Henkilötunnus – ihmisten koodaaja

Henkilötunnus eli hetu, sosiaaliturvatunnus eli sotu, työeläkekortin numero. Suomalaiset on numeroitu ja koodattu rekistereihin näiden avulla. Henkilötunnus ei syntynyt sattumalta. Miksi se on juuri sellainen? Mistä tulee henkilötunnuksen loppuosa? Kätkeekö tunnus salaista tietoa? Onko Suomen henkilötunnus ruotsalaista parempi?

Tämä on henkilötunnuksen, sosiaaliturvatunnuksen ja työeläketunnuksen koodianalyysi. Analyysi kattaa tunnusten historian vuodesta 1962 alkaen. Matkan varrella seurataan isänmaallisessa hengessä, kuinka suomalainen henkilötunnus taistelee urheasti ruotsalaista henkilötunnusta vastaan. Tunnuksista löytyi yllätyksiä, jotka eivät kirjoitushetkellä olleet yleisesti tiedossa.

Katso Henkilötunnus kertoo sinusta ja näe oman henkilötunnuksesi salat!

Sisällys

  1. Hitunen historiaa
  2. Henkilötunnuksen rakenne
    1. Syntymäpäivä
    2. Välimerkki
    3. Loppuosa
    4. Yksilönumero
    5. Tarkistusmerkki
  3. Miksi henkilötunnus on juuri tällainen?
  4. Välimerkin kehitys
    1. Viivasta plussaan: Välimerkin kehitys 1962–1984
    2. Miksi välimerkki keksittiin jälkijunassa?
    3. Mikä 2000-luvulla syntyneiden välimerkiksi?
    4. Välimerkkiuudistus 2023
  5. Numeroinnin kulku ja yksilönumerot
    1. Yksilönumeroiden jakojärjestys
    2. Yksilönumeroiden jakoalueet eri aikoina
    3. Henkilötunnuksen yksilönumeroalueet
    4. Paljastuuko henkilötunnuksesta työnteko tai maahanmuutto?
  6. Vanhimmat tunnukset
  7. Keinotekoiset henkilötunnukset
  8. Kuka saa henkilötunnuksen?
  9. Henkilötunnuksen muuttaminen
  10. Henkilötunnus, tuo surkea salasana
    1. Henkilötunnuksen loppuosan arvaaminen
    2. Henkilötunnuksen alkuosan arvaaminen loppuosasta
  11. Henkilötunnusten loppumisvaara 2020-luvulla
    1. Montako yksilönumeroa tarvitaan?
    2. Tunnusten riittävyys 2007
    3. Tunnukset loppuvat, apua!
    4. Ratkaisuvaihtoehtoja
  12. Henkilötunnus tietojärjestelmissä
    1. Tunnusten muoto historiallisissa järjestelmissä
    2. Henkilötunnuksen tarkistaminen ohjelmallisesti
  13. Historiallisia ehdotuksia
    1. Väestörekisterikomitean ehdotus 1947
    2. Väestökirjanpitokomitean ehdotus 1958
    3. Henkilötunnus yrityksille 1973
    4. Hylätty kokonaisuudistus 2020
    5. Keskeytyneet uudistukset 2023
  14. Yhteenveto
  15. Lähteet

Hitunen historiaa

Työeläkekortti Henkilötunnus perustuu 1962 käyttöön otettuun työeläkenumeroon eli toiselta nimeltään työeläkekortin numeroon. Tämän numeron avulla alettiin koodata Suomen työväestöä tietokoneelle. Työeläkenumero muistutti läheisesti nykyistä henkilötunnusta. Numeron avulla talletettiin kullekin palkansaajalle kertyvät eläkkeet oikean henkilön kohdalle.

Työeläkenumeron idea oli hyvä, mutta sen jakelu ei sujunut aivan täydellisesti. Osa kansasta nimittäin sai väärän numeron, jopa useampia. Se ei kuitenkaan lannistanut suomalaisia. Numerointi havaittiin hyväksi tekniikaksi ihmisten rekisteröinnissä tietokoneelle. Niinpä samankaltainen tunnus päätettiin antaa koko kansalle. Kansaneläkelaitos jakoi 1964–1968 kaikille suomalaisille tunnuksen. Siitä käytettiin ensiksi nimitystä sosiaaliturvatunnus eli ”sotu”. Sotu tunnettiin myös nimellä väestörekisteritunnus. Tunnuksen nykyinen nimi on henkilötunnus eli ”hetu”. Kyseessä on täsmälleen sama numero.

Erillisestä työeläkenumerosta on sittemmin luovuttu. Se on kuitenkin tärkeä osa henkilötunnuksen historiaa. Työeläkenumeron muoto on edelleen, tosin muutettuna, käytössä henkilötunnuksessa.

Työeläkenumero kehitettiin suomalaisen tietotekniikan alkuhämärissä. Sen isänä pidetään matemaatikko Erkki Palea. Tiettävästi Pale kehitti työeläkenumeron muodon viikon sisällä vuonna 1962. Kyseessä on siis suomalainen keksintö. Aivan koko kunniaa ei voida Suomeen kuitenkaan omia. Ruotsi nimittäin oli jo ehtinyt kansalaisten numeroinnissa Suomea edelle. Ruotsissa oli jo 1947 jaettu jokaiselle kolminumeroinen ”syntymänumero”, jota käytettiin yhdessä syntymäajan kanssa. Ratkaisusta otettiin Suomessa mallia ja kehitettiin sitä edelleen. Näin saatiin aikaan tunnus, josta tuli ruotsalaista ratkaisua parempi.

Työeläkenumeron ja henkilötunnuksen käyttöönotto perustui tietotekniikan vaatimuksiin. Tarvittiin keino, jolla ihminen yksilöidään atk:n avulla pidetyissä henkilörekistereissä, jotka tuolloin edustivat tekniikan uusimpia saavutuksia. Tunnuksen avulla haluttiin myös yhdistää eri henkilörekisterien tietoja toisiinsa. Yllättävää on, että 1960-luvun alun tietotekninen ratkaisu on pitänyt pintansa nykypäiviin asti hyvin vähäisin muutoksin. Tuon ajan atk-ratkaisuista ei monikaan ole elänyt 2000-luvulle, joten voidaan perustellusti todeta tunnuksen olleen erityisen onnistunut.

Henkilötunnus ei ole vain Suomen ja Ruotsin yksinoikeus. Vastaava tunnus otettiin käyttöön muissakin Pohjoismaissa, vieläpä samoihin aikoihin. Henkilötunnuksen perusrakenne on kaikissa Pohjoismaissa samanlainen, vaikkakin yksityiskohdissa on poikkeavuuksia. Ihmisten numerointi tällä tavoin oli siis suosittu ajatus.

Henkilötunnus on nykyisin kaikilla suomalaisilla. Siirtymävaiheen osalta voidaan todeta, että se on annettu kaikille vuonna 1964 tai myöhemmin syntyneille sekä kaikille 1968 tai myöhemmin kuolleille. Vuosina 1964–1967 kuolleilla osalla on, osalla ei ole henkilötunnusta.

Sanaa sosiaaliturvatunnus pidetään vanhentuneena, mutta se on kuitenkin tavallinen arkikäytössä. Sana esiintyy edelleen sairausvakuutusasetuksessa. Sen mukaan sairausvakuutuskorttiin eli Kela-korttiin tulee sosiaaliturvatunnus. Itse kortissa on tosin jo vuosikausia lukenut henkilötunnus. Sanoja väestörekisteritunnus ja työeläkekortin numero ei käytetä enää kuin historiallisissa yhteyksissä.

Henkilötunnuksen rakenne

Henkilötunnus lomakkeellaSuomalainen henkilötunnus on 11-merkkinen merkkijono. Se sisältää henkilön syntymäpäivän, yksilönumeron ja tarkistusmerkin. Lisäksi tunnuksesta käy ilmi sukupuoli. Tunnus on tarkoitettu henkilöiden erotteluun tietojärjestelmissä siten, että oikeat tiedot kohdistuvat oikeaan henkilöön. Pian näet, kuinka henkilötunnus pilkotaan palasiksi. Joka palanen analysoidaan tarkasti.

Henkilötunnuksessa on alkuosa, välimerkki ja loppuosa:

ppkkvv-nnnt

Alkuosa eli ensimmäiset 6 numeroa ilmoittavat syntymäpäivän. Sitä seuraa syntymävuosisadan osoittava välimerkki. Loppuosassa on yksilönumero ja tarkistusmerkki. Tunnus on itse itseään tarkistava: Jos tarkistusmerkki ei täsmää, tunnus on kelvoton.

Tutkitaan esimerkin vuoksi yksi henkilötunnus:

311299-9872

Henkilö on syntynyt 31.12.99. Välimerkistä (-) nähdään, että syntymävuosi on 1999. Yksilönumero on 987. Koska numero on pariton, on kyseessä mies. Tarkistusmerkki 2 varmistaa, että tunnus on oikein.

Yksilönumerosta 987 asiantuntija näkee heti, että yllä oleva henkilötunnus on keinotekoinen. Se ei siis ole kenenkään oikea hetu. Asiaan palataan pian.

Seuraavaksi pureudumme henkilötunnuksen eri osiin tarkemmin. Aloitamme alkuosasta ja etenemme hitaasti mutta arvokkaasti kohti loppuosan perässä häämöttävää, nerokkaaksikin luonnehdittua tarkistusmerkkiä.

Syntymäpäivä

Henkilötunnus alkaa syntymäpäivällä. Se ilmoitetaan 6-numeroisella luvulla. Numerot ilmoittavat syntymäpäivän ilman syntymävuosisataa. Syntymäpäivänumeroita seuraa syntymävuosisadan ilmoittava välimerkki.

Syntymäpäivä ilmoitetaan järjestyksessä päivä–kuukausi–vuosi, kukin osa kahdella numerolla. Järjestys on aikanaan valittu sen takia, että Suomessa päivämäärät perinteisesti ilmoitetaan tässä järjestyksessä. Näin oma henkilötunnus on helppo muistaa.

Luulisi, että syntymäpäivä on helppo käsite. Jokainenhan muistaa oman syntymäpäivänsä, eikö vain? Yllättäen syntymäpäivä ei aina olekaan ollut täsmällinen tieto. Edes viranomaiset eivät ole aina olleet selvillä oikeasta syntymäpäivästä. Kuten aiemmin jo mainittiin, sosiaaliturvatunnus jaettiin koko väestölle Kansaneläkelaitoksessa 1964–1968. Tuolloin havaittiin, että eräissä pohjoisen kunnissa ihmisten syntyminen oli kasautunut 15. ja 30. päivän tienoille. Ilmeisesti ainakaan vielä 1960-luvulla ei virallinen syntymäaika ollut aivan tarkka ja luotettava tieto.

Henkilötunnuksissa on sallittu myös muita kuin todellisia kalenteripäiväyksiä: ainakin 29.2. ja 30.2., kun syntymävuosi ≤ 1967 (Lähde: VRK:n systeemisuunnitelma 1974). Ilmeisesti tällaisia päiväyksiä on esiintynyt virallisissa väestörekisteriasiakirjoissa. Ei ole tiedossa, kuinka laajasti virheellisiä päiväyksiä on tunnuksissa ollut ja onko virheet sittemmin korjattu.

Hetumaaottelu: Suomi–Ruotsi

Suomalainen ja ruotsalainen henkilötunnus taistelivat. Kumpi voitti?

Ruotsalainen henkilötunnus eli personnummer on suomalaisen hetun kaltainen. Se on muotoa vvkkpp-nnnt. Alussa on syntymäpäivä. Välimerkin jälkeen seuraa Suomen yksilönumeroa vastaava syntymänumero. Lopuksi on vielä tarkistusmerkki. Vaikka ruotsalaistunnus on lähellä suomalaista, erojakin on: välimerkin käyttö, tarkistusmerkin laskentakaava ja syntymäpäivän esitysjärjestys.

Ruotsissa syntymäpäivä esitetään päinvastaisessa järjestyksessä eli vuosi–kuukausi–päivä. Suomessa harkittiin ruotsalaista järjestystä, sillä tuossa järjestyksessä päivämäärien vertailu ja järjestys on ohjelmallisesti yksinkertaisempaa. Suomalaiseen henkilötunnukseen kuitenkin valittiin suomalaisille tuttu päiväyksen esitystapa. Suomalainen tapa lienee paremmin perusteltu, sillä näin tunnus on helposti ymmärrettävä ja muistettava.

Maaottelu on alkanut ja Suomi painaa heti päälle. Maiden muihin eroihin palataan tuonnempana.

Välimerkki

Syntymäpäivän ja henkilötunnuksen loppuosan välissä on välimerkki. Siitä näkee syntymävuosisadan.

Välimerkki on useimmiten joko plusmerkki (+), yhdysmerkki (-) tai A-kirjain. Vuodesta 2023 alkaen välimerkkinä voi olla muukin kirjain alla olevan taulukon mukaisesti.

Henkilötunnuksen välimerkit
Syntymä­aikaVälimerkki2023 lähtien harvinaisina myös
1800-lplusmerkki (+)
1900-lyhdysmerkki (-)Y, X, W, V tai U
2000-lAB, C, D, E tai F

Taulukon oikeassa sarakkeessa olevien uusien välimerkkien ennustetaan pysyvän harvinaisina ja vain maahanmuuttajien käytössä. Niitä on tarkoitus jakaa järjestyksessä Y:stä ja B:stä alkaen niille syntymäpäiville, joilta yhdysmerkilliset tai A-kirjaimelliset tunnukset ovat loppuneet. Ensimmäinen uuden välimerkin (Y) sisältävä henkilötunnus myönnettiin joulukuussa 2023.

1900-luvulla syntyneiden välimerkkiviiva on asetuksen mukaan yhdysmerkki, ei miinusmerkki tai mikään muukaan viiva. Plusmerkki on jäämässä pois aktiivikäytöstä, sillä 1800-luvulla syntyneet suomalaiset ovat jo kuolleet.

Välimerkki on henkilötunnuksen merkeistä täysin poikkeuksellinen. Ensinnäkin se on ainoa merkki, jota ei oteta huomioon tarkistusmerkin laskennassa. Vaikka välimerkki vaihtuisi toiseksi, tarkistusmerkillä ei asiaa huomata. Toiseksi välimerkki on ainoa merkki, jonka määritelmää on muutettu, vieläpä useita kertoja.

Hetumaaottelu: Suomi–Ruotsi 1–0

Välimerkin kohdalla Suomi saa pisteen kotiin. Suomalaisten välimerkki on huomattavasti järkevämpi kuin ruotsalaisilla.

Ruotsin henkilötunnuksessa on välimerkki kuten Suomessakin. Ruotsissa välimerkki on aluksi yhdysmerkki (-). Välimerkki kuitenkin muuttuu plusmerkiksi (+) sinä vuonna, kun henkilö täyttää 100 vuotta. Toisin sanoen henkilötunnus vaihtuu. Esimerkiksi vuonna 23.8.1964 syntyneen ruotsalaisen henkilötunnus 640823-3234 vaihtuu tunnukseksi 640823+3234 vuonna 2064.

Ruotsissa välimerkiksi tulee + sinä vuonna, jona henkilö täyttää sata. 99-vuotiaan tunnuksessa voi siis olla jo plusmerkki tai 100-vuotiaan tunnuksessa vielä yhdysmerkki. Jokseenkin epätäsmällistä. Aiemmin tunnus oli säädetty vaihtumaan syntymäpäivänä, mutta myöhemmin lakiin korjattiin, että sama vuosi riittää! Onx se nyt muka niin tarkkaa hä?

Välimerkkisekoilusta johtuu, että ruotsalaista henkilötunnusta ei voida luotettavasti tallettaa rekistereihin sellaisenaan. Tunnushan happanee rekistereihin: yhdysmerkki ei itsekseen muutu plussaksi ilman muunnosajoja. Ruotsissa onkin erikseen henkilötunnuksen näyttömuoto (vvkkpp-nnnt) ja talletusmuoto (vvvvkkppnnnt). Talletusmuodossa on vuosiluvussa neljä numeroa ja näyttömuodossa vain kaksi. Talletusmuodosta tunnus voidaan muuntaa näyttömuotoon, joka sitten tulostetaan näytölle tai paperille.

Kovin on sekavaa. Ongelman ratkaisuna järjestelmissä käytetään jonkin verran kolmatta muotoa (vvvvkkpp-nnnt). Siinä vuosiluku esitetään täsmällisesti neljällä numerolla. (Ludvigsson ym. 2009)

Suomalaiset voivat tuntea välimerkkinsä osalta ylpeyttä. Jämäkkä suomalainen henkilötunnus on mikä on eikä sillä ole kolmea erilaista ulkoasua.

Loppuosa

Henkilötunnuksen loppuosa koostuu kolminumeroisesta yksilönumerosta ja sen jälkeen tulevasta tarkistusmerkistä. Loppuosa on muodostettu ohjelmallisesti, kun henkilö on ensi kertaa rekisteröity. Loppuosasta näkee sukupuolen ja sen, onko henkilötunnus oikein muodostettu.

