Sukututkimus

Vanha revisiokirja

Jos nykyaika ahdistaa ja kehitys kehittyy liian nopeasti, on syytä siirtyä sukututkimuksen pariin. Löytyykö sukujuurista siniverisiä ja kruunupäitä oikein roppakaupalla?

Sukututkimus on vanha keksintö. Se on kehitetty varmistamaan sukupuuhun tarpeellinen määrä aatelisia, kuninkaallisia tai jumalolentoja. Jos suvussa ei sellaisia oikeasti ollut, voitiin mielikuvituksen avulla varmistaa suvulle toivottu yhteiskunnallinen asema.

Nykyisin sukututkimus perustuu yleensä viranomaisten asiakirjoihin. Asiakirjoista löytyy useinkin vain tavallista rahvasta, ei ruhtinaita. Kuinka tylsää! Ei kannata silti lannistua. Hyvällä tuurilla voi löytää vaikka hunsvotteja tai muuten värikkäitä esivanhempia.

Sukua ja tutkimusta

Sukunimet ja etunimet

Tietoa sukututkijoille

Sukukaaviot ja -symbolit

Tutkimustuloksia

Sukututkimusteni kohdeseutuja

Toistaiseksi olen keskittynyt tavallisen suomalaisen rahvaan tutkimukseen. Järin suuria kuuluisuuksia en ole tutkimieni sukujen piiristä löytänyt, mitä nyt kerran eräs mies ajoi sunnuntaina kirkon ohi pysähtymättä ja toinen riiteli papin kanssa niin, että tuomittiin linnaan.

Sortavalan seutu

Hyväriset Otsoisista. Perhekuva.

Talollinen Juho Hyvärinen ja talollisenvaimo Maria Arponen perheineen Sortavalan Otsoisista. Noin 1925.

Sortavalan seudulla olen eniten tutkinut Otsoinen-nimisen kylän sukuja Laatokan rannan tuntumassa. Väkeä on asunut myös Lavijärvellä, Kuokkaniemen suunnalla ja Sortavalan saaristossa sekä Jaakkiman Reuskulassa ja Kumolassa. Sortavalan seudun "tuttujani" ovat mm. Arponen, Hyppönen, Hyvärinen, Laapotti, Ketolainen, Klementinen, Moilanen, Mäkipää, Mörsky, Pakkanen, Pitkänen, Pulli, Saikkonen ja Tenka. Tutuista puhuminen on tosin hiukan teoreettista, kun ikäeroa on satojakin vuosia.

Näistä suvuista kauimmas historiaan on päästy Arposissa. Suvun varhaisimmaksi kantaisäksi on päätelty Martti Arponen, syntynyt arviolta 1470. Martti ei kylläkään itse asunut Sortavalassa. Martin jälkeläisten on päätelty asuneen Joutsenon Karsturannassa, muuttaneen Saimaalle Mietinsaareen, sieltä itään Impilahdelle ja edelleen Sortavalaan. (Lähde: Paakkunainen, Raimo ja Rauni: Avain Arposiin. Helsinki: 2007)

Sortavalan tutkijoille ehdotan luettavaksi Sortavalan seudun sukututkimuslähteet 1700-luvulla.

Iitti ja Jaala

Anttilat Jaalasta. Perhekuva.

Muonamies Antti Anttila ja vaimonsa Maria perheineen Jaalan Kimolassa 1910-luvulla.

Iitissä tutkimiani kyliä ovat erityisesti Lyöttilä ja myös mm. Jaala, Leppäniemi, Kimola, Koskenniska ja Salonsaari. Sukututkijana Jaala ja Mäntyharjun Leppäniemi ovat minulle vanhan Iitin pitäjän kyliä, vaikka kuntarajoja on sittemmin rukattu moneen suuntaan.

Iittiläinen rahvas ei käyttänyt sukunimiä, joten en valitettavasti voi listata tutkimieni sukujen nimiä. Lisäksi väki oli jokseenkin liikkuvaista, jolloin tärkeitä sukutilojakin on hankala nimetä.

Iitissä asui 1800-luvulla Erkki Matinpoika -niminen mies, joka ei juuri paikoilleen asettunut. Erkille on löytynyt jo 27 muuttoa Lyöttilässä, Pilkanmaalla ja Kimolassa. Erkki siirtyi talosta toiseen lähes vuosittain. Välillä Erkki oli renki, toisinaan taas torppari, muonatorppari, itsellinen tai appiukko. Joskus Erkki palasi vanhaan asuintaloonsa takaisin, mutta siirtyi taas pian eteenpäin.

Virolahti

Virolahdella minulle tuttuja sukuja ovat mm. Haaja, Hanski, Kuokka, Kääriä, Nakari, Nopanen, Piispa, Pisi, Raskali, Tasa, Tinkanen, Tulkki, Uski ja Villi. Pikantin lisän tuo eräs Sorsa Valkealan Sorsalasta.

