Sukututkimus

Muonamies Antti Anttila ja vaimonsa Maria perheineen Jaalan Kimolassa 1910-luvulla.

Jos nykyaika ahdistaa ja kehitys kehittyy liian nopeasti, on syytä siirtyä sukututkimuksen pariin. Löytyykö sukujuurista siniverisiä ja kruunupäitä oikein roppakaupalla?

Sukututkimus on vanha keksintö. Se on kehitetty varmistamaan sukupuuhun tarpeellinen määrä aatelisia, kuninkaallisia tai jumalolentoja. Jos suvussa ei sellaisia oikeasti ollut, voitiin mielikuvituksen avulla varmistaa suvulle toivottu yhteiskunnallinen asema.

Nykyisin sukututkimus perustuu yleensä viranomaisten asiakirjoihin. Kuinka tylsää! Asiakirjoista löytyy useinkin vain tavallista rahvasta. Yhä harvempi löytää itselleen ruhtinaallisen alkuperän.

Montako sukua ihmisellä on?

Ihminen kuuluu moniin eri sukuihin. Suvut periytyvät vanhemmilta, isovanhemmilta, heidän vanhemmiltaan jne. Ihminen on sukua kaikille esivanhemmilleen ja heitähän sitten riittääkin.

Kuinka paljon esivanhempia on? Jokaisella on kaksi vanhempaa, jos kloonausta ja adoptiota ei oteta huomioon. Kun mennään ajassa esimerkiksi 8 sukupolvea taaksepäin tuonne 1700-luvun alkupuolelle, meillä on jo 2⁸ = 256 esivanhempaa eli siis sukua. Koska lähteet ovat puutteellisia ja osa tuhoutunutkin, ei näitä kaikkia 256 sukua ehkä koskaan saada selville.

Todellisia sukuja ei muutenkaan aina ole aivan näin paljon. Käytännössä tapahtuu usein esivanhempainkato: sukulaiset, vaikkapa pikkuserkukset, saavat lapsia keskenään. Tälloin samat esivanhemmat kummittelevat sukupuussa monessa eri kohdassa.

Hiukan matematiikkaa. Montako esivanhempaa ("sukua") sinulla oli n sukupolvea sitten? Vastaus on 2ⁿ. Entä montako esivanhempaa sinulla on yhteensä ollut n sukupolvea sitten ja siitä aina omiin vanhempiisi asti? Vastaus on 2ⁿ⁺¹−2. Nämä ovat teoreettisia enimmäismääriä, sillä esivanhempainkato on voinut viedä osan. Voit olettaa, että 100 vuoteen mahtuu 3 sukupolvea, 200 vuoteen 6 sukupolvea jne.

Kun sukututkimuksella voidaan Suomessa käytännössä päästä jonnekin 1700-luvulle, voi 2000-luvun ihminen siis tuntea kuuluvansa satoihin sukuihin. Toki varhaisempiakin sukulaisia voi löytää. Mitä kauemmas ajassa mennään, sitä niukemmiksi lähdetiedot käyvät ja sitä harvempia sukuja on mahdollisuus selvittää.

Talollinen Juho Hyvärinen ja talollisenvaimo Maria Arponen perheineen Sortavalan Otsoisista. Noin 1925.

Sukututkimusteni kohdeseutuja

Toistaiseksi olen keskittynyt tavallisen suomalaisen rahvaan tutkimukseen. Järin suuria kuuluisuuksia en ole tutkimieni sukujen piiristä löytänyt, mitä nyt kerran eräs mies sunnuntaina ajoi kirkon ohi pysähtymättä.

Sortavalan seudulla olen eniten tutkinut Otsoinen-nimisen kylän sukuja Laatokan rannan tuntumassa. Väkeä on asunut myös Kuokkaniemen suunnalla ja Sortavalan saaristossa sekä Jaakkiman Reuskulassa ja Kumolassa. Sortavalan seudun "tuttujani" ovat mm. Arponen, Hyppönen, Hyvärinen, Laapotti, Ketolainen, Klementinen, Moilanen, Mäkipää, Mörsky, Pakkanen, Pitkänen, Pulli, Saikkonen ja Tenka. Tutuista puhuminen on tosin hiukan teoreettista, kun ikäeroa on satojakin vuosia.