Noin 1/3 henkilötunnuksen loppuosista koostuu pelkistä numeroista. 2/3:lla viimeinen merkki on kirjain. Numeromuotoinen henkilötunnuksen loppuosa ei siis ole erityisen harvinainen, mutta enemmistöllä henkilötunnus kuitenkin loppuu kirjaimeen.

Seuraavaksi tutustutaan yksilönumeroon ja sitten tarkistusmerkkiin.

Yksilönumero

Henkilötunnuksen loppuosan kolme ensimmäistä merkkiä ovat yksilönumero. Sen avulla erotellaan toisistaan ihmiset, joilla on sama syntymäpäivä.

Muutos: Yksilönumeron virallinen määritelmä muuttui vuoden 2023 alusta niin, että yksilönumero sisältää jatkossa myös sitä edeltävän välimerkin. Toisin sanoen yksilönumeroita ovat esimerkiksi -123, A123 ja B123. Tässä kirjoituksessa yksilönumerolla tarkoitetaan vanhaan tapaan vain 3-numeroista osaa ilman välimerkkiä (123).

Yksilönumeron viimeinen numero kertoo sukupuolen. Miehillä numero on pariton, naisilla parillinen. Miehillä henkilötunnuksen loppuosa on siis jokin seuraavista: xx1x, xx3x, xx5x, xx7x tai xx9x. Naisilla loppuosa on vastaavasti xx0x, xx2x, xx4x, xx6x tai xx8x.

Yksilönumero – järjestysnumero?

Yksilönumeron ainoa tietosisältö on sukupuoli. Muuta sisältöä ei ole. Ainakaan sellaisen tallennukseen ei yksilönumeroa ole tarkoitettu eikä sellaista myöskään ole julkisesti tiedossa.

Yksilönumero kertoo ihmisten rekisteröintijärjestyksestä. Voisi ehkä luulla, että numero ilmoittaisi vauvojen syntymäjärjestyksen kunakin päivänä. Tämä ei kuitenkaan olisi edes mahdollista, sillä suuri osa numeroista on annettu vuosikausia syntymän jälkeen. Mielenkiintoinen havainto on, että yksilönumeron alkuperäinen nimitys ETK:n yleiskirjeissä oli samana päivänä syntyneiden järjestysnumero. Numeroa ei ollut kuitenkaan tarkoitus antaa synnytyslaitoksella, vaan lisättäessä työntekijä eläkerekisteriin. Järjestysnumero tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että rekisteröinnin yhteydessä henkilö sai järjestyksessä seuraavan vapaan numeron eikä numerolla ollut mitään tietosisältöä.

Jotta asia menisi sotkuisemmaksi, hämmennetään hiukan. Nykyisin (vuodesta 2005 alkaen) yksilönumerolla olisi periaatteessa mahdollisuus perustua vauvojen summittaiseen syntymäjärjestykseen. Henkilötunnus annetaan nykyisin tiettävästi hyvinkin pian lapsen synnyttyä, jo samana päivänä. Näin aamulla rekisteröity vauva saanee pienemmän numeron kuin iltapäivällä rekisteröity, puhumattakaan niistä, joiden rekisteröinti ei ehdi samaan päivään. Vuodelta 2013 olevan tiedon mukaan henkilötunnuksen myöntämiseen meni teknisesti noin yksi vuorokausi. Sen jälkeen olisi Oulusta alkaen asteittain siirrytty nopeampaan järjestelmään, jossa sairaalan tietojärjestelmä saa henkilötunnuksen VRK:lta minuutissa heti, kun syntymä kirjataan sairaalan järjestelmään. Vaasassa otettiin 23.1.2018 käyttöön sähköinen syntymäilmoitus, jonka mukaan vauva saisi henkilötunnuksen jo synnytyssalissa. Vaasassa järjestelmä ei kuitenkaan koske aivan kaikkia vauvoja, esimerkiksi keskiyöllä syntyneitä. Tilanne on siis se, ettei yksilönumero edelleenkään perustu tarkkaan syntymäjärjestykseen.

Yksilönumerosta erottaa aidon ja keinotekoisen hetun

Henkilötunnusten yksilönumerot ovat välillä 002–899. Tällä alueelle asettuvat kaikki oikeat, viralliset henkilötunnukset. Numeroinnissa on ollut tiettyä järjestelmällisyyttä. Kappaleessa Numeroinnin kulku ja yksilönumerot on numeroalueista ja järjestelmällisyydestä tarkemmin.

Aluetta 900–999 käytetään ns. keinotekoisissa henkilötunnuksissa. Keinotunnusta tarvitaan, jos henkilöllä ei ole virallista henkilötunnusta tai tunnus ei ole tiedossa. Keinotunnuksia käytetään asioitaessa tiettyjen viranomaisten kanssa.

Myös numerot 000, 001 ja 900–999 olisivat säädösten mukaiset, mutta niitä ei käytetä virallisissa väestörekisterin henkilötunnuksissa. Miksi ne jäivät ulkopuolelle? Varmaa selitystä ei ole tiedossa. Kyseessä voi olla sattumalta muodostunut käytäntö, joka on jäänyt pysyväksi. 000:aa ei käytetä Suomessa kuten ei Ruotsissakaan. 001:n osalta selitys on tuntematon. Alueen 900–999 osalta voi olla kyse siitä, että 1960-luvulla sotuja jaettaessa Kela antoi tuota aluetta ETK:n käyttöön tiettyjen päivien osalta. Sotuja ei tullut 9xx-alueelle. Kerran muodostunut käytäntö olisi sitten jatkunut näihin päiviin.

Parillisuus sukupuolen osoittimena periytyy suoraan Ruotsista. Ruotsissa otettiin 1947 käyttöön syntymänumero (födelsenummer), joka vastaa Suomen yksilönumeroa. Numeroinnissa käytettiin lukuja 1–999 (henkilötunnuksessa 001–999). Miehille annetaan pariton syntymänumero, naisille puolestaan parillinen, aivan kuten Suomessakin.

Miksi parillisuus on juuri näin päin? Tietoa ei ole, mutta arvaus voidaan esittää. Ruotsissa miespuolisten kuninkaallisten syntymänumeroksi annettiin 001 ja naispuolisten 002. Numerointitapaa käytettiin ilmeisen suunnitelmallisesti heti alusta alkaen. Tokihan kuningas on monarkiassa ykkönen. Miehet olkoot siis parittomia. Myös Suomen tasavallassa!

Miksi numeron parillisuutta käytetään sukupuolen osoittamiseen? Eikö olisi selkeämpää, että miehille olisi vaikka 001–500 ja naisille puolestaan 501–999? Ruotsissa käytettiin (aiemmin) alueellisia numerosarjoja. Esimerkiksi sarja 001–139 oli varattu Tukholman lääniä varten, 140–159 Upsalan lääniä varten jne. Näin oli kätevää, että juuri parillisuus kertoi sukupuolen. Suomessa alueellisia numerosarjoja ei tiettävästi ole käytetty, mutta sukupuoli koodattiin silti samalla tavoin.

Ruotsissa ei aluksi käytetty tarkistusmerkkiä syntymänumeron perässä. Näin sukupuoli tuli näkymään kolmannesta eli viimeisestä numerosta. Kun mallia kopioitiin Suomeen, lisättiin loppuun tarkistusmerkki (ppkkvv-nnnt). Niin sukupuoli tuli hiukan hämäävästi koodatuksi tunnuksen toiseksi viimeiseen merkkiin.

Tarkistusmerkki

Henkilötunnuksen viimeinen merkki on tarkistusmerkki. Merkillä varmistetaan, että tunnuksessa olevat numerot ovat oikeat.

Aluksi tarkistusmerkin laskukaava pyrittiin salaamaan, mutta siitä tuli pian julkista tietoa. Tarkistusmerkki saadaan seuraavasti: Henkilötunnuksesta otetaan välimerkki pois. Tunnuksen 9 ensimmäistä merkkiä tulkitaan 9-numeroiseksi luvuksi, joka jaetaan luvulla 31. Jakojäännös muutetaan tarkistusmerkiksi alla olevan taulukon avulla.

Henkilötunnuksen tarkistusmerkki
Jako­jäännösTarkistus­merkkiKommentti
00
11
22
33
44
55
66
77
88
99
10A
11B
12C
13D
14E
15F
GG ei käytössä, sekoittuu helposti C:n kanssa
16H
II ei käytössä, sekoittuu helposti 1:n kanssa
17J
18K
19L
20M
21N
OO ei käytössä, sekoittuu helposti 0:n kanssa
22P
QQ ei käytössä, syy tuntematon
23R
24S
25T
26U
27V
28W
29X
30Y
ZZ ei käytössä, sekoittuu helposti 2:n kanssa

Esimerkki: Henkilötunnus on 010101A999T. Halutaan selvittää, onko tarkistusmerkki T oikea. Jätetään välimerkki A pois. Otetaan 9 ensimmäistä numeroa eli 010101999. Suoritetaan jakolasku. 010101999:31 = 325870, jakojäännös 29. Taulukosta saadaan tarkistusmerkiksi X. Tunnus on siten virheellinen.

Tarkistusmerkkien valikoima

Tarkistusmerkki on siis joko kirjain tai numero. Kirjainten käytöllä saatiin tunnuksesta määrämittainen ja mahdollisimman lyhyt.

Kirjaimista osa (I, G, O ja Z) jätettiin pois sekaantumisen välttämiseksi. Ilmeisesti kirjaimet I, O ja Z olisivat aiheuttaneet ongelmia reikäkorteilla. Nämä voitiin nimittäin rei’ittää numeroina (0=O, 1=I, 2=Z) eikä kirjainta ja numeroa olisi erottanut toisistaan. Syy Q-kirjaimen poisjätölle on epäselvä. Syyksi on esitetty teknisiä hankaluuksia. Q olisi myös saattanut sekoittua nollan kanssa. Myöskään ääkköset Å, Ä ja Ö ole käytössä tarkistusmerkkeinä. Niiden käyttö olisi voinut olla ongelmallista 1960-luvun reikäkortti- ja tietokoneissa.

Merkistöä on jälkikäteen kritisoitu siitä, että siihen jäi useita käsin kirjoittaessa helposti sekaantuvia pareja, mm. U/V, 4/Y sekä 5/S. Myös kirjainten ja numeroiden sekakäyttöä on kritisoitu. Kirjaimista on aikanaan aiheutunut teknisiä ongelmia mm. reikäkorttilävistimien, optisten lukijoiden ja jopa kirjoitinten kanssa. Koska joissain tunnuksissa on kirjain ja joistain se puuttuu, on se voinut aiheuttaa sekaannusta. Tiettyjä kirjaimia on pidetty erityisen hankalina. Osa kirjaimista (BCDFJRWX) on hankalia puheessa. Toisaalta osa kirjaimista (BCDSUY) on virhealttiita täytettäessä lomakkeita käsin. On myös epäilty, että kirjaimia M ja N luultaisiin virheellisesti sukupuolikoodiksi, mikä voi olla ristiriidassa todellisen sukupuolen kanssa. Virheiden välttämiseksi on aikoinaan ehdotettu siirtymistä numeromuotoiseen tarkisteeseen. (Äijälä 1972)

Kritiikistä huolimatta tarkistusmerkki on loppujen lopuksi osoittautunut varsin käytännölliseksi. Tekniikan kehittyminen on varmasti helpottanut asiaa, sillä reikäkortteja ei enää lävistetä ja kirjoittimetkin ovat kehittyneet. Tunnuksen määrämittaisuus on auttanut sen käyttöä tietojärjestelmissä. On syytä epäillä, olisiko numerotarkiste ollut yhtään nykyistä parempi.

Tarkistusmerkin tarkistusvoima

Luku 31 ei ole jakajana sattumalta. Se on alkuluku. Se on myös vain vähän pienempi kuin erilaisten numeroiden ja kirjainten lukumäärä. Luku on tarkkaan valittu ja jokseenkin erinomaisesti onnistunut. Matemaatikko Matti Kurimo, joka oli mukana suunnittelemassa tarkistusmerkkiä, on listannut seikkoja, jotka vaikuttivat luvun 31 valintaan:

  1. Luvun on oltava mahdollisimman suuri, jotta virheen läpimeno minimoituu.
  2. Luvun täytyy toisaalta olla niin pieni, että tarkistusmerkkejä riittää.
  3. Luvun täytyy olla niin suuri, että tavalliset virheet päivämäärässä, esimerkiksi kuukauden ja päivän vaihtaminen keskenään, eivät tuottaisi jakajan monikertaa.
  4. Kahden numeron paikanvaihdon täytyy tulla ilmi. Jos jakaja olisi jaollinen luku, voisi olla mahdollista, että numeroiden vaihtuminen antaisi saman jakojäännöksen kuin alkuperäinen luku. Jaottomalla luvulla näin ei käy.
  5. Luvun on oltava jaoton. Tälle vaatimukselle tuli jo edellä perustelua, mutta sen nojalla tuntuu ilmeiseltä, että eräät muunkinlaiset virhekirjoitukset tulevat useammin ilmi, kun jakaja on jaoton luku (alkuluku).

Numeroita (0–9) ja kirjaimia (A–Z) on yhteensä 36. Jakajan tulee olla tätä pienempi, jotta selvitään yhdellä tarkistusmerkillä. Tällöin alkuluvuista jäävät jäljelle 2, 3, 5, 7, 11, 13, 17, 19, 23, 29 ja 31. Näistä on valittu suurin.

Tarkistusmerkki on tarkoitukseensa varsin tehokas. Sillä voidaan tiettävästi havaita kaikki yhden merkin muuttumiset, samoin kahden merkin paikan vaihtuminen keskenään ja vieläpä päivämäärän ja kuukauden paikanvaihto.

Välimerkkivirhettä tarkistus ei kuitenkaan havaitse – eihän välimerkkiä oteta laskennassa lainkaan huomioon! Teknisesti oikeassa henkilötunnuksessa voi siis olla väärä vuosisata. 100 vuoden siirtymä lienee merkittävin virhe, mikä tarkistusmerkiltä jää huomaamatta. Ihmetystä herättää, miksi näin on. Asian ymmärtämiseksi on muistettava, ettei välimerkillä alunperin ollut mitään merkityssisältöä, kuten yllä on kerrottu. Kun väliviiva ei tarkoittanut mitään, ei sitä tietenkään tarvinnut erikseen tarkistaakaan. Kun plusmerkki myöhemmin otettiin käyttöön, ei tarkistusmerkin laskentamenetelmää enää muutettu.

Vuosisadan varmistaminen tarkistusmerkillä olisi kyllä tarpeen: Eräs satavuotias alkoi yllättäen saada Kelalta lapsilisää. Ilmeisesti syynä oli virheellinen tunnus: henkilötunnukseen oli merkitty väliviiva plusmerkin sijaan ja vanhus tulkittiin vauvaksi. Tämä olisi tapahtunut 1980- tai 1990-luvulla. Virheen korjaaminen kesti kauan. (Louhija 1998, s. 163)

Miksi tarkistusmerkki on olemassa?

Miksi tarkistemerkkiä ylipäänsä haluttiin käyttää? Yksi syy on luonnollisesti inhimillisten virheiden havaitseminen. Toinen virhelähde ovat koneet. Työeläkenumeron ”isän” Erkki Paleen tausta oli reikäkorttikoneissa. Reikäkorttikoneita käytettiin tietojenkäsittelyyn jo ennen tietokoneita ja myös tietokoneiden kanssa niitä tarvittiin. Harmillista kyllä reikäkorttikoneet olivat epäluotettavia: mm. korttia luettaessa saatettiin saada vääriä merkkejä. Tarvittiin tarkistusmenetelmiä, joilla tietovirheet havaittiin. (Pale 1984) Näin henkilötunnuksessa näkyy reikäkorttiaikakauden perintö. Tarkiste on toki edelleenkin hyödyllinen, vaikkei reikäkortteja näe kuin museossa.

Reikäkortti

Eläkeilmoituksiin käytetty reikäkortti (ETK yleiskirje 3/63)

Hetumaaottelu: Suomi–Ruotsi 2–0

Kuten ruotsalaiset tietävät, Suomessa on kaikkea hienoa kopioimisen arvoista. Niin myös tarkistusmerkki, jota Ruotsissa ei aluksi käytetty ollenkaan. Ruotsalaiset lisäsivät sen henkilö­tunnukseensa vasta 1967 – ehkäpä suomalaisia matkien. Ruotsalaisten tarkistusmerkki lasketaan kuitenkin eri kaavalla. Tarkistusmerkkeihin perehtyneen Teppo Vuoren mukaan ruotsalainen kaava ei paljasta kaikkia tavallisia virheitä, toisin kuin Suomessa. Suomalaiset voivat siis tässäkin kohtaa tuntea kansallista ylpeyttä.

Miksi henkilötunnus on juuri tällainen?

