Korvasienipaikat

Korvasieni

Korvasieni, männyn ja kuusen seuralainen

Missä liehupartaiset ekovihreät ja kiihkomieliset viheranarkistit kahlitsevat itsensä ikipuihin, siellä on korvasienestäjän turha työskennellä. Häntä kiinnostavat toiset arvot. Tehometsätalous, päätehakkuu ja myllätty maa ovat korvasienestäjän toivelistan kärjessä.

Seuraavassa opimme, millaisista paikoista korvasieniä (gyromitra esculenta) kannattaa etsiä.

Korvasienikone

Korvasienikone. Kuva: Elisa Salste.

Lue myös: Korvasieni: Löytäjän opas

Revityn taigan taika

Kuten innokkaat korvasienestäjät tietävät, koskematon taiga on synkkä, painajaismainen, lohduton näky, jonka keväinen satoköyhyys vetää vertoja vain sienestäjän nälän tunteelle. Kulinaristiselta arvoltaan kyseenalainen lajisto on vallannut metsän. Hämyisessä lahoryteikössä viihtyy ehkä mäihiäinen, pehkiäinen, närviäinen, rypykkä, orvakka tai rytyhytykkä, mutta korvasienen itiöemää ei siellä näy.

Vain saha voi painajaisen päättää. Itiöemien runsastuttamiseksi taiga on käsiteltävä sahaamalla ja maata muokkaamalla. Tätä kutsutaan myös päätehakkuuksi ja metsänuudistamiseksi. Luontoarvot lisääntyvät ja moninaiskäyttö tulee mahdolliseksi. Hyvällä onnella syntyy keväinen Eldorado, todellinen luonnon aarreaitta, jossa korvasieni satoine veljineen odottelee poimijoita.

Kun retkillään tapaa viereisen kuvan mukaisen korvasienikoneen, voi satonäkymiin odottaa kohennusta. Vuoden–parin päästä kannattaa palata paikalle. Kyseessä ei tietenkään ole korvasienten istutuskone, vaikka laitteen vaikutus sitä vastaakin. Tällä laitteella hakatun metsämaan pintaan revitään pitkiä "polkuja" niin, että kivennäismaa (eli siis hiekka) paljastuu. Avautuneissa aukoissa haluttujen lajien yksilömäärä runsastuu: sekä havupuun taimi että korvasieni herkeävät kasvuun. Sivutuotteena syntyy sienestäjälle sopivia tallustelupolkuja muutaman metrin välein. Täydellistä!

Korvasienihakkuuaukiotieteen peruskurssi

Äitienpäivän–helatorstain–helluntain tienoilla pitkät autokolonnat suuntaavat kohti hakkuuaukkoja sankot takakontissa kolisten. Mitä laajempi aukko, sen suurempi sato. Kokenut sienestäjä pystyy 120 km/h kiitävän auton ikkunasta sanomaan, kannattaako aukolla pysähtyä vai ei. Vaikka moottoritien varrelta harvemmin sienipaikkoja löytääkään, on harjaantuneisuudesta suurta etua. Näin sienestäjä voi keskittyä olennaiseen ja jättää toivottomat aukiot niille, jotka keväisin kertoilevat paikallislehdissä ja soittavat alueradioon, että nyt on taas huono korvasienivuosi, voi voi.

Aivan ensimmäiseksi muistettakoon se perusasia, ettei asiantunteva korvasienestäjä palaa samoille vanhoille sienimaille vuodesta toiseen toisin kuin esimerkiksi kantarellien etsijä. Hyväkin korvasienipaikka antaa satoa ehkä vain kerran tai pari. Joka vuosi on siis löydettävä uusia satoisia paikkoja. Alkaa siis ankara etsintä ja hakkuuaukkojen koluaminen.

Mistä tietää, mikä on sienestykseen sopiva hakkuuaukko ja mikä taas toivoton?

Hyvä hakkuuaukko on silmää hivelevän kaunis. Se on juuri oikean värinen ja siellä on runsaasti "polkuja". Hiekka on aivan tietynlaista vaaleanruskeaa ja oksien neulaset ruskeita tai keltaisia. Maassa on kuivia risuja, mutta kyseessä ei ole mikään läpitunkematon ryteikkö. Maaperä ei ole vetistä eikä kasvillisuus liian rehevää. Nyrkkisääntönä vihreä väri kielii huonosta, ruskea hyvästä sienipaikasta.

