomaan murhajäätelöön.

- - -

Sheikin luottomies Omar kiikaroi korkealta kalliolta vankilan pihaa. Tuolla se pöhkö Jamu hiipparoi vartiokopilla juuri niin kuin oli käskettykin. Kohta vartijat varmasti huomaisivat hänet, ja syntyisi yleinen hässäkkä. Silloin arabiveljet hyökkäisivät etuportilta.

Omar hermoili; olivatko nuo vartijat todella niin tolloja, etteivät keskellä kirkasta päivää huomanneet tuota idiottimaista Jamua? Käsittämätöntä. Siellä se jäätelöpaketti nyt lojui vartiokopin luona, Jamu oli jo kaikonnut takaisin huussiin ja vartijat seisoskelivat seinään nojaten kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Omar otti salakuuntelulaitteen ja kuulosteli. Mikrofoni oli piilotettu jäätelöpaketin saumoihin. Nyt näkyikin jo tulevan kaksi vartijaa kopille päin. Omar kuuli, kuinka he höpisivät niitä näitä, mutta sitten toinen valpastui:
- Katos Menachem mikä tuossa ikkunalaudalla on!
Menachemiksi puhuteltu ihmetteli näkemäänsä. Äänet lähenivät.
- Hyi helvetti! Sehän haisee ihan paskalta!
- Se on paskainen jäätelöpaketti! Kuka idiootti sen on tänne jättänyt? Käypä viskaamassa se hiiteen.

Omarin kuulokkeissa rahisi ja suhisi, ja Menachem näytti kävelevän jäätelöpaketti kourassaan huussia kohden. Hän katosi huussin sisälle.
- Tänne kai heitetään paskaiset jäätelöpaketit, Menachem kuului tokaisevan. Tämän jälkeen Omar kuuli enää loiskahduksen, ja äänet hävisivät. Vankilanvaltaussuunnitelma oli mennyt aivan mönkään, ei sinne mitään hässäkkää saatu aikaiseksi.

- - -

Keskiyöllä Jammu uskaltautui ulos löyhkäävästä piilopaikastaan. Sheikki oli näköjään sittenkin huijannut häntä ja jättänyt hyökkäämättä. Jammu haisi kuvottavalta. Mielessään hän vannoi kostoa. Nyt oli kuitenkin ensin päästävä suihkuun ja vaihdettava vaatteita.

Jammu käveli parisen kilometria ja näki sitten hotellin. Hän päätti poiketa puukkoineen hotelliin hakemaan vähän palvelua. Ihme kyllä, hotellin ovi ei ollut lukossa. Jammu hiipi eteiseen. Täysin autio. Hyvä. Jammu hipsi hiljaa ylös toiseen kerrokseen ja valitsi sopivan näköisen oven. Huone 13 oli ilmeisesti tyhjillään; ovi retkotti hieman raollaan, mutta huone vaikutti pimeältä. Siellä varmasti saisi peseytyä rauhassa, ehkä nukkuakin hieman. Jammu aukaisi oven ja astui huoneeseen.

- Taas yksi! sihahti Mannisen mummo ja iski oven takaa Jammua käsilaukulla päähän. Jammu ei kerinnyt inahtaakaan, kun maailma jo pimeni. Jos hän olisi tiennyt, mitä tapahtui, hän tuskin olisi pitänyt siitä.

- Tarvihtiko teijän uhvoloihe miuta seurata oikeen Iisraelin terveysmatkale asti? säksätti Mannisen mummo hampaittensa raosta ja raahasi Jammua kainaloista. - Nyt sie kuule äijä jouvut sammaa kassaa muije uhvomieste kanssa. Siihe nii, siin työ saatte olla, hyi ko sie haisetkii nii ko norpa raato. Kuinka nää ukot ei ollenkaa lopu, ko siel autiomaaski ol jo monta ja koiraki ol ja kaks uhvopolliisii ja sitte se tul se linkkariäijä pelastammaa ja nyt tää norpa raatoki sitte vielä. Nyt mie paa tän vessa ove kii ja lukkoo, mie mää vaanimaa jos vielä tulis joku.

Jammu-parka lojui tietämättömänä hotellin vessan lattialla. Tietämättömänä siitä, mikä hänen korvaansa nuuhki. Lipponen, uskollinen poliisikoirahan se siinä. Rikolliselta haisi, hyi sentään. Lipponen vetäytyi Jammun luota kulmassa retkottavien poliisien, Notkonjalan ja Väyrysen, viereen. Kylpyammeessa uinuivat pomo, Lindström, Hagert ja Åberg, kaikki sulassa sovussa. Kake puristi yhä linkkaria kourassaan, vaikka taju oli kadonnut hänen päästään jo useita tunteja sitten.

Mannisen mummon loma oli pilalla.


Elisa & Tuomas Salste 1996

Elisa - Tuomas