On kiinnostavaa miettiä, miksi henkilötunnus on juuri sen muotoinen kuin se on. Yksi selitys on tietysti se, että Ruotsista otettiin mallia. Asia ei ole aivan näin yksioikoinen, vaan Suomessakin ehdittiin asiaa kyllä pohtia. Henkilötunnuksen käyttöönottoa valmistellut henkilötunnustoimikunta mainitsi 1964 lukuisia perusteita, miksi henkilötunnukseksi valittiin edellä selostettu merkkiyhdistelmä:

1960-luvulla tila oli sananmukaisesti kortilla: tietoja tallennettiin mm. reikäkorteille. Lyhyt henkilötunnus oli tietojenkäsittelyn kannalta edullinen.

Henkilötunnustoimikunta oli ottanut huomioon seuraavat vaihtoehtoiset henkilötunnukset:

  1. Järjestysnumero
  2. Yksinomaan henkilön yksilöintitiedoista muodostettu henkilötunnus
  3. Yksilöintitiedoista ja järjestysnumerosta muodostettu henkilötunnus

Kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa hylättiin. Järjestysnumeron hylkäämistä toimikunta ei perustellut, mutta rivien välistä on luettavissa, että järjestysnumero voisi olla vaikea muistaa. Vaihtoehdon 2 hylkyperusteet olivat seuraavat: yksilöintitiedot voivat muuttua ja henkilöille, joilla on samanlaiset yksilöintitiedot, tulee samanlainen tunnus. Näin jäljelle jäi vaihtoehto 3.

Välimerkin kehitys

Nykyisin henkilötunnuksen välimerkistä näkee syntymävuosisadan. Tätä artikkelia kirjoitettaessa vuonna 2012 paljastui yllättäen, ettei asia ole aina ollut näin. Alun alkujaan kaikkien tunnusten välimerkkinä oli viiva tai ei mitään. Vasta myöhemmin ruvettiin 1800-luvulla syntyneet erottamaan +-merkillä 1900-luvulla syntyneistä. A-kirjainta sisältäviä tunnuksia alettiin myöntää vuonna 2000. Seuraavassa paneudutaan tarkemmin kehitykseen, joka johti nykytilanteeseen.

Viivasta plussaan: Välimerkin kehitys 1962–1984

Välimerkki ei ollut alunperin aivan loppuun asti harkittu. Välimerkki ei oikeastaan edes kuulunut koko tunnukseen. Se oli tavallaan ylimääräinen merkki. Itse asiassa välimerkki puuttui ensimmäisistä sotua ja hetua koskevista asetuksista kokonaan. Tunnus oli niissä muotoa ppkkvvnnnt.

Ensimmäisissä tietojärjestelmissä työeläkenumero, sosiaaliturvatunnus ja henkilötunnus talletettiin ilman välimerkkiä. Syntymävuosisata talletettiin erikseen tai sitä ei talletettu lainkaan, järjestelmästä riippuen.

Välimerkki, sikäli kuin sellaista haluttiin, voitiin lisätä tulosteille. Aluksi välimerkkinä käytettiin ainoastaan yhdysviivaa. Viivalla ei ollut merkityssisältöä, vaan se oli ”koriste”. Koristeen tehtävä oli merkkien havainnollinen ryhmittely, samaan tapaan kuin auton rekisteritunnuksessa. Myös 1800-luvulla syntyneiden tunnuksessa oli viiva. Myöhemmin otettiin käyttöön plusmerkki erottamaan 1800-luvulla syntyneet 1900-luvulla syntyneistä. Näin välimerkille syntyi tietosisältö jälkikäteen.

Työeläkekortin numero lomakkeellaPlusmerkki on ilmeisesti otettu käyttöön jo 1960-luvulla, ainakin osittain. Asiaa ei ennen tätä artikkelia ollut dokumentoitu missään saatavilla olleissa henkilötunnusta käsittelevissä lähteissä. Plusmerkin tarina oli 2012 mennessä unohtunut jo niin täysin, ettei asiaa tunnettu Väestörekisterikeskuksessa, Eläketurvakeskuksessa eikä Kelassa. Välimerkin alkuperäinen käyttö oli painunut jo historian hämärään, josta sen selvittäminen osoittautui perin mutkikkaaksi.

Työeläkenumerossa vain väliviiva tai ei sitäkään

Kun työeläkekortin numero otettiin käyttöön 1962, oli väliviiva ainoa sallittu välimerkki. Väliviiva mainitaan Eläketurvakeskuksen yleiskirjeissä useaan otteeseen, selvimmin yleiskirjeessä 2/62. Tuossa yleiskirjeessä on esimerkkitunnuksena 210198-118E, josta väliviivan käyttö 1898 syntyneelle näkyy yksiselitteisesti. Jos tämä olisi nykyinen henkilötunnus, syntymävuodeksi tulkittaisiin 1998. Tietokoneeseen välimerkkiä ei välttämättä tallennettu lainkaan. Asiaan viittaa ETK:n yleiskirje 3/63, jonka mukaan työeläkenumero tallennettiin reikäkortille kokonaan ilman väliviivaa. Väliviiva oli siis ihmisten käyttämä koriste, jolla ei tietokoneessa ollut merkityssisältöä.

Työeläkenumeroa käsittelevissä lähteissä plusmerkkiä ei mainita edes siinä vaiheessa, kun numerosta oli jo luovuttu. Ilmeisesti työeläkenumeroissa ei plussaa koskaan ollutkaan.

Hetu ja sotu: kaksi erillistä kenttää, väliviiva tai ei mitään

Myös henkilötunnus suunniteltiin ilman plusmerkkiä. Tunnuksen käyttöönottoa suunnitteli henkilötunnustoimikunta. Toimikunnan mietintö vuodelta 1964 toteaa seuraavaa: Kirjoitettaessa väestörekisteritunnuksia voidaan syntymäaikamerkinnän ja yksilönumeron väliin merkitä väliviiva. Esimerkkinä annetaan väliviivallinen tunnus 120672-063K, jonka tarkistusmerkki ei kylläkään täsmää. Plusmerkkiä ei mainita eikä myöskään sitä, että väliviivalla olisi mitään merkityssisältöä. Sen sijaan mietinnössä ehdotetaan suoraan, että eri vuosisatoina syntyneet erotetaan toisistaan vain yksilönumeron perusteella. Sotuun ja hetuun oli siis tulossa valinnaiseksi koristeeksi väliviiva, joka ei edelleenkään tarkoittanut syntymävuosisataa.

Henkilötunnustoimikunnan työn pohjalta annettiin 1964 asetus väestörekisteritunnuksesta. Asetus ei tuntenut välimerkkiä lainkaan. Asetuksen mukaan hetun ja sotun piti olla muotoa ppkkvvnnnt. Myös sosiaaliturvatunnusta koskevissa uutisissa saatettiin käyttää tätä muotoa (HS 6.12.1964).

Väestörekisterin uudistamiskomitean mietintö (1966) käytti henkilötunnuksesta peräti kahta muotoa. Toisessa on väliviiva. Toisessa muodossa tunnus on jaettu lomakkeella kahteen kenttään: ppkkvv  nnnt. Tässä vaihtoehdossa tunnuksessa ei ole mitään välimerkkiä. Mietintö sisälsi vain 1900-luvulla syntyneiden tunnuksia eikä ottanut kantaa, pitikö 1800-luvulla syntyneet jotenkin erotella 1900-luvulla syntyneistä. Mietinnön jälkeen annettiin vuoden 1970 väestökirja-asetus. Siinä henkilötunnus oli samanlainen kuin 1964 asetuksessakin: mitään välimerkkiä ei ollut olemassakaan.

Viivan ja plussan sekakäyttöä

Plusmerkki ilmeisesti ”keksittiin” sosiaaliturvatunnukseen, josta se kopioitiin henkilötunnukseen – asetuksesta piittaamatta. Ensimmäinen varma havainto plusmerkistä on vuodelta 1968. Tuolloin Kela käytti sitä sosiaaliturvatunnusrekisterissään. Aivan kuten nykyisinkin, plusmerkkiä käytettiin systemaattisesti 1800-luvulla syntyneille. Käytäntö kuitenkin horjui mielenkiintoisesti. Samassa rekisterissä Kela nimittäin käytti myös väliviivallista muotoa: jos sotua oli jouduttu korjaamaan, korjaus merkittiin aina väliviivalla, vuosisadasta riippumatta.

Plussa ei levinnyt yleiseen tietoisuuteen heti. Vielä 30.1.1973 Väestörekisterikeskus antoi ohjeen, jonka mukaan henkilötunnuksen muoto oli ppkkvv-nnnt. Myös 1970-luvun alun tietosanakirjat tuntevat pelkän viivan.

Plusmerkki esiintyy Väestörekisterikeskuksen systeemisuunnitelmassa 1974. Suunnitelman mukaan Syntymäaika ja tunnusosa erotetaan + tai - merkillä. Systemisuunnitelman mukainen järjestelmä on otettu käyttöön lokakuussa 1974, jolloin tunnusten myöntäminen siirtyi Kansaneläkelaitokselta Väestörekisterikeskukselle. Tuolloin tunnuksen nimi oli jo henkilötunnus.

Eräs 1960–1970-luvun manuaalinen viranomaisrekisteri antaa osviittaa alkuvaiheen käytännön horjuvuudesta. Rekisterissä plussaa ja viivaa käytettiin sekaisin. Pääasiallinen välimerkki 1800-lukulaisille oli yhdysviiva. Näennäisen sattumanvaraisesti on joillekin kuitenkin piirretty plusmerkki. Ilmeinen selitys on, että plusmerkki oli otettu käyttöön, kunhan se oli ensin keksitty. Ko. rekisterin perusteella ei kuitenkaan voida ajoittaa plusmerkin tarkkaa käyttöönottovuotta.

Plussan ja viivan sekakäyttöön viittaa myös Pertti Jotuni. Hän haastatteli ETK:n ja Kelan veteraaneja henkilötunnusta käsittelevään artikkeliinsa (Jotuni 1989). Jotuni toteaa, että osalla 1800-luvulla syntyneistä oli tunnuksissaan viiva ja osalla plusmerkki. Jotuni ei tarkenna, oliko kyse eläketunnuksesta, sosiaaliturvatunnuksesta vai henkilötunnuksesta.

Plussa viralliseksi 1984

Välimerkit + ja - saivat virallisemman asema vuonna 1984 Valtionhallinnon standardissa VHS 1021 Henkilötunnuksen esitysmuoto. Standardi määritteli syntymävuosisadan merkitsemistavan, jota tuolloinen väestökirja-asetus ei tuntenut. Standardin mukaan henkilötunnuksen esitysmuodoksi tuli nykyisinkin käytössä oleva 11-merkin mittainen kenttä. Tunnuksen välimerkit olivat 1800-luvulla syntyneille plusmerkki (+) ja 1900-luvulla syntyneille miinusmerkki (-).

VHS 1021 viittaa myös aiempaan käytäntöön, joka poikkesi standardin mukaisesta uudesta esitysmuodosta. Vanhaa käytäntöä sai edelleen käyttää virastojen ja laitosten sisäisissä tietojärjestelmissä. Vanhoja käytäntöjä on selvitetty jäljempänä.

Plusmerkki pääsi lopulta myös väestötietoasetukseen vuonna 1993.

Sittenkin tähti?

Muista lähteistä poiketen tietää vuoden 1991 Pikkujättiläinen kertoa, että henkilötunnuksessa on väliviiva ja väittää lisäksi: Vuosisatoja ei merkitä. 1800-luvulla syntyneiden tunnuksen alussa on *. Tällaista tähden käyttöä en ole tavannut missään muussa lähteessä. Jos tähteä eli asteriskia on jossain järjestelmässä käytettykin, käytön on täytynyt olla hyvin rajoitettua. Kyseessä on voinut olla jokin alkuaikojen järjestelmä tai esimerkiksi jokin sellaisen järjestelmän tuloste. Jos Pikkujättiläisen tieto ei ole suoranaisesti väärin, tähden käyttö vaikuttaa joka tapauksessa poikkeukselliselta.

Todennäköinen selitys välimerkkisekamelskalle on seuraava: Ruotsin tunnuksessa oli alunperin ilmeisesti vain viiva, jolla erotettiin syntymäpäivä ja yksilönumero toisistaan (tarkistusmerkkiä ei tuolloin vielä tunnettu). Viiva kopioitiin Suomen eläketunnukseen ja sotuun. Myöhemmin havaittiin tarve erottaa 0-vuotiaat 100-vuotiaista. Näin otettiin käyttöön plusmerkki, Ruotsissa 100 vuotta täyttäneille, Suomessa puolestaan 1800-luvulla syntyneille. Käytäntö virallistettiin vasta myöhemmin: Suomessa 1984, Ruotsissa 1991. (Ruotsin osalta kts. SOU 2008:60, 55–57)

Molemmissa maissa oli samankaltainen tunnus ja sama ongelma. Suomessa ongelmaan keksittiin parempi ratkaisu kuin Ruotsissa. Tästä lisää hiukan myöhemmin.

Miksi välimerkki keksittiin jälkijunassa?

Alunperin syntymävuosisata ei näkynyt tunnuksesta lainkaan. Miksei tunnuksessa ollut syntymävuosisataa edustavaa merkkiä?

Näyttää siltä, ettei tunnusta oikeastaan tarkoitettu syntymävuoden tallennukseen. Tunnuksen päätarkoitus oli erotella ihmiset toisistaan, ei tallettaa heidän syntymäaikojaan. Syntymäpäivä nyt vain sattui olemaan tarkoitukseen sopiva, helposti muistettava numerosarja.

Vuosiluku merkittiin muissakin yhteyksissä yleisesti kahdella numerolla. Asiayhteydestä lukijalle selvisi, mitä vuosisataa tarkoitettiin. Alkuperäinen tunnushan oli tarkoitettu työikäisille kertyvien eläkkeiden rekisteröintiin. Yleinen eläkeikä oli 65 vuotta. Eläkettä varten täytyi alkuvaiheessa rekisteröidä suurin piirtein vuosina 1897–1946 syntyneitä työntekijöitä. Siispä kaksi numeroa riitti aivan hyvin syntymävuoden yksiselitteiseen ilmaisemiseen. Syntymävuosisata oli aina pääteltävissä.

Työeläkenumeron rakenne periytyi puutteineen myös henkilötunnukseen. 100-vuotiaaksi eläminen oli 1960-luvun alussa hyvin harvinaista. 100 vuotta täyttäneet olivat oikeastaan poikkeustapauksia. Ehkäpä jo käyttöön otettua tunnusta ei haluttu muuttaa tällaisen poikkeusjoukon vuoksi. Tuskinpa tunnuksen suunnittelijat myöskään osasivat ennustaa, että tunnus on lähes sellaisenaan käytössä vielä 50 vuoden kuluttuakin ja että niitä on jaettu jo kolmelta vuosisadalta. Olihan ensimmäiset tietokoneet saatu Suomeen vasta muutamia vuosia aiemmin.

Työeläkenumeron ja henkilötunnuksen puolustukseksi todettakoon, etteivät ne ole vuosiluvun suhteen poikkeuksellisia. Aiemmin oli tietojärjestelmissä muutenkin yleistä, että vuosiluku merkittiin kahdella numerolla. Näin toimien säästettiin tilaa muistista, näytöltä ja tulosteilta. 1900-luvun lopulla jouduttiin moniin tietojärjestelmäremontteihin, etteivät systeemit aivan sekoaisi vuosiluvun kääntyessä 2000-luvun puolelle. Myös henkilötunnus joutui remontin kohteeksi. Remontti koski välimerkkiä.

Mikä 2000-luvulla syntyneiden välimerkiksi?

2000-luvulla syntyneille tarvittiin uusi välimerkki. Sen valinta ei ollut aivan yksinkertaista. 1990-luvun puolivälissä harkittiin useita vaihtoehtoja ennen kuin työ saatiin päätökseen. Pidettiin tärkeänä, että uusi välimerkki sopi tietojärjestelmiin ilman suuria muutoksia. A-kirjain tuli lopulta valituksi vähiten huonona. Väestötietoasetukseen se lisättin vuonna 1997.

Seuraavassa on listattu hylättyjä ehdokkaita 2000-luvun välimerkiksi.

Passiperusteella henkilötunnukseen ei oikeasstaan kelpaisi mikään välimerkki, ei plussa eikä yhdysviivakaan. Koneluettavan passin tietosivun alalaidassa nimittäin ainoat sallitut merkit ovat A–Z ja 0–9 sekä välilyöntiä vastaava pienempi kuin -merkki (<). Niinpä passissa onkin yhdysmerkki (ja ilmeisesti myös plusmerkki) korvattu <-merkillä.

A-kirjaimen keksijäksi on mainittu Hannu Luntiala, myöhemmin Väestörekisterikeskuksen ylijohtaja. (Välinoro 2014)

Välimerkkiuudistus 2023

Vuoden 2023 alusta tuli voimaan välimerkkiuudistus, jossa otettiin käyttöön uusia välimerkkejä. Niillä turvataan tunnusten riittävyys mm. maahanmuuttajille. Uudet välimerkit ovat 1900-luvulla syntyneille Y, X, W, V ja U sekä 2000-luvulla syntyneille B, C, D, E ja F. Vanhat tunnukset eivät uudistuksessa muuttuneet.

