Kunnanjohtaja variksenpelättinä

Kirjoitelleet: Elisa & Tuomas Salste

Varis oli kuollut jo edellisenä päivänä. Sen raato oli jäätynyt kiinni Toropaisen jäteastian kanteen, siihen, mihin se oli alun perin pudonnutkin. Toropainen ei viitsinyt lähteä viemään roskia ulos, koska tiesi, että silloin hänen olisi siirrettävä varis. Hän ei halunnut koskeakaan koko elukkaan.

Roskapussi pullotti kaapissa. Silakanperkeet alkoivat jo mädäntyä. Toropainen yritti sulloa roskiin vielä banaaninkuoren ja homehtuneen reikäleivänpuolikkaan, mutta pussi repesi ja roskat levisivät läjäksi kaapin pohjalle. Toropainen manaili mielessään, sulki kaapin oven, raapi otsaansa, avasi oven mutta sulki sen sitten taas. Toropainen haki autotallista ison mustan roskasäkin, avasi kaapin oven ja luuttusi levinneen roskapussin sisällön säkkiin. Säkin hän sulki kuminauhalla ja heitti sen sitten ulos rappusille. Eihän Toropainenkaan kestänyt tuota kamalaa lemua asunnossaan.

Toropainen istui rähjäisen pöytänsä ääressä ja tuijotti tympääntyneenä ikkunasta. Kinoksessa koivun juurella hypähteli varis. Kuusessa nökötti toinen, ja mopon takana kärkkyi monta. Toropainen sitten vihasi variksia! Variksista oli vain harmia, raakkuivat päivät pitkät pihalla ja sotkivat. Rumiakin ne olivat.

Vartin verran oli Toropainen raakkuja seurannut, kun yksi uskaltautui portaalle. Ennen kuin hän huomasikaan, lintu repäisi pussin nokallaan ja alkoi levitellä jätteitä ympäriinsä. Toropainen ei ehtinyt ähkäistäkään, kun kaikki pihan roskalinnut lehahtivat paikalle saaliinjakoon.

Toropaisen pää alkoi kohista. Katse sumeni ja verisuonet tykyttivät. Nyt tämä sai riittää. Toropainen lykkäsi kengät jalkaansa ja hyppäsi portaalle vihaisesti karjaisten. Varikset hypähtivät laiskasti hieman kauemmaksi, mutta jatkoivat edelleen ruoantähteiden nokkimista. Toropainen tempaisi porrasharjan käteensä ja alkoi mätkiä summittain kohti lintuja. Eihän hän tietenkään osunut yhteenkään. Varikset väistivät iskut ja raakkuivat raskaasti. Mokomatkin elukat!

Toropaisen riehuessa harjan kanssa paikalle oli tullut Puustinen. Puustinen asusteli mökinrähjässä pellon toisella puolella, pajukon keskellä. Hän oli armoton juoppo.

Puustinen pysähtyi portille. Hänen katseensa haritti ja kädet tutisivat.
- Älä saatanan pummi tuu tänne norkoileen! Toropainen rähjäsi naapurin nähdessään. Varikset unohtuivat saman tien. Spurgu-Puustinen oli ainakin sata kertaa ärsyttävämpi.
- Emmään, emmäännyv viinaa... Mää aattelinnääs... Mää oon ollunny kolmatta viikkoo kuivilla nääs. Nimmää aattelin että jos sulla ois jotain tekemistä kummää en viittis tualla yksinää kyhjöttää ku on vähä noita vierotusoi, vierotusoireitanii, Puustinen sopersi.

Puustinen näytti todella vastenmieliseltä. Ehkä hän ei ollutkaan ottanut pariin viikkoon, mutta sitä ennen oli tainnut naukkailla sitäkin enemmän. Puustinen ei oikeasti ollut kuin nelikymmenvuotias, mutta hän näytti ainakin 65-vuotiaalta. Puustisella oli musta risuparta, ja muutamat mustat haivenet peittivät päälaen. Maha roikkui löysänä rispaantuneiden verkkareiden vyötärönauhan päällä. Äijästä lähti niin paha haju, että mieluummin olisi haistellut vaikka mätiä silakoita. Oli mahdotonta uskoa, että vielä kolme vuotta sitten Puustinen oli ollut arvostettu kunnanjohtaja.

- Kyl mä sut tiedän. Viinaa tulit kummiskin hakemaan!
Toropaista raivostutti. Ensin varikset ja nyt vielä Puustinenkin tunkivat pihalle raakkumaan. Jo nyt oli kumma ettei rauhassa saanut lorvia!