Toivottomia aukkoja maassamme toki riittää myös. Rämpimällä umpeen kasvaneissa tai mutaisissa risukoissa saa kyllä naarmuja kinttuihin vaan ei yhtä ainoaa sientä. On turha kuluttaa aikaansa raiskiolla, josta jo kaukaa näkee, ettei siellä muutamaa ruttuista lakkia enempää ole. Taito kasvaa harjoitellen ja yrityksen sekä erehdyksen menetelmällä. Varsinkin erehdyksen. Tutustukaamme ennen erehdysharjoituksia korvasienihakkuuaukiotieteen perushavaintoihin.

1. Kuiva kangas – Erinomainen valinta

Korvasienipaikka

1a. Kuiva kangas

Korvasienipaikka

1b. Kuiva kangas

Kuiva kangasmetsä – tai siis hakkuuaukea – on korvasienten kannalta täydellinen paikka. Myös sienestäjän kannalta se on miellyttävä, sillä kankaalla on helppo kävellä eikä saapas uppoa suohon. Kuivaa kangasta esiintyy eritoten soraharjuilla.

Paikan tunnistaa kuivasta vaaleanruskeasta hiekasta ja siitä, että siellä on kasvanut mäntyjä. Jos olet epävarma, tutki paikalla lojuvia oksia varmistuaksesi oikeasta lajinmäärityksestä. Jos männynoksaa ei tahdo erottaa kuusenhavusta tai koivuniemen herrasta, on käytössä toki lisävinkkejä: Kun paikalla kasvaa kangasvuokko, voit olla varma, että maaperä on juuri oikeanlainen. Puolukka ja kanerva ovat myös tyypillisiä kasveja.

Viereisestä kuvasta (1a) näkyy, miltä tyypillinen otollinen kuiva kangas näyttää. Mäntymetsä on myllätty niin, että kivetkin ovat kääntyneet esiin. Huomaa maan ruskea yleisväri. Paikalla ei saa olla vihreitä havuja, sillä silloin hakkuu on liian uusi eivätkä sienet ole ehtineet vielä ilmestyä paikalle.

Kuva 1b on myös kuivalta kankaalta. Etualalla näkyy myös kangasvuokko, jota näillä paikoilla usein tapaa. Hiukan kulunut, ei enää niin tuore metsäkoneen "polku" kielii siitä, ettei hakkuuaukko ole aivan uusi. Ensi keväänä ei tänne enää kannata tulla. Tuoreen "polun" tunnistaa polun poikki vinosti kulkevista urista, joita sade ja jää eivät vielä ole tasoittaneet. Tuoreella polulla ei myöskään oikein kasva mitään muuta kuin korvasieniä ja puuntaimia. Kuvan 1b polulla kasvaa maitohorsma.

On huomattava, että vaikka hakkuu olisi kuinka otollinen ja oppikirjojen mukainen, ei sieltä silti välttämättä saa mitään. Saalis jäi perin vähäiseksi sekä kuvan 1a että 1b paikasta. Joskus sieni ei vain nouse, vaikka niin luulisi.

2. Tuore kangas – Harjaantuneiden apaja

Korvasienipaikka

2. Tuore kangas

Korvasienipaikka

Korvasieniä hakkuutähteiden seassa

Tuore kangas, jolla on kasvanut joko mäntyä tai kuusta, ehkä molempia, voi myös olla hyvä sienipaikka. Tällaiset apajat eivät liene kaikkien tiedossa. Niihin kannattaakin perehtyä edistyäkseen sieniharrastuksessaan seuraavalle tasolle.

Tuore kangas on sienestyksen kannalta kuivaa haastavampi mutta myös palkitsevampi. Sienten löytymisen todennäköisyys on pienempi. Paikka voi helposti olla sienelle (ja sienestäjälle) liian märkä. Tuore kangas myös kasvaa nopeasti umpeen. Niinpä sinne on osuttava juuri oikeana vuonna tai saa saaliikseen pelkkää ruohoa.