Ilman uudistusta tunnukset olisivat loppuneet tietyiltä päiviltä. Vanhat välimerkit käytetään loppuun kultakin syntymäpäivältä, siis päiväkohtaisesti. Uusia välimerkkejä käytetään edellä luetellussa järjestyksessä niille, joille tunnuksia ei muuten riitä.

Välimerkkiuudistuksen myötä henkilötunnus on jatkossa merkitsevä vain kokonaisena merkkijonona. Toisin kuin aiemmin, uudistuksen myötä voidaan antaa tunnuksia, jotka eroavat vain välimerkin kohdalla, esimerkiksi 010101A999X ja 010101B999X. Tarkistusmerkin laskenta ei muutu eikä välimerkkiä oteta siinä edelleenkään huomioon.

Uusiksi välimerkeiksi valittiin tarkoituksella kirjaimia. Välimerkeiksi ei esitetty numeroita, jotta tunnuksen alku- ja loppuosa erottuisivat toisistaan paremmin. Sellaisten välimerkkien kuin *, ?, ! ja = käyttö taas nähtiin ongelmalliseksi tietojärjestelmissä, joissa näillä merkeillä voi olla muu käyttötarkoitus. Tällaiset välimerkit olisivat myös voineet aiheuttaa merkistöongelmia. (Valtiovarainministeriö 2022)

Ennakoidaan, että uusia välimerkkejä tarvitaan vain hyvin vähän, pelkästään maahanmuuttajille. Uudistus johtaakin siihen, että uudet välimerkit paljastavat henkilön olevan maahanmuuttaja. (Valtiovarainministeriö 2022)

Numeroinnin kulku ja yksilönumerot

Työeläkenumero ⇒ Sosiaaliturvatunnus ⇒ Henkilötunnus

Kansalaisten numerointi alkoi työeläkenumeroiden jakamisella. Eläketurvakeskus (ETK) aloitti työväestön numeroinnin 13.11.1962. Tuolloin perustettiin työsuhderekisteri. Työeläkenumero painettiin työeläkekorttiin. Numeroa tarvittiin, kun työnantaja ilmoitti palkkatiedot eläkeyhtiölle. Numero varmisti, että työnteko kartutti aina oikean henkilön eläkettä.

Ensimmäiset työeläkekortit lähetettiin loppuvuonna 1962 lyhyissä työsuhteissa olleille ns. LEL-vakuutetuille työntekijöille. Pääosa LEL-vakuutetuista sai työeläkekorttinsa jo helmikuuhun 1963 mennessä, jolloin kortteja oli jaettu noin 215 000. LEL-työntekijät olivat siis uuden tunnusjärjestelmän koekaniineja – tai pioneereja. TEL-vakuutettujen työntekijöiden (tavanomainen ansiotyö) rekisteröinti pääsi vauhtiin 1963, jolloin ETK:n rekistereihin otettiin noin 550 000 TEL-työntekijää. Vuoden 1963 päättyessä oli työeläkekortteja jaettu 1 090 000 LEL- ja TEL-vakuutetulle työntekijälle. Vuoden 1964 loppuun mennessä oli ehditty rekisteröidä jo noin 1 400 000 työntekijää.

Syksyllä 1964 myös Kansaneläkelaitos (Kela) alkoi numeroida kansalaisia. Kela jakoi sosiaaliturvatunnusta. Tunnuksen Kela merkitsi perustaamaansa sosiaaliturvatunnusrekisteriin (STR). Siihen rekisteröitiin seuraavina vuosina koko kansa. Samaan aikaan ETK jatkoi työeläkenumeron jakamista.

Sotu-rekisterin perustaminen liittyi uuteen sairausvakuutuslakiin. Kelan sairausvakuutustoimistot avautuivat 24.8.1964. Sitä mukaa kun asiakas (tai hänen perheenjäsenensä) asioi sairausvakuutustoimistossa, asiakkaan henkilötiedot rekisteröitiin Kelassa ja hänelle määritettiin sosiaaliturvatunnus. Asiakkaan sotu merkittiin hänelle postitettavaan sairausvakuutuskorttiin. Korttia tarvittiin asioitaessa apteekeissa ja lääkäreissä. Marraskuun puolivälissä 1964 sairausvakuutuskortteja oli kirjoitettu 750 000 kappaletta. Samoihin aikoihin lähetettiin ensimmäinen erä sosiaaliturvatunnuksia rekisteröitäväksi kirkonkirjoihin ja siviilirekistereihin.

Sotu-rekisterin keräys kesti muutaman vuoden. Sotu-rekisterin tiedot perustuivat virallisten väestörekisterien eli kirkonkirjojen ja siviilirekisterien tietoihin. Annettu sotu puolestaan merkittiin näihin väestörekisteriasiakirjoihin. Näin sotusta tuli kansalaisen virallinen tunnus, joka ei liittynyt pelkästään sosiaaliturvaan tai eläkkeeseen.

Syyskuun 1965 loppuun mennessä sotun oli saanut 2 139 000 suomalaista. Tässä vaiheessa rekisteröinti sujui keskitetysti paikkakunta kerrallaan: syksyllä 1965 oli käynnissä helsinkiläisten rekisteröinti, ja siitä oli tarkoitus jatkaa muihin paikkakuntiin. Vuoden 1966 syksyllä sairausvakuutuskortteja oli postitettu jo noin 4,1 miljoonaa, kun maan väkiluku oli 4,6 milj. Häggmanin (1997, s. 150) mukaan rekisteri alkoi vuoden 1967 tienoilla olla sekä luotettava että kattava.

Sosiaaliturvatunnusrekisteri valmistui 1968. Nyt kaikille oli saatu sosiaaliturvatunnus. Sosiaaliturvatunnusrekisteristä tulostettiin 87 000-sivuinen luettelo, ns. Maamme-kirja, alkukesästä 1968. Kirjassa, jossa on yhteensä 330 osaa, on yksi rivi jokaista sosiaaliturvatunnusta kohden.

Mahdollisuuksien mukaan työeläkenumero ja sosiaaliturvatunnus pyrittiin saamaan samoiksi. Tämä tapahtui niin, että ETK ilmoitti Kelalle työeläkekortin numerot ja henkilötiedot. Ihmisiä pyydettiin myös näyttämään työeläkekortti Kelan toimistossa. On arvioitu, että työeläkenumero saatiin 90-prosenttisesti kopioiduksi myös sosiaaliturvanumeroksi. Toisaalta osalle kansasta kävi niin, että työeläkenumero ja sosiaaliturvatunnus olivatkin eri numerot. Tällaisia henkilöitä oli noin 430 000.

Kela jatkoi uusien numeroiden antamista mm. vauvoille. Vuoden 1970 huhtikuuhun mennessä sosiaaliturvatunnusrekisteriin oli kirjattu 5,124 miljoonaa tietuetta. Arvatenkin siis sosiaaliturvatunnuksia oli myönnetty sama määrä. Rekisterin tallettamiseen tarvittiin tuolloisella tekniikalla 18 magneettinauhaa. (Kokko 1970)

Ilmeisesti henkilötunnus annettiin ensin vain Suomessa asuvalle väestölle. Poissaoleva väestö eli ulkomaille muuttaneet kirjattiin 1971–1972.

Vuonna 1969 perustettiin Suomeen uusi viranomainen, Väestörekisterikeskus (VRK). Se perusti suomalaisista atk-pohjaisen väestörekisterin vuonna 1971. Kela luovutti sosiaaliturvatunnusrekisterinsä väestörekisterin pohjaksi. Vuonna 1971 voimaan astuneen asetuksen myötä tunnuksen nimeksi tuli virallisesti henkilötunnus. Henkilötunnuksen antoa hoiti edelleen Kansaneläkelaitos, kunnes syksyllä 1974 tehtävä siirtyi Väestörekisterikeskukselle.

Uusien henkilötunnusten antamisesta kertoo 1974 Väestörekisterikeskuksen systeemisuunnitelma seuraavaa: Henkilötunnuksia antoi vain Väestörekisterikeskus. Uusi tunnus annettiin seuraavissa tapauksissa: henkilön syntymä; ulkomaan kansalaisen muuttaessa ensimmäistä kertaa Suomeen tai henkilölle ei ole aikaisemmin jostain muusta syystä annettu henkilötunnusta; henkilön syntymäaikaa tai sukupuolta korjataan.

Henkilötunnuksen antaminen siirtyi maistraattien tehtäväksi 1993.

Ulkomaalainen voi nykyisin saada suomalaisen henkilötunnuksen muuttaessaan Suomeen vakinaisesti. Tietyissä tilanteissa myös tilapäisesti Suomeen muuttava voi saada henkilötunnuksen, esimerkiksi työnteon takia. Myös diplomaatti- tai vastaavassa asemassa olevat ulkomaalaiset voivat saada henkilötunnuksen. Maistraattien lisäksi henkilötunnuksia antavat Suomen ulkomaan edustustot, Maahanmuuttovirasto (aiemmin poliisi) ja verotoimistot. (VRK 2017)

Työeläkenumeron kohtalo

Työeläkekortin numerolla on nykyisten henkilötunnusten kannalta historiallinen merkitys. Osa henkilötunnuksista (1 246 000) on alun alkujaan annettu työeläkenumeroiksi.

Työeläkenumero ei ollut täysin onnistunut ratkaisu. Numeron rakenne oli tehtävään erinomainen, mutta sen jakotapa oli puutteellinen. Numero jaettiin työntekijälle hänen omien työsuhdeilmoitustensa perusteella. Järjestelmän alkuvaiheessa työntekijä saattoi nimenkirjoitustavan eroavuuksien tai väärästä syntymäajasta johtuen saada useita työeläkenumeroita. Näitä oli tapauksia oli yhteensä yli 400 000!

Niistä työeläkenumeroista, jotka poikkesivat henkilötunnuksesta, luovuttiin 1970-luvulla: 1970 alkaen ei ETK enää antanut uusia työeläkekortin numeroita, vaan työeläkekorttiin painettiin sotu (eli hetu). 1951 syntyneet lienevät viimeinen ikäluokka, joka on erillisen eläkenumeron voinut saada, jos sotua ei vielä ollut saatavissa. Vuonna 1972 alkoi ETK muutenkin käyttää ensisijaisesti henkilötunnusta. Kun työeläkekorttien jakaminen lopetettiin 1977, oli työsuhdetiedot ETK:ssa jo lähes poikkeuksetta rekisteröity henkilötunnukselle.

Yksilönumeroiden jakojärjestys

Yksilönumero kertoo ihmisten rekisteröintijärjestyksestä. Alkuaan yksilönumero jaettiin tiettävästi päivittäin juoksevassa järjestyksessä numerosta 002 alkaen. Käytännössä ihminen sai oman sukupuolensa seuraavan vapaan numeron.

Kaikkia numeroita ei ole suinkaan jaettu 002:sta alkaen. Vuodesta 1964 alkaen on käytetty tiettyjä numeroalueita. Alueista on tietoa alempana olevassa taulukossa.

Ensimmäisenä valmistuneen työeläkekortin yksilönumero oli ETK:n mukaan 009. Korttien valmistus ei siis tapahtunut välttämättä numerojärjestyksessä. Vaihtoehtoisesti numerointi ei alkanut aivan alusta. Tarkempaa tietoa ei ole.

Vuoden 1974 väestörekisterin systeemisuunnitelma kuvaa yksityiskohtaisesti henkilötunnusten jakoa. Henkilötunnus annettiin tietyin aikavälein erityisessä rekisteriajossa useille henkilöille kerrallaan. Numerointi suoritettiin erikseen miehille ja naisille: Yksilönumeroksi annetaan sallitun alueen suurimman annetun yksilönumeron jälkeinen numero. Välissä olevia mahdollisesti käyttämättömiä yksilönumeroita ei anneta. Yksilönumeroille oli varattu tietyt numeroalueet, joita siis täytettiin pienimmästä numerosta lukien. Tuolloin uusille tunnuksille oli varattu seuraavat alueet: 1.7.1897–31.12.1948 syntyneille 450–850 ja muille 002–549.

Vuoden 1981 tietosanakirjaselityksen mukaan Yksilönumeroksi annetaan ensimmäinen käyttämättä oleva numero kunakin päivänä syntyneitä varten varatusta numerosarjasta siinä järjestyksessä, jossa henkilöt ilmoitetaan rekisteröitäviksi. – – Vanhempien tai holhoojan on ilmoitettava lapsi väestörekisteriin 2 kk kuluessa syntymästä. (Spectrum 1981)

Nykyisin yksilönumeroksi tulee syntymäpäivän ensimmäinen juoksevassa järjestyksessä rekisteröintihetkellä vapaana oleva numero, sukupuolen mukaan (Välimäki 2006). Vuodesta 1981 käytäntö on kuitenkin muuttunut siten, että numero annetaan jopa samana päivänä kuin lapsi on syntynyt.

Syntyvien vauvojen numerointi on nykyisin (1.7.1997 alkaen) numeroalueella 450–899. Jos alueen numerot eivät riitä, on 25.9.2009 jälkeen voitu antaa vapaa numero myös alueelta 002–549. Maahanmuuttajien numeroalueissa ei ole 25.9.2009 jälkeen vastaavaa aluerajausta, vaan heille annetaan jokin vapaa numero. (VRK 2017)

Ihmisille, joiden syntymäaika eroaa vain vuosisadan osalta (esim. 1.2.1880 ja 1.2.1980), ei anneta samaa yksilönumeroa. Käytäntö on perua ajalta, jolloin syntymävuosisata ei näkynyt tunnuksen välimerkistä. Nykyisin käytäntö on tarpeen sekaannusten välttämiseksi, sillä tarkistusmerkki ei paljasta vuosisadan vaihtumista toiseksi vahingossa. Näin voidaan varmistaa, että kahdella ihmisellä ei ole samantapaista henkilötunnusta siten, että ne eroaisivat vain välimerkin kohdalta.

Suomenkieliseen Wikipediaan 2009 nimettömänä kirjoitetun tiedon mukaan työeläkenumerot olisivat alkaneet 002:n sijaan 001:stä. En ole löytänyt vahvistusta tai tyrmäystä tälle tiedolle. Asiasta tietävä voi ottaa yhteyttä minuun. Väestörekisteristä on erikseen siivottu 000-numerot vuonna 1977, koskematta kuitenkaan mahdollisiin 001-numeroihin. Ei ole tiedossa, oliko rekisterissä ainoatakaan 000- tai 001-numeroa ja miten ne sinne olisivat joutuneet.

Yksilönumeroiden jakoalueet eri aikoina

Yksilönumeroiden numeroalueista on löytynyt tietoja, joiden perusteella voidaan tehdä numerointiin liittyviä päätelmiä. Seuraavaan taulukkoon on listattu käytetyt numeroalueet eri aikoina. Yksilönumeroksi on annettu sukupuolen mukainen seuraava vapaa numero syntymäpäivän perusteella. Taulukon tiedot perustuvat eri lähteistä yhdisteltyihin tietoihin ja päätelmiin, joten niissä voi olla epätarkkuuksia ja/tai virheitä. Olennaista on lisäksi, että jo annettu työeläkenumero pyrittiin kopioimaan sotuksi ja toisin päin.

Yksilönumeron jakoalueet eri aikoina
JakoaikaNumeroalue
Syntymäaika
1962–1964Työeläke­nro (ETK)
1.7.1897–1946002–
1964–1970Sotu (Kela)Työeläke­nro (ETK)
–⁠30.6.1897002–549ei numeroa
1.7.1897–1946450–849002–449 (ja 900–999a)
1947–1948002–549 ja 450–849btieto puuttuu
1949–1970002–549550–999
1971–1974Hetu (Kela)
1971–1974002–549
1974–25.9.2009Hetu (VRK)
–⁠30.6.1897002–549
1.7.1897–1948450–849
1949–30.6.1997002–549c
1.7.1997–25.9.2009[450]d–899
25.9.2009 jälkeenHetu (VRK, DVV)
syntyvät[450]d–899, toissijaisesti 002–449
muut002–899
a Aluetta 900–999 käytettiin työeläkenumeroihin pienempien numeroiden loputtua, erityisesti elokuussa 1945 syntyneille. Alue ei ole käytössä sotussa/hetussa.
b Tiedot 1947–1948 syntyneiden numeroalueesta ovat ristiriitaiset. Alun perin heidät numeroitiin kuten 1949 syntyneetkin, sotu alueelta 002–549 (Varho 1993). Myöhempien tietojen mukaan heille annetaan hetu alueelta 450–849 kuten 1946 syntyneillekin (VRK 1974 ja 2017). Todennäköisesti Kela aloitti 002:sta 1964 ja jatkoi 450:stä vuonna 1965/1966 ikäluokan täytettyä 18 vuotta. Varhon mukaan 18-vuotiaille jo annetut sotut toimitettiin ETK:lle työeläkenumeroiksi.
c Alueeksi oli varattu 002–549 (VRK 1974). Ilmeisesti kaikkea ei tarvittu, sillä myöhemmin alueen kerrottiin olleen 002–449 (VRK 2017).
d Alue tosin alkaa numerosta 450, mutta koska alkupään numerot kuuluvat 100 vuotta vanhemmille, käytännössä on annettu yli 500:n meneviä numeroita. (Teppo Vuori)

Numeroalueiden alarajat ovat ylärajoja varmempia. Ylärajoja ei tavallisesti ole saavutettu. Alarajaltakaan ei aina ole voitu lähteä, jos alimmat numerot on jo ehditty antaa aiemmin. 100 vuotta nuorempien yksilönumero on (yleensä) suurempi kuin tasan 100 vuotta vanhemmilla.