Varikset seisoivat hetkisen hiljaa aloillaan ja katsoa tapittivat Puustista. Yhtäkkiä, kuin käskystä, kaikki nousivat siipiään läpsytelleen ilmaan ja rääkyivät hirveästi. Parvi räpiköi kauhuissaan karkuun.
- Ee..emmää vvviinaa kumm... sopersi Puustinen.
- Kuule Puustinen, sanoi Toropainen nyt yllättäen jo ystävällisemmällä äänellä, istus tohon portaalle. Jutellaan vähän.
- Hyvä variksenpelätin, mietti Torpainen mielessään, tosin ruma ja haisee niin vietävän pahalle. Mutta jos se retku istuisi tuossa ja alkaisi itse vaikka mopoa rassata, niin ei olisi varikset koko ajan kimpussa.

Toropainen haki työkalunsa ja katseli mopoaan. Sytytyksessä oli jotain vikaa. Bensan ja öljyn haju peitti pian Puustisen löyhkän.
- Kerros vähän niistä entisajoista! yllytti Toropainen. Hän tunsi Puustisen kovaksi tarinaniskijäksi, vaikkakin nykyään tämä sönkötti niin ettei siitä aina tahtonut selkoa ottaa. Ja Puustinen kertoi.

- - -

Neljä vuotta sitten, kun Puustinen vielä istui tukevasti kunnantalon kulmahuoneessa mahonkipöydän takana, oli paikalla ollut merkittävä vieras. Puustinen ei ollut odottanut maaherran tulevan, ja niinpä hän hämmästyikin suuresti, kun tämä astui ovesta ja tuijotti tuimasti.

- Nyt se on kuule kunnanjohtaja Puustinen sillä lailla, että jos tätä sotkua ei selvitetä, sinä et enää istu sen pöydän takana, puhahti maaherra edes tervehtimättä.
Puustinen oli ihmeissään. Mitä nyt oli tapahtunut? Eihän hän ollut tehnyt mitään, ei niin yhtään mitään. Sihteerihän hoiti kaikki hänen asiansa!
- Mitä maaherra mahtaa nyt tarkoittaa? Puustinen kysäisi ja nojasi syvään nahkaiseen nojatuoliinsa.
- Kuule älä minulle yritä väittää, ettet tietäisi! Se on nyt sillä tavalla, että annat ne kahdeksan miljoonaa tai lennät täältä kuin leppäkeihäs! maaherra puhisi ja pui nyrkkiä pöytään.

Kunnanjohtaja Puustinen mietti kuumeisesti. Maaherra se oli tuosta vain kävellyt sisään hänen huoneeseensa miljoonia penäämään ja uhkailemaan erottamisella. Maaherra oli kyllä puoluetoveri, mutta toveruus näytti nyt perin etäiseltä.
- H-herra maaherra, kahdeksan miljoonaa? Mihin herra maaherra tarvitsee kahdeksan miljoonaa? Tietääkseni kunnan budjetissa ei ole...
- Jo se nyt on saatana ettet sinä tajua! Kahdeksan miljoonaa temppelisäätiön tilille perjantaihin mennessä tai puoluekokous hoitelee! Tajuatko?

Maaherra tempaisi punaisen pamfletin taskustaan, nakkasi sen Puustisen naamalle ja harppoi ovesta ulos. Tärisevin käsin Puustinen poimi vihkosen maasta ja luki:

Nepalonovskin gurun, tietäjän ja suuren johtajan ilmoitus koko maailman pakanoille: Tietäkää! Kukaan ei pakene Kuristajaa, joka maailmanlopun päivänä nousee joesta, kuristaa ja virtaan heittää jokikisen, joka ei häntä palvo. Kääntykää heti ja nyt, sillä suuri on se päivä, kun Kuristaja voittaa!
Puustinen puisteli päätään. Mitähän tämä nyt oli olevinaan? Puustinen ei ymmärtänyt vihkosen tekstistä sanaakaan. Mikä ihmeen joesta nouseva kuristaja? Eihän Vähämikkilän kunnassa edes ollut jokea, vain muutama muteikkoinen noro kulki metsiköiden välissä.

Perihämäläisen verkkaisesti Puustinen alkoi valaistua. Ilmeisesti herra maaherra oli kääntynyt johonkin uuteen uskontoon, kun tämä kerran puhui temppelin rakentamisesta. Puustinen ei tosin ymmärtänyt, miksei 50-luvulla rakennettu kirkko ajanut samaa asiaa. Olisivat voineet tavalliset uskovaiset pitää siellä omia menojaan ja muut hihhulit vapaina aikoina omiaan.