Näistä suvuista kauimmas historiaan on päästy Arposissa. Suvun varhaisimmaksi kantaisäksi on päätelty Martti Arponen, syntynyt arviolta 1470. Martti ei kylläkään itse asunut Sortavalassa. Martin jälkeläisten on päätelty asuneen Joutsenon Karsturannassa, muuttaneen Saimaalle Mietinsaareen, sieltä itään Impilahdelle ja edelleen Sortavalaan.¹

Iitissä tutkimiani kyliä ovat erityisesti Lyöttilä ja myös mm. Jaala, Leppäniemi, Kimola, Koskenniska ja Salonsaari. Sukututkijana Jaala ja Mäntyharjun Leppäniemi ovat minulle vanhan Iitin pitäjän kyliä, vaikka kuntarajoja on sittemmin rukattu moneen suuntaan. Iitissä ei rahvas käyttänyt sukunimiä, joten en valitettavasti voi listata tutkimieni sukujen nimiä. Lisäksi väki oli jokseenkin liikkuvaista, jolloin tärkeitä sukutilojakin on hankala nimetä.

Iitissä asui 1800-luvulla Erkki Matinpoika -niminen mies, joka ei juuri paikoilleen asettunut. Erkille on löytynyt jo 27 muuttoa Lyöttilässä, Pilkanmaalla ja Kimolassa. Erkki siirtyi talosta toiseen lähes vuosittain. Välillä Erkki oli renki, toisinaan taas torppari, muonatorppari, itsellinen tai appiukko. Joskus Erkki palasi vanhaan asuintaloonsa takaisin, mutta siirtyi taas pian eteenpäin.

Virolahdella minulle tuttuja sukuja ovat mm. Haaja, Hanski, Kuokka, Kääriä, Nakari, Nopanen, Piispa, Pisi, Raskali, Tasa, Tinkanen, Tulkki, Uski ja Villi. Pikantin lisän tuo eräs Sorsa Valkealan Sorsalasta.

Virolahden-sukujen joukosta vanhin tunnettu "kantapeikko" on Pitkäpaaden Jaakko, kruununluotsi Jaakko Heikinpoika (1500–1571). Häntä pidetään Virolahden Pitkäpaaden saaren ensimmäisenä asukkaana ja saarelaisten kantaisänä. Jaakkoakin vanhempi on tieto, että Jaakon isä Heikki olisi ollut kotoisin Virolahden Laitsalmelta.

Hakaristi on vanhin tunnettu puumerkki tutkimissani suvuissa. Kruununperämies Hannu Jaakonpoika Virolahden Pitkäpaaden kylästä piirsi sellaisen jouluaattona 24.12.1569.

Pitkäpaaden saari, oikeastaan saaristo, sijaitsee Suomenlahdessa. Hakaristin piirtäjän jälkeläiset asuttivat Pitkäpaatta pitkään. 1940-luvun kahakoissa merkiksi tuli sitten sirppi ja vasara, kun Pitkäpaasi jäi juuri ja juuri uuden valtakunnanrajan itäpuolelle.

Esi-isät selviävät kirkonkirjoista. Knut Hyvärisen perhe.

Nummi ja Pusula lähipitäjineen ovat myös minua kiinnostavia seutuja. Näiden sukujen tutkimiseen olen toistaiseksi perehtynyt vain hiukan.

Markku-nimisiä miehiä oli Nummella kerrakseen. Nimen Markku Markunpoika suosio kertoo jämeristä sukuperinteistä 1600–1700 -luvuilla. Jos sukututkimus² pitää paikkansa, Markkujen sukupuussa on Markku Markunpoikia peräti 5 sukupolvea peräkkäin. Jotta sukututkijan elämä olisi mahdollisimman helppoa, Markkujen talo oli nimeltään Iso-Markku. Jämäkkä linja jatkui aina vuoteen 1814, jolloin viides Markku Markunpoika antoi pojalleen eksoottisemman nimen Heikki. Siihen katkesi Markku-linja.

Iso-Markun talossa ilmeisesti muutenkin kyllästyttiin ylenmääräiseen markkuiluun. Talossa nimittäin otettiin 1830-luvulla käyttöön sukunimi, Sahlstedt. Nimeä esiintyi tuolloin jo muissakin pitäjissä, joten kaikki Suomen Sahlstedtit eivät siis ole keskenään sukulaisia. Tässä tarkoitettu Sahlstedt-suku on sittemmin nimeltään hajaantunut: osa on suomentanut nimekseen Salste, osa Iso-Markku ja osa on säilyttänyt alkuperäisen Sahlstedt-nimen.

Löytyykö yhteyksiä?

Jos olet kiinnostunut näiden pitäjien suvuista, lähetä toki sähköpostia. Katsellaan, mitä yhteyksiä löytyy! Tiedostoissani on muitakin kuin yllä lueteltuja nimiä.

Lähteet

Yllä viitatut lähteet ovat:

1. Raimo Paakkunainen, Rauni Paakkunainen (2007) Avain Arposiin.
2. Pentti Hiidenheimo (1963) SAHLSTEDT'in sukutaulukko.