30.6.1897 mennessä syntyneet vanhimmat ikäluokat voitiin numeroida yksinkertaisesti aloittaen 002:sta.

1.7.1897–31.12.1946 syntyneiden kanssa jouduttiin monimutkaisempaan järjestelyyn. Se liittyy työeläkejärjestelmään. Eläke koski juuri tämän ikäisiä. Heitä numeroitiin alkaen sekä numerosta 002 että 450. Näin jouduttiin tekemään, etteivät sosiaaliturvatunnukset olisi menneet päällekkäin yhtä aikaa jaettujen työeläkenumeroiden kanssa. Näin jouduttiin tekemään ensin 1946 syntyneisiin asti, sitten 1948 syntyneisiin asti.

1.1.1949–30.6.1997 syntyneet voitiin numeroida helposti 002:sta alkaen. Eläkkeen takia he eivät tarvinneet erityisjärjestelyjä, koska he olivat alaikäisiä tai syntyivät vasta myöhemmin. Ennen pitkää numerointia ei kuitenkaan voitu enää aloittaa 002:sta. Mitä lähemmäs vuotta 1997 tultiin, sitä suuremmasta numerosta numeroinnin on täytynyt alkaa. Se johtuu siitä, että 100 vuotta vanhemmat olivat jo ottaneet alkupään numerot. Numeroita oli tarvittu sitä enemmän, mitä enemmän vanhusikäluokkaa oli numerointiaikana 1964–1968 vielä hengissä. 1890-luvun puolivälissä tarve on ollut kymmeniä numeroita päivässä, joten 1990-lukulaisille on täytynyt jäädä vain tätä isommat numerot. Päivittäistä vaihtelua tietysti on ollut suuntaan jos toiseen.

1.7.1997 alkaen syntyneille tapahtui muutos, täsmälleen sata vuotta 1.7.1897 jälkeen. Heidät on numeroitu aloittaen numerosta 450, käytännössä korkeammastakin. Henkilötunnuksia tutkineen Teppo Vuoren mukaan numerointi alkaa nykyisin 500:sta tai sitä suuremmasta numerosta. Lukua 500 ei voida pitää tarkkana rajana, sillä 500:n ylittäviä numeroita on käytetty jo 1900-luvun alussa syntyneille. Lieneekin niin, että numerointialue alkaa jostain 500:n yläpuolelta vaihdellen päivittäin sen mukaan, mitkä numerot on jo kulutettu sata vuotta vanhemmille.

17.1.1999 alkaen estettiin seuraavat yksilönumerot: helvetin numero 666 ja seksistinen keinunumero 696. Lainausmerkeissä olevat ilmaisut ovat Väestörekisterikeskuksen määritelmiä. (VRK sähköposti 2019)

25.9.2009 tapahtui jälleen uusi muutos. Syntyneet numeroidaan ensisijaisesti 450:stä alkaen niin kuin aiemminkin, aina 899 asti. Jos numerot eivät riitä, numerointia voidaan toissijaisesti jatkaa 002:sta alkaen. Muiden kuin vastasyntyneiden osalta numeroalueista on luovuttu kokonaan. Heille annetaan jokin vapaa numero.

19.12.2023 alkaen on yksilönumeroiden loputtua alettu tarvittaessa antaa uusi välimerkki ja sellainen yksilönumero, joka on ollut jo käytössä toisen välimerkin kanssa.

Henkilötunnuksen yksilönumeroalueet

Yhteenvetona yllä olevista tiedoista voidaan esittää käytetyt yksilönumeroalueet syntymäajan mukaan. Taulukon tietoja ei ole varmistettu aidoista henkilötunnuksista ja ne ovat siten ehkä tosia:

Henkilötunnuksiin käytetyt yksilönumeroalueet
SyntymäaikaNumeroalue (varmistamaton)Estetyt numerot
–⁠30.6.1897002–549
1.7.1897–31.12.1948002–449 ja 450–849
1.1.1949–30.6.1997002–549
1.7.1997–17.1.1999[450]a–899
17.1.1999–25.9.2009[450]a–899666, 696
25.9.2009 jälkeen[450]a–899, toissijaisesti 002–449666, 696
a Todennäköisesti yli 500

Tunnuksia on 25.9.2009 jälkeen voitu jakaa taulukon numeroalueiden ulkopuolelta, pysytellen kuitenkin numeroissa 002–899.

Paljastuuko henkilötunnuksesta työnteko tai maahanmuutto?

Koska henkilötunnukset on annettu tietyssä järjestyksessä, voidaan niistä tehdä tiettyjä päätelmiä. Seuraavassa esitettyä voidaan pitää enemmänkin viihteellisenä päättelynä kuin vankkana tietona.

Olitko töissä 1960-luvulla?

Tiettyjen vuosien henkilötunnuksista voidaan arvioida niiden todennäköistä antajaa. Jos ajalla 1897–1946 syntyneen henkilön yksilönumero on ETK:n käyttämällä välillä 002–449, on kyseessä työeläkenumero. Voidaankin arvella hänen olleen TEL/LEL-eläkkeen alaisessa työsuhteessa 1962–1968. Jos taas numero on tätä suurempi, hän ei liene ollut tällaisissa töissä ainakaan 1962–1963, koska hänellä on alun perin Kelan myöntämä sosiaaliturvatunnus.

Vastaavaa päättelyä voidaan yrittää vuonna 1947–1948 syntyneille, joiden henkilötunnuksen loppuosa on vähintään 550. Jos näin olisi päässyt käymään, kyseinen henkilö lienee ollut työsuhteessa 1964–1968 välisenä aikana, jolloin hän olisi saanut työeläkenumeron ETK:lta. Eläkenumero olisi sittemmin siirtynyt sosiaaliturvatunnukseksi.

On huomattava päättelyketjun epävarmuus. Työeläkenumero ei koskenut yrittäjiä tai edes kaikkia työntekijöitä. Mitään tietoa ei ole saatavissa niistä, joiden eläkenumero ja sosiaaliturvatunnus poikkesivat toisistaan, eikä niistä, jotka saivat tunnuksen Kelalta mutta pääsivät sen jälkeen töihin. Näiden henkilöiden lukumäärä on tuntematon.

Olitko ulkomailla?

Kuten edellä todettiin, numerointi aloitettiin 1960-luvulla työeläkeasioiden ja Kelassa asioinnin yhteydessä. Vuosina 1962–1971 ulkomailla pysytelleet suomalaiset ovat todennäköisesti saaneet henkilötunnuksen muita myöhemmin. Poissaolevan väestön tiedot on tiettävästi rekisteröity vasta 1971–1972. Ulkomailla asuneiden yksilönumerot lienevät tästä syystä suuremmat kuin Suomessa asuneilla. Tämä arvelu perustuu päättelyyn eikä asiasta ole täyttä varmuutta.

Oletko maahanmuuttaja?

Jos henkilötunnuksen välimerkki on jokin muu kuin +, - tai A, kyseessä on todennäköisesti maahanmuuttaja, joka on saapunut Suomeen vuonna 2023 tai sen jälkeen.

Jos välimerkki kuitenkin on tavallinen +, - tai A, voidaan yrittää yksilönumeron avulla. Vuoden 1968 jälkeen Suomeen muuttaneiden yksilönumeron pitäisi olla suurempi kuin samana päivänä Suomessa syntyneiden numero. Oletus perustuu siihen, että syntyjään suomalaisille olisi jaettu yksilönumerot järjestyksessä pienimmästä alkaen. Maahanmuuttajan saavuttua Suomeen on jäljellä enää ”suuria” numeroita. Tämä sääntö on kuitenkin hyvin epämääräinen, sillä maahanmuuton paljastuminen yksilönumerosta edellyttäisi sen tietämistä, mitkä ovat syntyjään suomalaisten numerot tuona päivänä. Ei myöskään ole tiedossa, kuinka paljon numeroinnissa on aukkoja, joita myöhemmin voidaan täydentää maahanmuuttajilla. Teppo Vuoren mukaan erään irakilaispakolaisen yksilönumero on alle 200 eli siis melko pieni. Lisäksi numerointialueita on vuonna 2009 vapautettu siten, että maahanmuuttaja voi saada suomalaissyntyistä pienemmänkin numeron. Käytännössä henkilötunnuksen loppuosa ei siis paljasta, onko henkilö maahanmuuttaja vai ei.

Entä voisiko henkilötunnuksen alkuosasta voi saada viitteitä maahanmuutosta? Jos maahanmuuttajan todellinen syntymäpäivä on tuntematon, hänen syntymäpäiväkseen voi väestörekisteriin olla merkitty 1.1. (tai 1.7.). Tokihan nämä päivät ovat aivan tavanomaisia syntymäpäiviä kantasuomalaisillekin. Näin ollen ei alkuosastakaan voi arvausta luotettavammin havaita maahanmuuttoa. Kuitenkin jos syntymäpäivä on 0101 ja yksilönumero suuri, maahanmuuton todennäköisyys vaikuttaa korkealta.

Oletko evakko?

Näkyykö henkilötunnuksesta, että henkilö on Karjalan evakko? Onko henkilötunnukseen siis kirjattu, että henkilö on syntynyt luovutetulla alueella? Vastaus on yksiselitteisesti, että ei näy. Evakoita ei ole henkilötunnuksen yhteydessä rekisteröity erikseen eikä heitä ole koodattu maahanmuuttajiksi, kuten ei tietysti pitäisikään.

Vanhimmat tunnukset

Miltä syntymävuodelta ovat vanhimmat jaetut tunnukset? Vanhimpia henkilötunnuksia on pakostakin annettu vain hyvin vähän, sillä vanhimpia ihmisiäkin on elossa vain vähän kerrallaan.

Vanhimmat tunnukset lienee annettu 1850- ja 1860-lukujen taitteessa syntyneille. Väestörekisterikeskuksesta saadun arvion mukaan aikaisimmat oikeat tunnukset olisivat 1850-luvun lopulta.

1850-luvulla syntyneen hetu herättää ihmetystä, sillä se olisi täytynyt antaa vainajalle. Ensimmäisiä sosiaaliturvatunnuksia luotaessa 1964 vanhimpien elävien suomalaisten syntymävuosi oli Tilastokeskuksen mukaan 1861. Viimeiset 1850-luvulla syntyneet ovat kuolleet vuosina 1962–1963. On toki mahdollista, että 1850-luvulla syntynyt olisi saanut tunnuksen vielä kuolemansa jälkeen. Eläketurvakeskuksesta saadun selityksen mukaan näin olisi saattanut käydä, jos vainajan perillisille olisi maksettu eläkettä. Tarkempaa tietoa ei tähän saatu.

Seuraavaan taulukkoon on kerätty vuosina 1962 ja 1964 elossa olleiden vanhimpien suomalaisten tiedot. Työeläkenumeroiden jako alkoi 1962 ja sosiaaliturvatunnusten vastaavasti 1964.

Suomen vanhimmat 1962 ja 1964
SyntynytElossa 1962Elossa 1964Kuollut
18501 nainen01962
18581 nainen0 1962
18591 mies, 1 nainen01962–1963
18601 mies, 2 naista01962–1963
18617 henkeä2 naista1962–1968
186216 henkeä7 naista1962–1967
186324 henkeä8 henkeä1962–1967
186442 henkeä8 henkeä1962–1968
Lähde: Tilastokeskus: Suomen virallinen tilasto / Väestömuutokset: kuolleiden määrät syntymävuosittain (1962–1979)

Taulukosta voi arvioida vanhimpien mahdollisten tunnusten lukumääriä. Todennäköisesti osa vanhuksista ei ole ehtinyt saada tunnusta ennen kuolemaansa. Toisaalta onhan tunnuksia saattanut mennä vainajillekin. Mahdollisia Suomeen tai Suomesta pois muuttaneita ei ole otettu huomioon.

Teknisesti vanhin henkilötunnus voisi olla päivätty 1800. Väestörekisterikeskuksen mukaan sellainen onkin olemassa. Kyseessä kuitenkin on vahinko: 1900 syntynyt on merkitty 100 vuotta liian vanhaksi. Tunnus on sittemmin passivoitu. Ilmeisesti väestörekisterissä on muitakin virheellisiä 1800-luvun syntymävuosia.

Keinotekoiset henkilötunnukset

Keinotekoinen henkilötunnus eli keinotunnus on henkilötunnus, jonka loppuosa alkaa numerolla 9. Keinotunnusta tarvitaan, jos henkilöllä ei ole virallista henkilötunnusta tai tunnus ei ole tiedossa.

Oikean henkilötunnuksen yksilönumero vaihtelee välillä 002–899. Keinotunnuksiin käytetään aluetta 900–999. Keinotunnus ei ole virallinen henkilötunnus, vaikka se löytyisikin viranomaisen rekistereistä tai virallisista papereista.

Keinohenkilötunnuksista on aikanaan säädetty vuoden 1984 Valtionhallinnon standardissa VHS 1021 Henkilötunnuksen esitysmuoto. Standardin mukaan keinotekoisia tunnuksia sai antaa vain väestörekisterikeskuksen luvalla. Tunnuksia varten virastolle tai laitokselle myönnettiin numerosarja väliltä 950–999. Keinotekoisia tunnuksia sai käyttää vain viraston tai laitoksen sisällä. (Jos kuitenkin tunnuksia jouduttiin luovuttamaan viraston tai laitoksen ulkopuolelle, keinotunnus ei saanut muistuttaa virallista henkilötunnusta. Tällöin yksi tai useampi yksilönumeron numeroista korvattiin jollain kirjaimella. Tarkistusmerkki jäi pois. Tämän käytännön laajuudesta ei ole tietoa.)

Aikanaan VRK oli antanut eri numerosarjat eri viranomaisten käyttöön. Nykyään näin ei kuitenkaan enää ole, vaan väli 900–999 on viranomaisten vapaassa käytössä. (Valtiovarainministeriö 2020, Liite 8) Aluetta 950–980 käyttävät ainakin Eläketurvakeskus, Kela, Valtiokonttori ja Liikenteen turvallisuusvirasto. (VRK 2017)

Sama keinotunnus voi tarkoittaa eri henkilöä eri tietojärjestelmissä. Toisaalta samalla henkilöllä voi olla eri järjestelmissä eri keinotunnus.

Keinotunnukset ovat laajasti käytössä terveydenhuollossa. Siellä niitä annetaan vastasyntyneille, ulkomaalaisille ja potilaille, joiden tunnusta ei saada selville (potilas tajuton tai sekava). Verohallinnolla on noin 70 000 keinotunnusta ulkomaalaisilla ja turvapaikanhakijoilla. Kelalla on noin 14 000 keinotunnusta hetuttomille. Eläketurvakeskuksessa keinotunnuksia annetaan tuhansia vuosittain. (VRK 2017)

Kuka saa henkilötunnuksen?

Henkilötunnuksia annetaan nykyisin seuraaville henkilöryhmille. (Valtiovarainministeriö 2020, Liite 8)

Suomessa elävänä syntyvät lapset saavat henkilötunnuksen syntyessään. Terveydenhuolto ilmoittaa lapsen syntymästä väestötietojärjestelmään. Nykyisin ilmoitus tehdään lähes aina sähköisesti, ja henkilötunnus tulee vastauksena ilmoitukseen. Kuolleena syntynyt ei saa henkilötunnusta. Jos lapsen ulkomaalainen äiti ei ole Suomen väestötietojärjestelmässä, lapsi ei saa Suomen henkilötunnusta.

Ulkomailla syntyvät lapset, jotka saavat Suomen kansalaisuuden suomalaisen vanhempansa perusteella, saavat suomalaisen henkilötunnuksen.

Suomeen ulkomailta adoptoitavat lapset, jotka saavat Suomen kansalaisuuden, saavat myös suomalaisen henkilötunnuksen.

Suomeen muuttavat ulkomaalaiset voivat saada suomalaisen henkilötunnuksen. Ulkomaalainen saa tunnuksen, kun hän saa Suomesta kotikunnan. Tunnuksen voi saada myös silloin, kun ulkomaalainen saa luvan oleskella Suomessa tai kun hänen oleskeluoikeutensa rekisteröidään. Tunnuksen voi saada myös opiskelun, työnteon tai vastaavan syyn vuoksi.

Ulkomaalaiset voivat tietyissä tilanteissa saada henkilötunnuksen vaikka eivät oleskelisikaan Suomessa. Tunnus voidaan antaa verotusta, eläkettä tai sosiaaliturvaa varten.

Henkilötunnuksen muuttaminen

Suomalainen henkilötunnus on lähtökohtaisesti muuttumaton (toisin kuin Ruotsissa, jossa välimerkki vaihtuu). Joissain tilanteissa tunnus voi kuitenkin muuttua.