Puustista puistatti, kun hän ajatteli, kuinka vihainen maaherra oli ollut. Uhannut jopa puoluekokouksella! Puustinen ei ollut uskoa. Eiväthän kaikki puoluetoverit olleet voineet hänen tietämättään kääntyä johonkin kaukaiseen kuristajauskontoon. Puustinen päätti selvittää asian. Hän nappasi takkinsa ja suunnisti kohti Perjantai-baaria.

Puustisen suosio kunnanjohtajana ei ollut erityisen mainittava. Hänen poliittiset ansionsa rajoittuivat lähinnä siihen, että hänen avullaan päästiin eroon edellisestä kunnanjohtajasta. Kunnanvaltuusto tosin olisi varmasti äänestänyt jonkun pätevämmän johtajan, jos olisi saanut vapaasti valita. Kävi kuitenkin niin, että Puustisen puolue junaili valinnan täysin omaan pussiinsa lupaamalla työväen edustajille vapaapäiviä, palkankorotusta ja lisättömän työn lisää, maanviljelijöille lisää maata ja liian hyvän sadon tukiaisia ja porvareille golfkenttää ja kylpylää ja ostoskeskusta ja vaikka mitä bisnestä kunnan tuella. Lupaukset jäivät sittemmin toteuttamatta, mutta Puustinen pysyi kuin pysyikin vallassa lähinnä sihteerinsä ansiosta.

Puustinen harppoi Perjantai-baarin pihalle. Ikkunan alla lojui läjäpäin särkyneitä votkapulloja. Tankoon oli vedetty haalistunut punainen viiri. Baari oli aamulla vielä hiljainen, mutta yläkerrasta kuului mekkalaa. Baarin yläpuolella sijaitsi kommunistien puoluetoimisto.

Puustinen juoksi tutut portaat ylös, mutta pysähtyi sitten oven taakse kuuntelemaan. Jotain oli tapahtunut. Puustinen höristi korviaan. Toimistosta kuului omituista mutinaa:
- Ymm jämm guu-guu ruu-ruu ymm jämm guu-ruu...

Puustinen nykäisi oven auki. Ja voi taivahan talikynttilät, mikä näky Puustisen kohtasi! Koko puoluetoimisto oli verhoiltu punaiseen ja kultaan, huonekalut oli siirretty seinustoille, ja keskellä lattiaa seisoi suuri kullanhohtoinen patsas, joka esitti jonkinnäköistä miestä vasenta kättään kohottamassa. Patsaan ympärillä paloi tuikkuja, ja huoneiston peitti raskaanmahkeahko tuoksu. Puustinen ei tiennyt mitä ajatella. Eipä hänen kauan tarvinnut tietääkään, sillä yhtäkkiä hän tunsi, kuinka jokin iski häntä lujasti päähän. Puustinen menetti tajunsa.

Sillä välin Perjantai-baarissa maaherra komenteli tarjoilijaa:
- Viisi koria votkaa, tynnyrillinen suolakurkkuja ja sammiollinen kaviaaria! Ja palan painikkeeksi vielä kaksi koria votkaa! Suitsukkeet tuodaan itse.
- Herra maaherra, onko isotkin juhlat tulossa? kysäisi tarjoilija hämmentyneenä kirjatessaan tilausta ylös.
- On. Perjantaiksi! mörähti maaherra, käännähti kannoillaan ja käveli baarin ovesta. Hän harppoi portaat ylös määrätietoinen ilme kasvoillaan.

Puustinen heräsi hetken päästä siihen, että maaherra läpsi häntä sanomalehdellä naamaan ja ilkkui ramealla äänellä:
- Katsos nyt Puustinen itseäsi! Taidat olla humalassa, kun tuolla lailla maassa röhjötät! Lälläti lällää, luulitkos, etten minä saisi tietää, että sinä tänne tulet kumminkin.

Puustinen ei voinut muuta kuin huokaista syvään. Nyt hän ei enää tajunnut mistään mitään. Häntä väsytti ja sapetti. Pitikin nyt tulla tänne puoluetoimistoon! Olisi pitänyt vaan mennä Perjantai-baariin pitkälle. Päätäkin jomotti niin vietävästi.