Virolahden-sukujen joukosta vanhin tunnettu kantapeikko on Pitkäpaaden Jaakko, kruununluotsi Jaakko Heikinpoika (1500–1571). Häntä pidetään Virolahden Pitkäpaaden saaren ensimmäisenä asukkaana ja saarelaisten kantaisänä. Jaakkoakin vanhempi on tieto, että Jaakon isä Heikki olisi ollut kotoisin Virolahden Laitsalmelta.

Hannu Jaakonpojan puumerkki
Hakaristi on vanhin tunnettu puumerkki tutkimissani suvuissa. Kruununperämies Hannu Jaakonpoika Virolahden Pitkäpaaden kylästä piirsi sellaisen jouluaattona 24.12.1569.

Pitkäpaaden saari, oikeastaan saaristo, sijaitsee Suomenlahdessa. Hakaristin piirtäjän jälkeläiset asuttivat Pitkäpaatta pitkään. 1940-luvun kahakoissa merkiksi tuli sitten sirppi ja vasara, kun Pitkäpaasi jäi juuri ja juuri uuden valtakunnanrajan itäpuolelle.

Nummi ja Pusula

Nummi ja Pusula lähipitäjineen ovat myös minua kiinnostavia seutuja. Näiden sukujen tutkimiseen olen toistaiseksi perehtynyt vain hiukan.

Markku-nimisiä miehiä oli Nummella kerrakseen. Nimen Markku Markunpoika suosio kertoo jämeristä sukuperinteistä 1600–1700-luvuilla. Markkujen sukupuussa on Markku Markunpoikia peräti 5 sukupolvea peräkkäin. Jotta sukututkijan elämä olisi mahdollisimman helppoa, Markkujen talo oli nimeltään Iso-Markku. Se sijaitsi Nummen Salonkylässä.

Iso-Markun talossa jatkui Markku Markunpoikien jämäkkä linja aina vuoteen 1814. Tuolloin viides Markku Markunpoika antoi pojalleen eksoottisemman nimen Heikki. Siihen katkesi Markku-linja.

Suvussa ilmeisesti muutenkin kyllästyttiin ylenmääräiseen markkuiluun. Suvussa nimittäin otettiin 1820-luvulla käyttöön sukunimi, Sahlstedt. Markunpojista Salonkylässä (ruots. Sahlo) tuli näin Sahlstedteja.

Sahlstedt-nimisiä on asunut muuallakin. Kaikki Suomen Sahlstedtit eivät ole keskenään sukulaisia.

Sotkuinen rippikirjan sivu

Sukupolvet selviävät kirkonkirjoista. Jos selviävät. Se ei ole aina ihan helppoa.

Tämä kirkonkirja vaati lukuharjoituksen lisäksi kuvankäsittelyä piilotekstin löytämiseksi.

Katso kuvaSotkuinen rippikirjan sivu kuvankäsittelyn jälkeen

Kas vain: ylärivillähän on otsikko ja vuosilukuja.

Salste-nimestä

Sukunimi Salste lausutaan kuten kirjoitetaankin eli ”salste” lyhyellä a-äänteellä. Nimi taipuu Salste : Salsteen : Salsteella.

Salste on suomalaistettu nimestä Sahlstedt suurena nimenmuutosvuonna 1935. Monet muutkin vaihtoivat sukunimeään samana vuonna. Tuolloin käytettiin termiä suomalaistaa. Salste on siis suomalainen sukunimi. Se ei tarkoita mitään.

Kaikista Sahlstedteista ei suinkaan tullut Salsteita. Salste-nimen otti vain pieni osa Iso-Markun Sahlstedtien jälkeläisistä. Osa heistä otti nimekseen Iso-Markku, kun taas osa säilytti alkuperäisen Sahlstedt-nimen. Toiset Sahlstedt-suvut ottivat muita sukunimiä, joita on ollut ainakin 15 erilaista.

Salste-nimen oikeinkirjoitus on osoittautunut perin haasteelliseksi. Tavattuja väärinkirjoitusmuotoja ovat Holste, Jaaste, Jalste, Kalste, Saalaste, Saalste, Saaste, Safte, Sahlstedt, Sahlsten, Saiste, Salaste, Salasto, Sallaste, Sallste, Salse, Salske, Salsted, Salstedt, Salsten, Salsti, Saltse, Saluste, Saste, Satsle, Satste, Slaste, Slatse, Solste, Sulste, Säeste tai Sälste. Nämä ovat siis kirjoitusvirheitä. Niitä on nähty 1900-luvun lopulla ja 2000-luvulla, joten vielä nykyäänkin voidaan sanoa, ettei oikenkrjotus ole hleppoa.

©Tuomas Salste