Jo alusta alkaen on säädetty, että virheellinen tunnus on uusittava. Tällaisia tilanteita ovat teknisen virheen sekä syntymäpäivän tai sukupuolitiedon korjaus. Ulkomaalaisen syntymäpäivästä tai syntyneen lapsen sukupuolesta voidaan jälkikäteen saada tarkempaa tietoa. Sukupuolta voi vaihtaa myös tarkoituksella. Nykyisin muita syitä ovat mm. turvallisuusuhka ja väärinkäyttö (toinen henkilö käyttää toisten tunnusta toistuvasti). Muutos ei siis käy kevyin perustein.

Muutokseen vaaditut perusteet ovat aikojen saatossa vaihdelleet. Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta pureutua asiaan tarkemmin. Aiemmin käytettyjä muutosperusteita on listattu mm. päätöksessä Helsingin HAO 15.3.2002 02/0138/2, josta lainaus:

Käytännössä henkilötunnus joudutaan muuttamaan silloin, kun henkilön sukupuoli vaihtuu, koska tunnus on sukupuolen vaihdoksen jälkeen virheellinen. Henkilötunnusta on käytännössä muutettu myös tapauksissa, jossa se on osoittautunut muodoltaan tai ulkoasultaan sellaiseksi, että se loukkaa henkilön itsensä tai hänen vanhempiensa uskonnollista tai eettistä vakaumusta tai sen voidaan katsoa olevan hyvän tavan vastainen tai sen voidaan olettaa vastaisuudessa tuottavan henkilölle kohtuutonta haittaa.

Henkilötunnusta muutettiin vuosina 2010–2018 runsaat tuhat kertaa. Sukupuolen vaihdoksia oli niistä yli 900. Naisesta mieheksi vaihtaminen oli vastakkaista suuntaa yleisempää, 60 % tapauksista. Henkilötunnuksen muuttaminen sukupuolen vaihtumisen vuoksi on 2010-luvulla yleistynyt selvästi. (Valtioneuvosto 2020, Liite 8) Vaihto salassapidon vuoksi on harvinaista. Syynä voi olla todistajansuojeluohjelma tai vainoamisen tai uhkailun kohteeksi joutuminen.

Vanhat henkilötunnukset säilytetään väestörekisterissä. Suomessa vanhaa tunnusta ei anneta uusiokäyttöön kellekään toiselle. Ruotsissahan näin on tehty, kuten edellä kävi ilmi.

Henkilötunnuksen muuttumista on pidetty tietosuojariskinä. Esimerkiksi koulu- tai työtodistuksista saattaa näkyä, että työnhakijalla on aiemmin ollut toinen henkilötunnus. Tällöin hänen sukupuolenvaihdoksensa voi paljastua, vaikka hän itse haluaisi salata sen. Voidaan tosin kysyä, paljastuisiko asia muutenkin esimerkiksi työhaastattelussa.

Henkilötunnus, tuo surkea salasana

Henkilötunnusta käytetään joskus salasanana. Mm. puhelinpalveluissa kysytään henkilötunnusta sen varmistamiseksi, kuka henkilö oikein on. Tämän ”salasanan” tietoturva on valitettavasti heikko. Vakuuttavasti esiintymällä voi henkilötunnuksella saada tietoonsa esimerkiksi toisen terveystietoja.

Henkilötunnusta ei pitäisi käyttää salasanana puhelinpalveluissa tai muuallakaan. Henkilötunnus ei ole salainen tieto. Käytännössä henkilötunnuksen voi saada erilaisista rekistereistä täysin laillisesti. Siksi onkin merkillistä, miksi sitä pidetään salasanana.

Oletetaan kuitenkin, että joku haluaisi löytää toisen henkilötunnuksen ilman, että etsii sitä rekistereistä. Tutkitaan, voiko henkilötunnuksen alku- tai loppuosan arvata.

Henkilötunnuksen loppuosan arvaaminen

Henkilötunnuksen 4-merkkistä loppuosaa käytetään joskus ”tunnuslukuna”. Se on ikävä kyllä heikko tunnusluku.

Erilaisia loppuosia on käytössä 27 838. Jos tietää sukupuolen, jää vaihtoehtoja vielä 13 919. Satunnaisesti arvaamalla tällaisen loppuosan keksiminen on toki hankalaa. Lisätietojen avulla se onnistuu sukkelammin.

Loppuosan arvaamista helpottaa, jos tuntee sukupuolen lisäksi syntymäpäivän. Sehän on useinkin julkisesti saatavilla oleva tieto. Tällöin vaihtoehtoja loppuosaksi jää maksimissaankin vain 449: jokin numero väliltä 002–899 + tarkistusmerkki. Tuntemalla henkilötunnusten rakentumista edes auttavasti voi vaihtoehtoja rajata vieläkin tiukemmin. Oletetaan, että 1900-luvun loppupuolella syntyneen yksilönumero on tavallisesti välillä 002–400 (vauvatilaston mukaanhan syntyneitä oli yleensä 150–250/pv). Vaihtoehtoja jää vain noin 200. Tällöin todennäköisyys ”salasanan” murtumiseen jo yhdellä satunnaisella arvauksella on 0,5 %.

Valistunut arvaaja ei tietenkään arvaa sokkona. Hän aloittaa todennäköisimmistä numeroista ja jatkaa, kunnes osuu kohdalle. Tarvitaan alle 100 arvausta, ja ”salasana” on todennäköisesti murtunut.

Jos sukupuolen ja syntymäpäivän lisäksi pystyy onkimaan vielä henkilötunnuksen tarkistusmerkin, jää vaihtoehtoja käytännössä enää 6–8. Henkilötunnuksen loppuosa on siis jo melkein paljastunut. Tie toisen ihmisen salaisiin tietoihin on nyt lähes vapaa. Jo 4 yrityksellä pääsee todennäköisesti käsiksi tietoihin, jotka on suojattu pelkällä henkilötunnuksen loppuosalla.

Voidaankin todeta, että satunnainen 4-numeroinen PIN-koodi on huikeasti turvallisempi kuin henkilötunnuksen loppuosa. PIN-koodissa vaihtoehtoja on sentään 10 000, kun hetun loppuosassa niitä on vain parisataa, jos sitäkään.

Henkilötunnuksen alkuosan arvaaminen loppuosasta

Koetetaanpa sitten samaa toisin päin. Jos sattuisi saamaan käsiinsä pelkän henkilötunnuksen loppuosan, voiko sen perusteella kehittää koko henkilötunnuksen? Toisin sanoen voiko loppuosasta päätellä syntymäpäivän?

Yhdessä vuodessa on 365 (366) mahdollista syntymäpäivää. Voidaan helposti listata ne mahdolliset syntymäpäivät, jotka käyvät yhteen loppuosan tarkistusmerkin kanssa. Sopivia päiviä on n. 12 vuodessa: yksi per kuukausi.

Jos henkilön iän arvioiminen on mahdollista edes 10 vuoden tarkkuudella, jää meille n. 120 mahdollista syntymäpäivää. Toisin sanoen nappaamalla korttimaksutosite ja päättelemällä ikä ulkonäöstä on käsissä jo hyvät mahdollisuudet: Vaihtoehtoina on noin 120 mahdollisen henkilötunnuksen joukko. Yksi tunnuksista on varmasti oikea.

Jos taas onnistuu onkimaan käsiinsä henkilön syntymävuoden, ja sehän on hyvin usein julkisesti saatavilla, onkin yllättäen jäljellä enää 12 synttärivaihtoehtoa. Toisin sanoen kädessä on 12 potentiaalista henkilötunnusta, joista yksi on väkisinkin oikea!

Jos taas löytää henkilön syntymäpäivän sellaisenaan vaikkapa Facebookista, Wikipediasta tai matrikkelista, ei tarvita mitään arvailuja. Henkilötunnus on jo löydetty. Kiitos. Syntymävuottakaan ei oikeastaan tarvita, pelkkä syntymäpäivä riittää. Vuoden voi laskea loppuosan avulla.

Näin helposti pystyy sopivan henkilötunnuksen generoimaan takaperoisesti. Mietipä siis, mihin loppuosan kirjoitat ja mihin dumppaat paperit, kun et niitä enää tarvitse.

Henkilötunnusten loppumisvaara 2020-luvulla

Vilkas maahanmuutto 2000-luvulla aiheutti sen, että henkilötunnukset uhkasivat loppua tietyiltä päivämääriltä. Ongelma ratkaistiin vuoden 2023 välimerkkiuudistuksessa juuri ennen kuin tunnukset loppuivat. Tämä kappale kuvaa loppumiseen johtaneita syitä ja tarjolla olleita ratkaisuvaihtoehtoja.

Montako yksilönumeroa tarvitaan?

Kun välimerkkiä ei oteta huomioon, erilaisia yksilönumeroita on teoriassa 1000 kappaletta (000–999). Näistä tosin vain 898 numeroa (002–899) on käytössä virallisissa henkilötunnuksissa. Päivittäin Suomessa on syntynyt korkeintaan muutama sata vauvaa. Vauvamäärän puolesta tunnusten riittävyys ei ole ollut ongelma. Tunnuksia tarvitaan kuitenkin myös maahanmuuttajille.

Alkuperäiset kolmen numeron yksilönumerot riittivät käytössä varsin pitkään, lähes 60 vuotta, kunnes vuonna 2023 ne lopulta olisivat loppuneet ilman välimerkkiuudistusta. Se, että yksilönumerossa on nimenomaan kolme numeroa, on harkinnan tulos. Henkilötunnus­toimikunta piti vuonna 1964 kolmea numeroa riittävän pitkänä. Toimikunta otti huomioon mm. päivittäin syntyvien lasten määrän. Todennäköisesti sekin vaikutti, että esikuvassa eli Ruotsin henkilötunnuksessa oli samoin kolme numeroa.

Vauvat

Kaikista päivistä eniten suomalaisia syntyi 24.8.1945, jolloin syntyi tiettävästi 495 vauvaa. Tilastokeskukselta saaduista lukumääristä voi päätellä, että väestörekisterissä olisi 461 tuona päivänä syntynyttä (vuonna 2016) eli yksilönumeroita olisi tarvittu saman verran. Lähes samaan lukemaan päästiin myös 5.9., 20.9. ja 26.8.1945.

Jos suuret ikäluokat jätetään huomiotta, on Suomessa syntynyt noin 110–295 vauvaa päivässä vuosina 1900–2016. Luvut on arvioitu kuukauden vauvamääristä. Yksittäisissä päivissä voi olla poikkeamia ylös- tai alaspäin. Alhaisimmillaan syntyvyys oli lokakuussa 1940, vain 111 vauvaa/päivä. Jos siihen oletetaan korkeintaan ±20 % päiväkohtainen heitto, on Suomessa syntynyt joka päivä ainakin noin 90 vauvaa. Vuosina 1945–1949 syntyi vauvoja enemmän ja toisinaan päästiin selvästi yli 300 vauvan päivässä. Selvän poikkeuksen muodostavat elo–lokakuu 1945, jolloin päivän maksimivauvamäärä oli yllä mainittu 495 (461).

Vauvamääristä arvioituna henkilötunnuksia on tarvittu päivää kohti vajaasta sadasta noin 461:een. Maahanmuutto täytyy ottaa kuitenkin huomioon vauvojen määrän lisäksi. Maahanmuuttajien kirjauskäytännöstä aiheutuu tilastopiikkejä yksittäisten päivien kohdalle edellä mainituista syistä.

Sama syntymäpäivä, eri vuosisata

Vaikkei samana päivänä syntyneiden määrä olisi lähelläkään maksimia, on henkilötunnusten loppuminen uhannut toisesta syystä: Samana päivänä mutta eri vuosisadoilla syntyneille ei ole annettu samaa yksilönumeroa. Esimerkiksi 6.12.1917 syntyneet ovat jo ”kuluttaneet” osan 061217-alkuisista tunnuksista. Jos tunnus 061217-0020 on jo käytetty, kuten varmaan onkin, ei sata vuotta nuoremmalle voi antaa tunnusta 061217A0020. Loppuosa ei ole saanut olla sama, vaikka välimerkki olisikin eri. Tämä käytäntö on ollut voimassa vuoteen 2022 asti.

Tunnusten riittävyys 2007

Väestörekisterikeskus tutki henkilötunnusten riittävyyttä vuonna 2007. Tuolloin löytyi 27 syntymäpäivää, jolloin henkilötunnuksia oli vapaana 40 tai vähemmän. Kaikki olivat naisia ja syntyneet 1998–2007. Siihen aikaan naisille käytetty numeroalue oli 450–898. (VRK 2017)

Koska numerointi tapahtuu järjestyksessä pienemmästä suurempaan, tästä voidaan päätellä, että naisten yksilönumeroissa oli todennäköisesti päästy ainakin 818:een asti, ehkä korkeammallekin. Tämä johtuu siitä, että välillä 820–898 on jäljellä enää 40 erilaista naisen yksilönumeroa. Miehet sen sijaan eivät olleet päässeet näin pitkälle. Havainnosta voidaan tehdä seuraavat todennäköiset johtopäätökset vuoden 2007 tilanteesta:

Tunnukset loppuvat, apua!

2020-luvun taitteessa arviot tunnusten riittävyydestä muuttuivat aiempaa kriittisemmiksi. Syy tähän oli maahanmuuttajien suuri määrä. Aiemmin arvioitiin, että henkilötunnukset loppuisivat vasta viimeistään 2040-luvulla. Tuolloin tunnuksia jouduttaisiin antamaan samasta sarjasta kuin suurille 1940-luvulla syntyneille ikäluokille. (Valtiovarainministeriö 2018) Väestörekisterikeskuksen entinen ylijohtaja Hannu Luntiala puolestaan totesi vuonna 2017, että pullonkaula olivat syksyllä 1947 syntyneet naiset. Heidän henkilötunnuksiaan on jäljellä enää joitain kymmeniä. (Veräjänkorva 2017) Tieto vuodesta 1947 tuntuu kyllä kummalliselta: Syksyllä 1947 ei syntynyt erityisen paljon tyttöjä. Kyseessä saattaakin olla painovirhe: ehkä Luntiala tarkoittikin syksyä 1945. Silloin syntyi valtavasti sekä tyttö- että poikavauvoja.

Vuonna 2018 vähiten tunnuksia oli jäljellä 1.1.1990 syntyneille miehille. Tuolloin jäljellä oli vain 84 tunnusta ja niiden kulumisnopeus oli 1 tunnus/kk. Kaikkia muita tunnuksia oli jäljellä vähintään 90 kappaletta molemmille sukupuolille. (Valtiovarainministeriö 2018)

Suurimmassa loppumisvaarassa olivat tammikuun 1. päivän tunnukset 1900-luvun lopulla syntyneillä. Se johtuu aiemmasta käytännöstä. Syntymäpäivää 1.1. on käytetty maahanmuuttajille, joiden tarkka syntymäpäivä ei ole tiedossa tai joiden matkustusasiakirjoihin tuo päivä on tiedon puuttuessa merkitty. Ohjeistusta on myöhemmin muutettu siten, että että syntymäpäivän ollessa tuntematon käytetään muuta päivää. Syntymäpäiväksi kuitenkin laitetaan 1.1., jos henkilöllä on virallinen asiakirja tälle syntymäpäivälle. (Ränninranta 2021)

Helmikuussa 2022 arvioitiin, että henkilötunnukset voivat loppua jo seuraavana vuonna. Kriittisin tilanne koski mainitsematta jätetyn vuoden ensimmäistä päivää; jäljellä oli enää hieman yli 40 tunnusta miehille. Muutenkin nimenomaan miesten tunnuksia oli jäljellä naisia vähemmän, sillä tunnuksia on annettu miehille enemmän. (Valtiovarainministeriö 2022)

Väestörekisterissä syntymäpäivän 1.1. henkilömäärä on 1,5-kertainen verrattuna vuoden keskimääräiseen päivään. Muita lievästi normaalia yleisempiä päiviä ovat 1.7. ja 21.3. (1,1-kertaiset määrät). Nämä piikit johtunevat maahanmuuttajien kirjaamiskäytännöstä. Joissain maissa kuten Irakissa ja Syyriassa syntymäpäivää ei virallisesti rekisteröidä päivän tarkkuudella vaan esimerkiksi juuri 1.1. tai 1.7. (Boucheloukh ja Axelsson 2019)

Myös vuoden viimeiselle päivälle on merkitty ulkomaalaisia normaalia useammin, vaikkakin kokonaisuutena 31.12. syntyneitä on väestörekisterissä hiukan keskiarvoa vähemmän. (Valtiovarainministeriö 2020, DVV 2020)

Ratkaisuvaihtoehtoja

Henkilötunnusten niukkuus oli järjestelmän valuvika, joka oli aina tiedetty mutta jonka korjaus lykättiin 2020-luvulle. Tunnusten loppumisen ongelmaan kiinnitti huomiota jo henkilötunnustoimikunta 1964. Toimikunta ei kuitenkaan esittänyt asiaan ratkaisua. Se tyytyi vain toteamaan, että asia on helposti korjattavissa kehittämällä tunnuksen rakennetta tai antotapaa.