- No, alkaakos niitä rahoja tulla, senkin spurgu? maaherra haastoi riitaa.
- Ei mulla mitään viittä miljoonaa ole, eiku kahdeksaa, vai mitä sen nyt piti olla. Etkö nyt voisi hommata niitä rahoja jostain muualta, Puustinen yritti olla ystävällinen. Samalla hän vilkaisi vaivihkaa toimiston ovea. Sitä vartioi Työväen Voimailijoiden painija.
- Vai ei ole rahoja? Kyllä kohta alkaa olla, kunhan Ykä taputtelee vähän. Maaherra viittoili puolueen tunnetun nyrkkiyrkin paikalle. Ykä hoippuroi maaherran luo, mutta kompastui samettimaton reunaan, läsähti kanveesiin ja jäi siihen uinumaan.

Maaherra hermostui. Hän katsoi kelloaan, mietti hetkisen ja tokaisi sitten:
- Okei pojat, puoluekokous koolle vaan, nyt heti. Missä nuija on?
- Emmä oo mikään nuija, Ykä örvelsi lattialta.

Puustinen tajusi tilaisuutensa tulleen. Hän livahti ovelle, ponkaisi portaat alas Perjantai-baarin puolelle ja saman tien ulos. Puustinen kaasutti täyttä häkää pois paikalta. Hän kaahasi suoraan poliisiaseman pihalle ja ajoi melkein aseman ikkunalasin läpi. Kaksi pihalla tupakoivaa poliisia säntäsi hänen peräänsä, kun hän rymisteli sisään.

- Oletkossää humalassa, äijä? toinen kovisteli Puustista, kun toinen oli napannut tämän poliisiotteeseen.
- Hei ei nyt, ettekös te tunne minua? Minä olen kunnanjohtaja! Puustinen ähkäisi. Tämä tästä nyt puuttuisi, että poliisit pidättäisivät hänet juuri, kun hän oli päässyt pakenemaan puoluetoimistosta.
- Ai juu, niinpäs olettekin. Konstaapeli irrotti otteensa. - Mitäs asiaa teillä on? Onko jotain varastettu?
- Ei, nyt on paljon pahemmasta kyse. Kommunistien puoluetoimistossa juonitaan jotain. Kun minä äsken menin sinne, minut kolkattiin. Ja sitten maaherra alkoi vaatia minulta miljoonia markkoja, Puustinen selosti.

Konstaapelit katsoivat epäilevästi Puustiseen ja sitten toisiinsa.
- Onkohan herra kunnanjohtajalla sittenkin käynyt niin, että on tullut otettua pari ylimääräistä? toinen poliisi kysäisi ja alkoi kaivaa alkometriä pöydän laatikosta.
- Ei ei kun nyt tota nyt Ne...Nepula...Nepalipävskin temppeliin kahdeksan miljoonaa markkaa piti saada ja heti tai muuten maaherra erottaa ja kuristaja nousee joesta ja guru...
- No niin, ja sitten pitkä, rauhallinen puhallus tähän näin, kuului komennus. Viisari ei värähtänytkään. - Olisko se pilvessä? Puhuu ihan sekavia.

Puustinen hermostui entistä enemmän. Hänen päässään jyskytti ja korvat hehkuivat punaisina. Tällaisia poliiseja hänen kunnassaan.
- Kuulkaa nyt, ne uhkasivat erottaa minut ja kiristivät rahaa!

Poliisit katsoivat toisiinsa merkitsevästi. Budjetista ei ollut tänäkään vuonna liiennyt rahoja poliisiaseman sisustukseen ja uusiin salakuuntelulaitteisiin, saati sitten poliisien virkistyssäätiölle.
- Kait tältä nyt pitää joku lausunto ottaa, ja sitten kyllä viedään lääkäriin huumetestiin, pidempi poliiseista tuumasi.

Lyhyempi poliisi sai kirjoittaa muistiin, kun Puustinen kertoi uskomattoman tarinansa. Kerronta piti välillä keskeyttää, kun konstaapelin kirjoituskone meni jumiin. Kun juttu tuli valmiiksi, poliisit lukivat sen ja olivat entistä vakuuttuneempia siitä, että kunnanjohtaja oli joko aineissa tai sitten seonnut.

- Kuinka monta munaa kana ylipäänsä vuodessa munii? lääkäri testasi Puustista.
- Ei kana muni päänsä yli, kunnanjohtaja tiesi.
- Miten kuuluvat Maamme-laulun ensimmäiset sanat ruotsiksi?
- Vårt land, vårt land, vårt fosterland, ljud hög och dyra ord... loihe Puustinen lausumahan.
- Joo, ei ole huumeessa, ei, lääkäri kääntyi poliisien puoleen. - Laskekaa vapaaksi vaan!