Hyvällä onnella paikalta kuitenkin löytyy valtavia sienenmöhkäleitä. Tuoreet paikat nimittäin saattavat jäädä muilta sienestäjiltä huomaamatta.

Oheisen kuvan etualalta löytyi kuvaushetkellä runsas sato. Kyseessä on rinne, jossa oli kasvanut kuusia (sekä taaempana mäntyjä). Vaikka ruoho jo vihersi pelottavan runsaana, sienestysvuosi oli juuri oikea.

3. Multainen maa – Kielletty sienestäjiltä

Ei, ei ja ei. Tänne ei kannata mennä. Missä näkyy märkää tai mustaa multaa, siellä ei sieni kasva. Korvasientä ei myöskään kannata etsiä lehtimetsistä tai kirveen koskemattomista aarnimetsistä. Tämä kai lienee itsestään selvää.

Tokihan sieniä saattaa löytyä vaikka omasta pihasta. Mutta nyt olikin kyse siitä, mistä kannattaa etsiä.

Mistä liikkeelle?

Edellä olikin jo puhe moottoriteistä. Niitä on harvassa ja niiden varsilla on pysäköintikin kiellettyä. Niinpä sienestäjä joutuukin hakeutumaan alemman luokan teiden varsille. Todella paljon alemman. Mitä muhkuraisempi ja kapeampi tie, sitä enemmän siellä on hakkuuaukkoja ja vielä poimimattomia sieniä.

Soratie lienee paras valinta jo senkin takia, että siellä valtaosa hakkuista tehdään. Pehmeään tiehen ja metsämaahan painuneista jäljistä voi usein päätellä hakkuiden sijaintia. Kun syvään painuneet leveät renkaat ovat uurtaneet kankaaseen uuden metsätien, jolle ei henkilöautolla ole mitään asiaa, siellä on takuuvarmasti hakkuuaukko.

Kannattaa myös tarkkailla teiden varsien puupinoja. Pino ohuita runkoja kertoo harvennushakkuusta. Sieltä on turha odottaa muhkeaa sienisaalista. Järeät tukit sen sijaan viestivät, että koko puusto on poistettu. Varsinkin mäntytukki on haluttua, miksei kuusitukkikin. Paikalle voikin odottaa korvasienikonetta ja satoisaa kevättä. Koivun rungoista ei ole tässä yhteydessä muuta iloa kuin tieto siitä, minne ei kannata tulla.

Oikea maaperä, väri, renkaanjäljet ja puupinokaan eivät toki riitä sienten löytämiseen. Jos ja kun ei heti tärppää, kiinnitä huomiota maanpinnan muotoihin. Jostain syystä sieni kasvaa usein rinteillä ja mäenharjoilla, vaikkei alempana näkyisi mitään. Lämpöiset etelärinteet lienevät niitä paikkoja, joihin sienet ensimmäisenä putkahtavat. Metsänreunassa saattaa olla rykelmä mutta aukon keskellä ei mitään tai päin vastoin. Haravoi alue silmilläsi kävellen esimerkiksi joka toista "polkua". Jos sieniä paikalla on, näin löydät ne ennen pitkää. Jos taas ei ole, et ole turhaan tuhlannut aikaasi.

Loppusanat

Näin olemme oppineet, kuinka tehokas luonnon moninaiskäyttöä lisäävä vaikutus on avohakkuulla ja voimaperäisellä maanmuokkauksella. Laajaan maahamme mahtuu korvasienenviljelyalueiden lisäksi toki myös suojelukohteita. Kunhan aarnialueita saadaan lisää ja luonnonarvojen tuntemus lisääntyy, voinemme oppia arvostamaan myös mäihiäisiä ja pehkiäisiä uusilla tavoilla.

Sitä odotellessa muistutus: Korvasieni on myrkyllinen. Turvallisuuden maksimoimiseksi korvasieniä ei tule kerätä ollenkaan, mutta mikäli niitä on vahingossa sankoon joutunut, sienet on ryöpättävä 3–5 kertaan ja heitettävä pois.

Lue myös: Korvasieni: Löytäjän opas

Korvasienipaikat
URN:NBN:fi-fe201004071617

©Tuomas Salste