Kun sitten vapaana olevat yksilönumerot uhkasivat loppua ja nykymallinen henkilötunnus kuitenkin haluttiin pitää käytössä ilman suurta remonttia, olisi tarjolla ollut monta ratkaisuvaihtoehtoa. Kaikki vaihtoehdot olisivat vaatineet muutoksia tietojärjestelmiin – osa enemmän, osa vähemmän:

  1. Otettaisiin käyttöön alueet 000–001 ja 900–999, tai ainakin osa niistä. Jo käytössä olevat keinotunnukset voisivat silloin kuitenkin sotkeutua uusiin hetuihin.
  2. Jaettaisiin samoja yksilönumeroita uudelleen, kunhan vuosisata olisi eri. Haittapuolena olisi, että tarkistusmerkki ei varoittaisi vuosisadan vaihtumisesta vahingossa. Sekä ensimmäinen että toinen vaihtoehto ovat jo nyt asetuksen mukaisia, joten säädöksiin ei tarvitsisi koskea.
  3. Luovuttaisiin tarkistusmerkin käytöstä ja käytettäisiin vapautuvaa merkkiä osana yksilönumeroa. Näin on tehty Tanskassa. Silloin luonnollisesti lisääntyy riski, että virheellisesti kirjoitettu henkilötunnus kuuluukin jollekin toiselle ja henkilötiedot kirjautuvat väärän henkilön tiedoiksi.
  4. Hyväksyttäisiin välimerkin jälkeiseen yksilönumeroon myös kirjaimia. Tässäkin vaihtoehdossa saataisiin lisää loppuosia ja vanhat tunnukset jäisivät ennalleen. Uusia tunnuksia varten jouduttaisiin järjestelmiin kuitenkin tekemään muutoksia.
  5. Luovuttaisiin syntymäpäivän ja/tai sukupuolen koodaamisesta tunnukseen. Näin saataisiin lisää kelpo tunnuksia, mutta niillä ei enää olisi tietosisältöä. Tunnuksen muistaminen olisi myös vaikeampaa, jos siinä ei olisi omaa syntymäpäivää.
  6. Ruotsalainen vaihtoehto: merkittäisiin syntymäpäivä likimain oikeaksi. Syntymävuosi ja kuukausi merkitään kuten ennenkin, mutta päivänumero ei (tunnusten loputtua siltä päivältä) välttämättä ole todellinen syntymäpäivä, vaan jokin muu (lähi)päivä. Näin saadaan piikkipäivien (erityisesti kuun 1. päivän) painetta tasattua muille päiville. Tarkka syntymäpäivä on ehkä menetetty, mutta kuukauden tarkkuus säilynyt.
  7. Luotaisiin lisää kuukausia. Tässä VRK:n aiemmin esittämässä mallissa saataisiin lisää tunnuksia lisäämällä syntymäkuukauteen +20. Tammikuu olisi siis 21, helmikuu 22 ja joulukuu 32. Esimerkiksi 1.1.2000 syntyneiden tunnukset olisivat ensin 010100Axxxx ja tarvittaessa 012100Axxxx. Jos nämäkin tunnukset loppuisivat, voitaisiin kuuhun vielä lisätä +40, +60 ja +80.
  8. Otettaisiin käyttöön uusi välimerkki, esimerkiksi B, jota käytettäessä tarkistusmerkin laskentaa muutettaisiin. Näin saataisiin lisää loppuosia käyttöön siten, ettei vanhoja henkilötunnuksia tarvitsisi muuttaa, tarkistusmerkki jäisi edelleen käyttöön eikä tunnusten sekoittumisvaaraa olisi. VRK:n mukaan uusia välimerkkejä tarvittaisiin tässä vaihtoehdossa enemmänkin, esimerkiksi B=1800, C=1900, D=2000 jne. (VRK 2017)

Valittu ratkaisu

Yksikään yllä olevista vaihtoehdoista ei ole se, mikä sittemmin valittiin. Valituksi tuli kohtien 2 ja 8 yhdistelmä:

  1. Jaetaan samoja yksilönumeroita uudelleen mutta uusilla välimerkeillä. Lisäksi määritellään, että välimerkki erottaa toisistaan kaksi muuten samanlaista henkilötunnusta. Vuoden 2023 välimerkkiuudistus perustui tähän malliin. Valintaa perusteltiin mm. nopealla aikataululla ja sillä, että muutos olisi mahdollisimman pieni. (Valtiovarainministeriö 2022)

Hetumaaottelu: Suomi–Ruotsi 3–0

Ruotsissakin henkilötunnuksista on pulaa. Tiettyjen päivien henkilötunnukset ovat loppuneet. Ongelmallisia päiviä ovat varsinkin 1. tammikuuta ja 1. heinäkuuta tiettyinä vuosina sekä 21. maaliskuuta, persialainen uusi vuosi. Tunnukset ovat lopussa, koska ko. päiville on kirjattu runsaasti maahanmuuttajia. Joissain maahanmuuttajien lähtömaissa on viralliseksi syntymäpäiväksi voitu merkitä muu päivä kuin ihmisen varsinainen syntymäpäivä. Se näkyy nyt tilastopiikkinä Ruotsissa.

Nokkelat ruotsalaiset ovat kehitelleet ongelmaan kaksikin huonoa ratkaisua:

Ruotsissa tunnukset ovat niin lopussa, että esimerkiksi 1.1. syntyneen henkilötunnukseen on voitu kirjata syntymäpäiväksi 5.1. Tästä voi seurata käytännön ongelmia, kun maahanmuuttajan ruotsalaisessa ja entisen maan henkilöllisyysasiakirjassa on eri päivät.

Suomalaiset kokevat kansallista huumaa tässä kohdassa. Hetumaaottelu päättyy täydelliseen voittoon! Suomalaiset poistuvat katsomosta villisti kirkuen ja hurjasti ölisten.

Henkilötunnus tietojärjestelmissä

Tässä luvussa käsitellään henkilötunnuksen historiallisia talletus- ja esitysmuotoja sekä nykyisiä tekniikoita, joilla henkilötunnuksen muoto voidaan varmentaa.

Tunnusten muoto historiallisissa järjestelmissä

Edellä käsiteltiin henkilötunnuksen välimerkkiin liittyvää kehitystä tai paremminkin sekamelskaa. Tutustuminen vanhoihin tietojärjestelmiin valaissee välimerkin hidasta vakiintumista.

TEL-ilmoitus reikäkortilla 1963

TEL-ilmoituksia annettiin reikäkorteilla. Korttiin tuli lävistää työeläkekortin numero kymmenellä merkillä ilman väliviivaa (kuva).

Syntymäaika: ppkkvv
Synt. n:o: nnnt

Vtkk:n ehdotus 1964

Valtion tietokonekeskus teki 1964 ehdotuksen uudeksi väestötietojärjestelmäksi. Kyseessä oli ehdotus, jota ei sellaisenaan otettu käyttöön. Ehdotuksessa henkilön syntymävuosisataa ei talletettu mihinkään. Henkilötunnus oli 10 merkin jono, jossa ei ollut välimerkkejä. Merkit oli ehdotukseen kuitenkin ryhmitelty seuraavasti:

Henkilötunnus: xxxxxx xxx x

Kelan sosiaaliturvatunnusrekisteri (STR) 1966

Kelan STR-rekisteri on se alkuperäinen järjestelmä, johon sosiaaliturvatunnus talletettiin. Sotu talletettiin ilman syntymävuosisataa. Sotulle oli varattu 6 tavua tilaa. Tunnuksen alkuosa ja yksilönumero oli pakattu 5 tavuun, tarkistusmerkille oli yksi tavu. Välimerkkiä ei talletettu.

STT Sosiaaliturvatunnus, 5 tavua, pakattu
TM Tarkistusmerkki, 1 tavu

Syntymävuosisata oli erikseen talletettu kunkin henkilön tietueelle 1-bittiseen kenttään. Vuosisata ei kuitenkaan kuulunut itse sotuun. Sitä ei käytetty talletettaessa henkilölle äidin, isän, puolison tai lasten sotuja. Tarkkaa tietoa ei ole, missä muodossa Kelan järjestelmä tulosti sotut paperille tai reikäkorteille. Kelan tulosteilla 1968–1973 esiintyy plus- ja miinusmerkkiä sekaisin.

S Syntymävuosisata, 1 bitti (0=18, 1=19)

VRK:n väestörekisteri 1974

Henkilötunnus talletettiin VRK:n ensimmäiseen väestörekisteriin ilman syntymävuosisataa. Hetulle oli varattu 6 tavua tilaa. Tunnuksen alkuosa ja yksilönumero oli pakattu 5 tavuun, tarkistusmerkille oli yksi tavu. Välimerkkiä ei talletettu.

HT Henkilötunnus, 6 tavua, pakattu

Syntymävuosisata oli erikseen talletettu kunkin henkilön tietueelle 1-tavuiseen kenttään. Vuosisata ei kuulunut itse hetuun. Sitä ei käytetty talletettaessa henkilölle isän, puolison, huoltajan yms. hetuja. Tulosteilla henkilötunnuksen välimerkiksi kuitenkin tuli joko + tai -. 2000-luvulla syntyneille oli vuosisadan merkiksi kaavailtu tähti.

SYVS Syntymävuosisata, 1 tavu (+=1800, -=1900, *=2000)

Valtionhallinnon standardi (VHS 1021) 1984

Vuoden 1984 standardi yhtenäisti henkilötunnuksen esitysmuodon asiakirjoissa, syötössä ja tulosteissa sekä tietojen konekielisessä vaihdossa. Standardi ei puuttunut järjestelmien sisäisiin esitysmuotoihin. Standardin mukaan henkilötunnus esitettiin merkkimuotoisena 11 merkin mittaisessa kentässä. Välimerkkeinä käytettiin merkkejä + ja -.

Henkilötunnus: ppkkvv-nnnt

Henkilötunnuksen tarkistaminen ohjelmallisesti

Kun ohjelma saa syötteenä henkilötunnuksen, on sen oikeellisuuden varmistamiseksi tehtävä useita tarkistuksia. Syötehän on nykyisin seuraavan mallinen 11-merkkinen merkkijono:

ppkkvv-nnnt

Alkutarkistuksen voi suorittaa esimerkiksi tällä säännöllisellä lausekkeella eli regexillä:

^(0[1-9]|[1-2]\d|3[01])(0[1-9]|1[0-2])(\d\d)([-+A-FU-Y])(\d\d\d)([0-9A-FHJ-NPR-Y])$
$1 = päivä
$2 = kk
$3 = vuosi
$4 = vuosisata (välimerkki)
$5 = yksilönumero
$6 = tarkistusmerkki

Visual Basic -kielessä vastaavan tapainen ehto Like-operaattorille on seuraava:

[0-3]#[01]###[-+A-FU-Y]###[0-9A-FHJ-NPR-Y]

Syöte on syytä muuntaa isoiksi kirjaimiksi (ucase) ennen tarkistusta. Lausekkeista voi poistaa +-merkit, jos tarkoitus on käsitellä vain nykyisin ja tulevaisuudessa elävien henkilötunnuksia.

Lisätarkistuksia:

Historiallisia ehdotuksia

Henkilötunnus ei syntynyt yhtäkkiä tyhjästä, vaan asiaa oli pohdittu jo aiemmin. Kaksi väestökirjanpitoa pohtinutta komiteaa ehdottivat jo vuosina 1947 ja 1958 yksilöllisten tunnusten käyttöönottoa. Kumpikin ehdotus olisi poikennut nykyisestä henkilötunnuksesta. Niitä ei sellaisinaan otettu koskaan käyttöön, mutta esitykset valaisevat tunnuksen kehitystä ja teknisiä ratkaisuja.

Vuonna 1973 ehdotettiin henkilötunnuksen laajentamista myös yritysten tunnistamiseen. Ehdotus ei menestynyt. Vuonna 2020 ehdotettiin kaikkien henkilötunnusten vaihtamista uudenmallisiin, mutta ehdotus tyrmättiin. Tämän jälkeen pyrittiin tekemään joukko pienempiä muutoksia, mutta suurin osa niistä keskeytyi 2023.

Väestörekisterikomitean ehdotus 1947

Väestörekisterikomitea ehdotti vuonna 1947 väestörekisterin ja kirkonkirjojen uusimista. Samannimisten henkilöiden erottamiseksi jokaiselle olisi annettu pysyvä tunnus. Tunnusta olisi käytetty paperimuotoisessa väestörekisterissä. Tuohon aikaan ideaan ei liittynyt vielä muita rekistereitä.

Tunnus ehdotettiin annettavaksi kaikille Suomen kansalaisille. Tunnuksia oli erilaisia sen mukaan, oliko tunnus annettu syntymän perusteella vai ulkomaalaisen saatua Suomen kansalaisuuden, ja millä tavalla syntynyt tai maahanmuuttaja oli rekisteröity.

Tunnus syntymän perusteella

Syntymän perusteella annetusta tunnuksesta olisi käynyt ilmi syntymävuosi, syntymäpaikka, ensimmäinen rekisterinpitäjä (uskontokunta) sekä numero syntyneiden luettelossa. Syntymäsuomalaiset olisivat saaneet seuraavanlaisia tunnuksia:

vvvv/kkkR—n
vvvv/kkkR—n/rrrr

Lyhyempi muoto olisi ollut tavallisin. Jälkimmäinen, pidempi muoto olisi ollut harvinainen ja tarkoitettu niille, joiden syntymän rekisteröinti olisi poikkeuksellisesti viivästynyt toisen vuoden puolelle. Komitea antoi tunnuksesta seuraavat esimerkit:

Välimerkeille ei ollut annettu merkityssisältöä tai selitystä. Painetussa mietinnössä välimerkkeinä oli käytetty kauttaviivaa (/) ja pitkää ajatusviivaa (—).

Ulkomaalaisen tunnus

Ulkomaalainen olisi saanut tunnuksen saatuaan Suomen kansalaisuuden. Ulkomaalaiset olisi erotettu muista U-kirjaimella:

vvvvU/kkkR—n
vvvvU/kkkR—n/rrrr

Esimerkkitunnus:

Ehdotuksen puutteita

Ehdotettu tunnus oli melko pitkä. Siinä olisi ollut monta ulkoa opeteltavaa numeroa ja sen muistaminen olisikin voinut olla hankalaa. Nykyajan näkökulmasta vaikuttaa erikoiselta, että tunnuksesta olisi erottanut maahanmuuttajan.

1940-luvulla rekisterit pidettiin manuaalisesti paperilla. Ehdotus ei perustunut reikäkortteihin puhumattakaan tietokoneista. Koneellisessa käsittelyssä pitkä, vaihtuvan mittainen tunnus ei olisi ollut kätevä. Tunnuksessa ei myöskään ollut tarkistusmerkkiä, jolla olisi havaittu syöttövirheet. Tunnus olisikin saatettu joutua uusimaan siirryttäessä reikäkortteihin tai tietokoneisiin.

Komitean ehdotus ei toteutunut. Kului 11 vuotta. Tuli uusi komitea ja uusi ehdotus.

Väestökirjanpitokomitean ehdotus 1958

Väestökirjanpitokomitea ehdotti vuonna 1958, että jokaiselle tulisi antaa numeromuotoinen henkilön tunnus. Henkilön tunnusta olisi tarvittu henkilön yksilöintiin henkilötietojen koneellisessa käsittelyssä. Tuolloin koneellinen käsittely tarkoitti lähinnä reikäkortteja. Magneettinauhat mainittiin myös. Suomen reikäkorttiyhdistys olikin toivonut tunnuksen käyttöönottoa, samoin kutsuntaviranomaiset.

Väestökirjanpitokomitea oli tutustunut Ruotsissa jo tuolloin käytössä olleeseen syntymänumeroon. Komitea ehdotti käytettäväksi samantapaista tunnusta eräin muutoksin.

9-numeroinen henkilön tunnus

Väestökirjanpitokomitean ehdotuksen mukaan henkilön tunnus olisi koostunut kolminumeroisesta järjestysnumerosta ja syntymäpäivästä. Tunnuksen muoto olisi ollut seuraava:

nnnppkkvv

Tunnuksen alkuosa (nnn) olisi ollut kolminumeroinen järjestysnumero alkaen numerosta 001. Miehillä sen piti olla parillinen ja naisilla pariton, siis päinvastoin kuin Ruotsissa tai nykyisin Suomessa. Järjestysnumeron pituudeksi ehdotettiin 3 numeroa. Tämän uskottiin riittävän, sillä vuosittain syntyi noin 90 000 lasta. Komitea ehdotti lisäksi, että maahanmuuttajat rekisteröitäisiin eri järjestysnumerolla kuin muut. Myöhemmin ulkomailta palanneet Suomen kansalaiset olisi numeroitu esimerkiksi luvusta 901 alkaen, ulkomaalaiset puolestaan 951 alkaen. Näin tunnuksesta olisi nähnyt, kuka ei ole ollut rekisterissä syntymästään saakka.