- - -

Seuraavan aamun lehti ei jättänyt mitään arvailujen varaan.

Wähämikkilän sanomat

Kunnanjohtaja eroaa
Puustinen epäiltynä talousepäselvyyksistä

Kunnanjohtaja Sulo Puustinen on eronnut tehtävästään. Eron syynä ovat lääninhallituksen esittämät raskauttavat epäilykset Puustisen toimista kunnan taloushallinnossa. Hänen epäillään kavaltaneen miljoonia markkoja kunnan rahoja.

Ex-kunnanjohtaja Puustinen on ollut jo poliisin kuultavana. Puustista on epäilty myös huumeiden väärinkäytöstä. Silminnäkijöhavaintojen mukaan Puustinen olisi poistunut poliisiasemalta varsin sekavassa mielentilassa.

Uusi kunnanjohtaja valittaneen jo tänään. Toimituksen saamien tietojen mukaan kunnanvaltuuston enemmistö kannattaa samaa ehdokasta, jonka nimeä ei ole kuitenkaan vielä saatettu julkisuuteen. Ehdokas nauttii laajaa luottamusta valtuutettujen keskuudessa. Hänen sanotaan olevan luonteeltaan harras, uskonnollinen ja vakaumuksessaan pysyvä.

Mittava lisäbudjetti valtuuston käsittelyyn
Kunnanvaltuusto ottaa käsittelyynsä varsin laajan lisäbudjettiehdotuksen kommunistien edustajien ehdotuksesta.

Vähämikkilän työväestölle on luvassa lisää vapaapäiviä, palkankorotuksia ja erityistä lisättömän työn lisää, jota ammattiyhdistys on voimakkaasti ajanut.

Ehdotuksen mukaan kunta myös luovuttaa ilmaiseksi hehtaarikaupalla viljelysmaata maatilojen kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Lisäksi Vähämikkilään on suunnitteilla uusi 27-reikäinen katettu golfkenttä, loistelias kylpylä ja seitsenkerroksinen ostoskeskus sekä verohelpotuksia yrittäjille.

- Mitä hiiskattia? Puustinen pähkäili lehden luettuaan. Ei hän kyllä ollut mitään eropyyntöä jättänyt. Hän marssi suoraan sihteerinsä pakeille, ja kysyi, mitä oikein oli tapahtunut.
- No kun tänne tuli eilen se maaherra ja antoi tämän sinun eroilmoituksesi, ja sitten jo toimittajat soitteli, ja kaikki meni niin äkkiä, sihteeri Nieminen sopersi.

Toden totta, sihteerillä oli pöydällään Puustisen muka allekirjoittama paperi, jossa ilmoitettiin erosta. Puustinen huokaisi syvään. Kukaan ei ikinä uskoisi tätä väärennetyksi. Oli ollut jo ihan tarpeeksi selittämistä poliisiasemalla edellisenäkin päivänä. Oli kai parempi erotakin. Asiat alkoivat olla Vähämikkilässä aivan liian monimutkaisia.

Puustinen tyhjensi lähtiessään kunnan kassan, jossa oli kolmattasataatuhatta rahaa. Sai kai hän ne ottaa, jos kerran häntä kavalluksesta epäiltiin. Sitä paitsi tuskin kukaan mitään huomaisi muutenkaan, jos kerran lisäbudjetti valmistuisi tuossa tuokiossa.

Puustinen osti Alkosta kymmenen pulloa kossua ja meni mökilleen. Siitä alkoi miehen alamäki.

- - -

- Ja tässä sitä nynnääs ollaan. Emmää paljoo muista kunnettä talo meni ja kauheesti viinaa. Nymmää oon ollu kolme viikkoo kuivilla. Mökki mulle vaajjäi kun se onnii laho ettei sitä kukaan huali, mutisi Puustinen.