Tunnuksen loppuosa olisi muodostunut syntymäpäivästä (ppkkvv). Kahden numeron katsottiin riittävän syntymävuoden ilmoittamiseen. Tunnukseen ei ehdotettu tarkistusmerkkiä tai syntymävuosisataa.

Esimerkkitunnuksia komitea antoi kaksi: 001010160 (tyttö, syntynyt 1.1.1960) ja 001010163 (poika, syntynyt 1.1.1963). Jälkimmäinen esimerkki tosin oli virheellinen, sillä pojan järjestysluvun piti olla parillinen.

Komitean vaatimukset tunnukselle olivat seuraavat:

13-numeroinen henkilön tunnus

Vastoin viimeistä vaatimustaan vuoden 1958 komitea kuitenkin totesi, että jos reikäkorttirekisteriä ei otettaisi käyttöön, jo syntyneet ihmiset piti numeroida 13-numeroisella luvulla. Ilman reikäkorttien apua katsottiin nimittäin mahdottomaksi jakaa 3-numeroinen järjestysnumero syntymäpäivittäin. Jo syntyneille olisi näin tullut 13-numeroinen tunnus, mutta vastaisuudessa syntyville vauvoille 9-numeroinen yllä olevan mukaisesti. 13-numeroisen tunnuksen muoto olisi ollut seuraava:

nnnnnnnppkkvv

Tässä tunnuksessa alkuosa olisi ollut seitsennumeroinen järjestysnumero, miehillä parillinen ja naisilla pariton. Seitsemän numeroa olisi riittänyt koko tuolloisen väestön numerointiin. Järjestysnumero olisi annettu kuntakohtaisesta sarjasta, ei syntymäpäivittäin. Numerosta olisi siis käynyt ilmi asuinkunta numeron antamishetkellä. Tämän lisäksi, tuntemattomasta syystä, järjestysnumeron perään tuli edelleen merkitä syntymäpäivä. Tämähän olisi ollut oikeastaan tarpeetonta, sillä jo pelkkä järjestysnumero olisi riittänyt yksilöintiin. Esimerkkitunnuksena annettiin 0000001150298 (nainen, syntynyt 15.2.1898).

Tekniikan nopea kehitys teki 13-numeroisen tunnuksen tarpeettomaksi. 9-numeroinen tunnus sen sijaan jäi jatkokehittelyn pohjaksi ja sen perusidea tulikin käyttöön nykyisessä henkilötunnuksessa.

Henkilötunnus yrityksille 1973

Liiketunnusjärjestelmän kehittämistoimikunta ehdotti vuonna 1973, että yrityksille ja laitoksille olisi annettu henkilötunnuksen muotoinen liiketunnus.

Henkilöiden ja yritysten tunnukset olisi erotettu toisistaan siten, että liiketunnuksessa olisi ollut syntymäpäivän kohdalla mahdoton päiväys. Näin samanlaista tunnusta olisi voitu käyttää sekä yrityksille että yksityishenkilöille. Ehdotusta on käsitelty tarkemmin liiketunnuksen artikkelissa.

Ehdotus ei toteutunut eivätkä yritykset saaneet henkilötunnuksen näköistä liiketunnusta. Naapurimaa valitsi toisen tien.

Ruotsissa yrityksillä ja muilla juridisilla henkilöillä on henkilötunnuksen muotoinen organisationsnummer. Se eroaa henkilötunnuksesta siten, että kuukauden kohdalla on mahdoton kuukauden numero, vähintään 20. Ruotsi otti siis valitsi käytännön, joka Suomessa hylättiin.

Hylätty kokonaisuudistus 2020

Valtiovarainministeriön asettama työryhmä selvitti henkilötunnuksen uudistamista vuosina 2017–2020, sillä henkilötunnus ei enää vastannut yhteiskunnan tarpeita pitkällä tähtäimellä. Työryhmä ehdotti radikaalia kokonaisuudistusta, jossa vanhat henkilötunnukset olisi hylätty ja annettu kokonaan uudet. Ehdotus ei kuitenkaan toteutunut.

Uudistustarpeet

Yhtenä uudistustarpeena nähtiin, että nykyisin kaikille Suomeen muuttaville tai Suomessa asioiville ulkomaalaisille ei pystytä antamaan henkilötunnusta. Käytännön ongelmia on syntynyt keinotunnusten käytöstä. Henkilölle annetut keinotunnukset voivat olla erilaiset eri tietojärjestelmissä ja samalla keinotunnuksella voi olla toisessa järjestelmässä eri henkilö.

Toinen ongelma oli ja on, että tunnuksia on päivää kohti vain rajallinen määrä ja että tunnukset olisivat siksi loppumassa.

Ongelmaksi koettiin myös se, että henkilötunnus tunnistaa vain kaksi sukupuolta. Muunsukupuolisille ei ole omaa vaihtoehtoa.

Muiksi uudistustarpeiksi mainittiin, että henkilötunnuksesta näkyy tarpeettomasti syntymäaika ja sukupuoli. Juuri syntymäaika ja sukupuoli olivat ne ainoat tarpeelliset henkilötiedot, jotka henkilötunnukseen alun perin haluttiin. Yhteiskunta oli reilussa 50 vuodessa muuttunut niin, että sukupuoli ja syntymäaika haluttaisiin salata, kun 1960-luvulla ne olivat keskeisimmät tiedot henkilön tunnistamiseksi.

Toteutumatta jäänyt ehdotus henkilötunnusten uusimisesta

Työryhmä päätyi pohdinnoissaan vuonna 2020 ehdottamaan kokonaan uusien henkilötunnusten jakoa ja vanhanmallisten henkilötunnusten luomisen lopettamista. Uusi henkilötunnus olisi muodoltaan vanhan kaltainen, mutta siitä puuttuisi tieto syntymäajasta ja sukupuolesta. Ensimmäiset kuusi numeroa olisivat sattumanvaraisia eivätkä edustaisi syntymäaikaa tai muutakaan päivämäärää. Välimerkki vaihdettaisiin johonkin uuteen, nykyisistä poikkeavaan merkkiin. Yksilönumero olisi satunnainen. Tarkistusmerkin laskentatapa muuttuisi, mutta työryhmä ei määritellyt miten. Sallituista numeroalueistakaan ei annettu ehdotusta.

Työryhmän ehdotuksesta tulkittuna uuden tunnuksen muoto olisi seuraava:

nnnnnn/nnnt

Kirjaimella n merkityt numerot olisivat sattumanvaraisia, t olisi tarkiste ja kauttaviiva (/) edustaa jotain myöhemmin päätettävää välimerkkiä.

Ehdotus muistutti 1960-luvulla hylättyä järjestysnumero-mallia. Kummassakin mallissa tunnus oli vain numerosarja ilman minkäänlaisia henkilötietoja.

Mallin etuhin olisi kuulunut se, että tunnukset eivät olisi loppuneet niin herkästi kesken. Uusia tunnuksia olisi voitu jakaa niillekin ulkomaalaisille, joille vanhanmallisia tunnuksia ei jaeta, eikä keinotunnuksia enää olisi tarvittu. Tunnuksesta ei myöskään olisi nähnyt mitään tietoja henkilöstä, mikä työryhmän mielestä olisi ollut etu. Sukupuolen vaihtuessa tai oikean syntymäpäivän selvitessä tunnusta ei tarvitsisi enää muuttaa.

Ehdotetulla uudistuksella olisi ollut monia haittapuolia. Kaikki tunnukset olisi pitänyt uusia. Väestön olisi tullut opetella uusi tunnuksensa. Tunnuksen muistaminen voisi olla hankalaa, koska numerosarja ei enää merkitsisi mitään tuttua asiaa kuten syntymäpäivää. Oman tunnuksen tunnistaminen asiakirjoista olisi voinut vaikeutua, mikä voisi johtaa sekaannuksiin. Haittapuoli olisi ollut myös se, että henkilön sukupuoli ja/tai syntymäaika täytyisi aina selvittää ja tallettaa erikseen. Kun tarvitsisi varmistaa henkilön ikä (kuten täysi-ikäisyys) esimerkiksi sopimusta varten, pelkkä henkilötunnus ei olisi riittänyt, vaan syntymäaika tulisi tiedustella ja varmistaa jotenkin. Kaikki henkilötunnusta käyttävät tietojärjestelmät olisi tullut päivittää. Niihin olisi tullut tallettaa sekä vanha että uusi tunnus vähintään siirtymäajaksi. Syntymäaikaa ja sukupuolitietoa ei olisi enää saanut pääteltyä tunnuksesta, vaan ne tulisi syöttää rekistereihin omiin kenttiinsä; monissa nykyjärjestelmissä syntymäaika saadaan juuri henkilötunnuksesta. Haittana olisi ollut myös se, että vanhasta henkilötunnuksesta ei käytännössä olisi päästy lopullisesti eroon: vanhaa henkilötunnusta tarvittaisiin haettaessa tietoa mm. vanhoista asiakirjoista, rekistereistä ja arkistoista.

Lisäehdotus sukupuolen poistamisesta

Työryhmä ehdotti myös, että nykymallisten henkilötunnusten myöntämistä olisi muutettu siten, ettei tunnuksesta enää näkisi sukupuolta. Toisin kuin ennen, naisella olisi voinut olla myös pariton yksilönumero ja miehellä parillinen. Vanhoja tunnuksia ei kuitenkaan tässä yhteydessä olisi muutettu. (Yksilönumeroväliksi työryhmä ehdotti 001–899 muttei perustellut numeron 001 käyttöönottoa mitenkään.)

Ehdotuksen vastaanotto ja hylkääminen 2020

Työryhmän ehdotus uudesta henkilötunnuksesta sai kriittisen vastaanoton. Erityisen kovaa kritiikkiä esitettiin muutoksen kustannuksista suhteessa tavoiteltuihin hyötyihin. Huomattava määrä tietojärjestelmiä olisi täytynyt päivittää tai uusia. Ehdotuksesta annetuissa lausunnoissa kerrottiin, ettei kaikkien järjestelmien päivittäminen olisi mahdollista. Esimerkiksi sairaaloiden joihinkin tutkimuslaitteisiin oli ”kovakoodattu” vanhanmallinen tunnus. Myös passit, henkilökortit ja ajokortit olisi täytynyt uusia. Kannatusta ehdotus sai sukupuolisyrjinnän vastaisen tavoitteen vuoksi erityisesti sukupuolivähemmistöjen kannalta, vaikkakin tunnuksen sukupuolitiedolle nähtiin myös käyttötarvetta. Syntymäajan koodaaminen tunnukseen nähtiin vaihtelevasti sekä syrjiväksi että tarpeelliseksi mm. täysi-ikäisyyden varmentamiseksi. Sattumanvaraisen tunnuksen muistettavuutta pidettiin riskinä. Henkilötietojen sisältymisen tunnukseen katsottiin vähentävän virheiden vaaraa. Lausunnoissa mainittiin myös tarve säilyttää ja käyttää vanhoja henkilötunnuksia pitkiä aikoja, jopa 120 vuotta. Osa lausunnon antajista ei nähnyt uudistuksella mitään hyötyjä.

Poliittisesti ehdotus koki vastatuulta. Ehdotus poiki myös sitä vastustavan kansalaisaloitteen. Aloite keräsi 63 816 kannattajaa, mikä ylitti eduskuntakäsittelyyn vaaditun 50 000 kannattajan rajan.

Syksyllä 2020 valtiovarainministeriö ilmoittikin, ettei ehdotusta toteuteta. Sen sijaan jatkovalmisteluun vietiin joukko pienempiä muutoksia, joista kerrotaan alla.

Yhteenvetona voidaan todeta, että työryhmän uudistusehdotus oli kärpäsen ampumista tykillä. Ehdotus kaikkien tunnusten ja siten myös tietojärjestelmien uusimisesta oli niin järeä suhteessa tavoiteltuihin hyötyihin, ettei se päässyt toteutumaan. Yli 50 vuoden ajan käytetyt henkilötunnukset ovat niin laajassa käytössä, että radikaali uudistus olisi tarvinnut toteutuakseen painavammat perusteet.

Keskeytyneet pienemmät uudistukset 2023

Kun henkilötunnuksen kokonaisuudistus ei ollut toteutuskelpoinen, pyrittiin tunnuksia uudistamaan maltillisemmin siten, että vanhat tunnukset jäisivät muuttumattomiksi. Kiireellisin uudistustarve koski henkilötunnusten loppumista. Se ratkaistiin vuonna 2023 toteutuneella välimerkkiuudistuksella.

Vireillä oli muitakin uudistuksia:

Nämä uudistukset keskeytyivät vuonna 2023 siihen, että eduskunta ei ehtinyt käsitellä niitä ennen eduskuntavaaleja.

Yhteenveto

Henkilötunnusjärjestelmään tehdyt uudistukset muodostavat historiallisen jatkumon. Kaikissa tähän mennessä nähdyissä uudistuksissa vanhat tunnukset ovat saaneet jäädä ennalleen. Uusia tunnuksia varten vaaditut muutokset ovat puolestaan olleet mahdollisimman vähäiset. ”Vähimmän muutoksen menettely” on taloudellisesti ja teknisesti perusteltua. Rajallisilla muutoksilla voidaan taata tunnusjärjestelmän toimintakyky vuosikymmenestä toiseen ilman, että toimiva systeemi täytyisi romuttaa ja korvata uudella.

Historian merkkipaaluja
1947Ruotsi jakaa yksilönumeron koko kansalle
1947Ensimmäinen ehdotus tunnukseksi Suomessa (ei toteutunut)
1958Toinen ehdotus henkilön tunnukseksi (ei toteutunut)
1962Työeläkekortin numeron jako alkaa Eläketurvakeskuksessa
1964Sosiaaliturvatunnuksen eli väestörekisteritunnuksen jako alkaa Kansaneläkelaitoksessa
1967Ruotsi ottaa käyttöön henkilötunnuksen nykymuodossaan
1968Sosiaaliturvatunnusten jako valmis
1970Erillisen työeläkekortin numeron jako päättyy
1971Väestörekisteritunnuksen nimeksi henkilötunnus, jako edelleen Kansaneläkelaitoksessa
1974Henkilötunnusten jakaminen Väestörekisterikeskukselle
1977Työeläkekortin antaminen päättyy
2000A-kirjaimen käyttö välimerkkinä alkaa
2009Henkilötunnuksen viimeinen plusmerkin haltija kuolee
2020Ehdotus kaikkien henkilötunnusten vaihtamisesta hylätään
2023Uudet välimerkit B C D E F ja Y X W V U sallitaan, ensimmäiseksi käyttöön Y; kaksi samaa yksilönumeroa mahdolliset jos eri välimerkki

Käsitteet suomeksi ja ruotsiksi
suomeksiruotsiksi (Suomessa)ruotsiksi (Ruotsissa)
työeläkekortin numeroarbets­pensions­kortets nummer
sosiaaliturva­tunnussocialskydds­signum
väestörekisteri­tunnusbefolknings­register­beteckning
henkilötunnusperson­beteckningperson­nummer
yksilönumeroindividuellt nummerfödelse­nummer
tarkistusmerkkikontroll­beteckningkontroll­siffra
loppuosaslutdel

Lähteet

Uutiset

Mietinnöt

Valtiovarainministeriön uudistushankkeet

Ensimmäinen, toteuttamatta jätetty uudistus

Toinen uudistushanke, välimerkkiuudistusta lukuunottamatta keskeytynyt

Lait, asetukset ja standardit

Suomi

Ruotsi

Oikeustapauksia

Tiedonannot

Tietoja ovat antaneet myös Juha Lempinen ja Kaj Välimäki (Väestörekisterikeskus), Jari Kannisto (Eläketurvakeskus), Erika Laaksonen (Kela), Timo Nikander (Tilastokeskus), Teppo Vuori, Jori Mäntysalo ja Aapo Rantalainen. Kiitän kaikkia avusta!

Lisätietoja

Sivulla esiintyvät henkilötunnukset ja työeläkekortin numerot ovat kuvitteellisia.

Sivua päivitetty: : Välimerkkiuudistus käytössä. Elokuussa 2022: Välimerkkiuudistus 2023 varmistunut. Kesäkuussa 2021: Välimerkkiuudistus tulossa 2023. Maahanmuuttajien syntymäpäivät. Loka-joulukuussa 2020: Vuoden 1947 ehdotus. Vuoden 1973 ehdotus yritysten henkilötunnukseksi. Henkilötunnukseen tulossa olevat uudistukset. Huhtikuussa 2020: Kuka saa henkilötunnuksen? Yksilönumeroiden 666 ja 696 rajoitus. Henkilötunnuksen uudistaminen: Työryhmän ehdotus 2020. Lokakuussa 2018: Naisten henkilötunnukset vähissä 1947. Helmikuussa 2018: Henkilötunnus jo synnytyssalissa. Loka-marraskuussa 2017: Numeroinnin kulku 1962–1968. Yksilönumeroalueet. Henkilötunnuksen uudistaminen. Alkuperäinen julkaisupäivä: .

Henkilötunnus – ihmisten koodaaja
URN:NBN:fi-fe201201011000

©Tuomas Salste