Toropainen katseli kummissaan äijää. Tuossa se istui, entinen kunnanjohtaja, hänen portaillaan haisevissa rytkyissään selittämässä jostain gurusta ja miljoonista.
- Saiko ne sitten sen temppelinsä valmiiks? kysäisi Toropainen.
- Eeei kun sitte kunnanvaltuustosta nääs alko porukkaa lopettamaan. Siis ihan ottivat eron niinku elokuvissa. Tai emmää ite muista mutta toi naapurin Alvari-vainaahan oli siä ja sekin sitten eros ja kertos kaikenlaista, mitä oli tapahtunut. Oli kuulemma käsketty tekemään rahalahjootuksia summuuttanääs niinku uuren kunnanjohtajan tilille, niinku avustuksena kunnan toimintaan. Eikä ne ollu vaan valtuuston jäseniä, joilta rahaa pyyrettiin. Joku kommiissioha täälä kiärsi ja ano rahaa kuntalaisilta. Silloha sitä monet muuttikin pois, kun ne niin pelkäsi sitä joesta nousevaa hirviöitä tai mikässenyoli. Vaikka eihä täällä nääs ole mitään jokee, Puustinen tarinoi.

Toropaista alkoi naurattaa. Kyllähän hän muisti, kuinka kunnanjohtaja oli eronnut kovan kohun saattelemana. Mutta ei hän kyllä koskaan ollut kuullut mistään guruista ja rahankeruusta... Tai olihan hänkin kerran antanut kaksi markkaa jollekin kerääjälle, kun oli jehikseksi luullut, eikä halunnut joutua sen kanssa puheisiin. Mutta kieltämättä vaikutti siltä, että Puustinen oli ryypännyt päänsä tohjoksi.

Toisaalta Puustisen puheet olivat koko ajan pysyneet loogisina, ja Toropaisen oli tunnustettava, että tuskin rappioalkoholisti pystyisi omassa päässään kehittelemään yhtä aukotonta stooria.
- Niin, miten sen temppelin sitten kävi? Toropainen uteli uudelleen.
- No eihän ne sitten lopulta saaneet nääs tarpeeksi rahaa, ku kaikki olivat nääs muuttaneet pakoon. Sitä paitti se kunnanjohtajahan muutti sitte ulkomaille, yhtä aikaa muuten ku pualuetoimisto lakkautettiin. Eksää muista, eihä se uus kunnanjohtaja ollu tääl ku pual vuatta. Alkovat nääs suuttua loput asukkaat, kun ne ei lisäputjetin mukana annetut lupaukset ei sitte alkanu toteutua. Verot vaan koveni, ja monet jäi tyättömiks. Niinne sitte meiränki tyäväenpualueen huruerustajat on harakoille hävinneet, minne liä menneet.

Varis rääkäisi äänekkäästi naapurin pajusta. Sen kaverit vastasivat toisesta puusta. Ne pälyilivät Puustista ja Toropaista tummilla variksensilmillään.
- Tosiaan! Harakoita! Harakoita pitää saada! Sillä tavalla saadaan vähän kilpailua tänne, ja varikset eivät pääse valtamaan kaikkia paikkoja! Toropainen oivalsi äkkiä.

- Mitässää ny oikeen, Puustinen ei tajunnut. - Mää niitä pualueen rahoja vähä viä ihmettelen, kun ne tyäväen edustajat sillai lähti, nii oiskohan ne peijoonit ottaneet kuule niitä rahoja mukaansa? hän järkeili omiaan.
- Nyt lähdetäänkin Puustinen joku päivä tonne Korkimmäen kaatopaikalle harakoita pyytämään. Mää otan haavin mukaan, ja sää saat niitä houkutella ruuantähteillä, Toropainen oli jo vauhdissa.
- Mutta ne pualueen rahat..., Puustinen yritti jatkaa.
- Unohdas ne rahat nyt. Kyllä mää voin tua sosiaalitoimessa sun kans käyrä, jos sun tarttee jotain toristajia saada jotain tukee varten. Katos mää korjaan ny tän mopon valmiiks, ja lähretään sitte heti huamenna, jos sopii. Ensin mennään soskuun ja siältä sitte Korkimmäkeen. Ja jos sää nyv viittisit nin voisit noita roskia vähä joutessas tossa kerätä jo valmiiks. Vie vaikka tonne roskikseen ylimääräset, Toropainen selosti.

Puustinen ei älynnyt kieltäytyä, eihän häntä ollut kukaan enää vuosikausiin käskenyt tekemään mitään. Hän valikoi parhaat silakanperkeet harakkain houkuttimiksi, lykkäsi muut moskat jätesäkin repaleeseen ja kuskasi säkin jäteastian viereen. Puustinen huomasi astian kannella makaavan kuolleen variksen ja pisti sen taskuunsa. Voisi vaikka huomenna vähän säikytellä Toropaista, ihan vain piruuttaan.


Elisa & Tuomas Salste 1997

Elisa - Tuomas